VÄISKI OLI VASTASSA

  Ennen puolta päivää oltiin taas saaressa. Kauniissa syysilmassa saatiin matka taittaa, kaunis syysilma jatkuu edelleen. Hämmästys oli suuri, kun meitä oli odottamassa Väinämöisen reinkarnaatio. 

  No ei tietysti ollut! Se oli Peppe naamartuneena Väiskiksi! Löysin nimittäin kotoa jotain muuta etsiessäni virsut ja toisen sisään tällätyn hatun. Pakkasin ne mukaan, sillä täällä niitten paikka on. Kun sitten asettelin virsuja uuninpankolle muitten tuohiesineiden joukkoon, mieleeni pälkähti, että pitää etsiä vermeitä, muuntautua Väinämöisen aikalaiseksi. Ehkä jo kuukausisotalla ylellä ohjelmien välillä näytetyt RSO:n uuden ylikapellimestarin Nicholas Collonin esittelyvideot mieleni pohjalla olivat myös edesauttamassa muuntautumista. Noissa videoissahan Collon esiityy väinämöisasuun pukeutuneen miehen kanssa. 

  Löysin flanellikalsarit, sekä äiti-Elinan turkisvuoriset liivit. Oma pusero vielä, sitten hattu, virsut, tuohikontti, tuohinen laukku, tuohitorvi, sekä tuohituppinen puukko. Ilmielävä ukkovaarihan siitä kehkeytyi. Anakronismina, ihan tieten tahtoen, laitoin aurinkolasit päähäni. Etteivät herkkäuskoisimmat luulisi oikeasti Väinämöisen haudastaan nousseen. 

  Niinpä, kaikkea se immeisellä teetättää. Ei ihan täysjärkisen hommaa. Mutta kuka sellaista edes odottaisi?

  Asiasta asiaan. Eilen pidettiin Iirikselle yllätyssynttärit. Yhteen mennessä oli kerääntynyt parikymmenpäinen lauma sukulaisia odottamaan tyttöä luisteluluharkoista. Oltiin ehditty rekvisiittaakin esiin laittaa. 

  Iiris tuli hallilta erään toisen ryhmäläisen äidin autossa. Joni meni kadulle vastaan, laittoi meseä, kun lähtivät tulemaan. Me ahtaannuimme olkkarin takaosaan, näkymättömiin. Hiirenhiljaa, hiiskumatta, odoteltiin. Kun Iiris pääsi sisään, hän meni, ennen kuin Joni ehti toppuutella, tunnollisena tyttönä kohti vessan ovea pestäkseen kätensä. Sieltä hän näki osan odottavasta porukasta. Anna, joka oli vastaanottamassa Iiristä toisella nurkalla sanoi, että nyt se juoksi sukkasillaan ulos! No, hetihän päivänsankari palasi, tuli naama aurinkoisena hurraata huutavan ja onnittelulaulua aloittelevan joukon eteen.

  Siitä alkoi iloinen juhlinta runsaita tarjouksia nauttien. Iiris kertoi jossain vaiheessa, että hän oli huomannut meidän automme, vaikka se oli aivan eri paikalla kuin normaalisti. Jonkinlainen aavistus hänellä siis oli otsaluun takana sisään tullessaan. 

  Juhlat sujuivat rattoisasti. Liisakin oli tomerana mukana hengessä.

  Minäkin pääsin kuvaan, joka otti Emmi T. 

  Nyt on juhlat juhlittu. Jouluna lisää. Pari viikkoa, hieman yli, ollaan täällä katselemassa syksyn etenemistä. Sitten mietitään, vieläkö viikolla tai parilla jatketaan saaristolaiselämää. Jos ilmat ovat suotuisia, niin luultavasti kuun lopulle täällä ollaan.