Tuulisten päivien jatkumo. Viittä, kuutta, metriä sekunnissa puhaltelee, öisinkin. Mutta lämmintä on ilma. Yötkin lähes 10 astetta plussaa. Tämän tuulisen aamun aluksi piti taas, jokasyksyiseen tapaan, kipaista metsän läpi itärannalle ikuistamaan aamun paloa.
Hienosti ylsi punerrus pihapiirinkin ylle.
Nuo kuvat on napattu seitsemän jälkeen. Päivä on lyhentynyt niin, että vasta puoli kahdeksan tienoilla pääsee ulkohommiin. Aikaisemminkin, mutta silloin mahdollisuus lyödä kirveensä omaan jalkaan kasvaa.
Puuhomma on edennyt siten, että kaksi runkoa on halki ja pinossa. Poikki myös, mutta en Liikasen Erkin (laulaja) syksyn säveltä viitsinyt lainata, sillä siinä työjärjestys on väärä. Ei ihme, ettei laulun timpermannilla ollut kuin kolme konstia. Jos olisi ollut, niin olisi voinut vaikka sisustuspuolelle suuntautua, tai elementtiasentajaksi. Ehkä jopa mittamieheksi. Minen oo timpermanni lain, mutta ensi poikki runko pannaan, sitten halki, lopuksi pinoon. Toisaalta Liikasen Erkin laulussa (kenen lie sanat?), on lähdetty hakoteille, koska polttopuiden teko ei varsinaisesti ole kirvesmiehen työtä. Eikä listoitus ole metsurin työtä. Sen näin 1970-luvun loppupuolella. Olin ennen Tekua Rakennus Ruolalla sekamiehenä. Silloin oli, ainakin Lahdessa, kova pula kirvesmiehistä. Porukkaa tuli Itä- ja Pohjois-Suomesta töiden perässä kaupunkeihin. Töihin otettiin kaikki, joilla oli naulareppu ja vasara, monilla naularepussa hintalappu tallella. Kaikella kunnioituksella yritteliäitä kirvesmiehiä kohtaan, mutta kun listoittamaan määrätty timpuri vetäisee ensimmäisenä moottorisahan käyntiin, niin hän on ehkä ainakin opastusta vailla.
Se siitä. Meikän puunteko on sillä mallilla, että huomenna tapahtuu viimeisen rungon pätkintä, sen jälkeen kolmannen pinon teko. Pääpuut on jo paikallaan.
Hilppa oli ap. tekaissut pellillisen ohrarieskaa. Sanoi, että siksi teki, ettei ohrasuurimoita tarvitse viedä talveksi pois. Hyvä, että ajatteli noin. Maistoin alkupalaksi, munavoilla, tietysti. Illalla, saunan jälkeen, rieska tulee maistumaan. Huom: Savolainen ohrarieska!
Täytyy vielä kertoa kalajuttu. Vale se ei ole, vaikka todisteiden puutteessa joudutte luottamaan sanaani. Tiukassa paikassa voitte myös tulla Avokkaansaareen kysymään kalakaveriltani Hannulta asiaa.
Eilen nostettiin aamulla verkot. Aika kova tuuli puhalsi. Varsinkin minun verkkojatani kohdalla. Nostelin verkkoa puikkarille, Hannu jeesaili koneen kanssa, sillä verkot olivat pohjassa kiinni, koska tuuli oli niitä painanut kohti etelää. Ensin tuli siika ja alle kiloinen hauki. Sitten huomasin, että nyt on iso kala nousemassa. Sanoin Hanulle, "tulee punaista lihaa, työnnä venettä eteenpäin, että saan sen laidan viereen". Koska verkko oli ahventa ja siikaa varten laitettu, silmäkooltaan 38 mm, eikä kala ollut pyöräyttänyt itseään pussiin, oli oltava varovainen. Haavia ei tietysti ollut mukana. Eikä edes pappia, millä olisi voinut kalaa voidella. Niin siinä kävi, että kun aloin varovasti nostaa liinaa ylös, lohi potkaisi itsensä irti. Se uiskenteli hetken ihan veneen vieressä, ja olisi ollut siitäkin haavilla napattavissa. Vaan evät korjas lihat, kun ei ollut välineitä.
Arviot karanneista kaloista ovat mitä ovat. Meidän paikalla olleiden (Hannu ja minä) käsitys on, että reilusti yli puolimetrinen se oli, ehkä kolmikiloinen. Oliko se järvilohi, taimen, järvitaimen, nieriä vai saimaannieriä? Tuskin nieriä, sillä vaikka selkä rusehtavalta näytti, ei se niin ruskealta vaikuttanut. Saimaannieriä onkin rauhoitettu. Ja taimen. Toisaalta onni, ettei tullut veneeseen. Ei tarvinnut pohtia, tekeekö rikoksen, jos kala rauhoitettuihin kuuluu? Muuta en sano kuin että halu moiseen olisi ollut. Koska kala karkasi, ei kannata omaa moraaliaan sen enempää arvioida.
Ensi kerralla veneessä on haavi, jollei kaksi, sekä pappi, nostokoukku, atrain, ehkä myös harppuuna.
Loppuun laitan vielä yhden kuvan aamulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti