Vuoden 2020 jalkapallon EM-kisat on saatu päätökseen. Jo vuonna 2021. Arvoisaan vai arvottomaan päätökseen? Pelillisesti ihan hienot kisat, paljon hienoja matseja, paljon maaleja. Mutta kisapaikkojen hajauttaminen ei varsinkaan korona-aikaan ollut kovin viisasta. Tuskin kokeilu saa jatkoa.
Finaalissa oli draamaa ja jännitystä. Ensimmäinen puoliaika oli Englannin hallintaa nopean avausmaalin ansioista. Toinen puoliaika sitten selkeästi Italialle. Jatko-ottelu oli myös saapasmaan, vaikka lopussa oli Englannillakin paikkansa. Rankkarit ratkaisivat. Italia ansaitsi voitonsa. Sitten alkoi arvoton osuus kisoista. Kolmen nuoren englantilaisen epäonnistuminen aloitti melkoisen rasistisen solvaustulvan. Ei auta, vaikka pelaajat ja joukkueet ovat tiiviisti mukana rasisminvastaisessa taistelussa. Suuressa yleisössä on väistämättä paskiaisia, Englannissa, Suomessa, ihan joka maassa. Kauan pitää vettä virrata joessa kuin joessa, ennen kuin rasismi häviää, ihmisarvoa kunnioitetaan. Pahoin pelkään, että vesi käy vähiin, ihmissuvun elinympäristö kelvottomaksi, mutta änkyrät solvaavat edelleen.
Iiris ja Joni askartelivat eilen kannatusliput peliä varten. Kaksi Italian, sekä yhden Englannin. Iiris oli päivällä sitä mieltä, että hän on Englannin puolella, minä ja Joni oltiin Italian miehiä. Iiris kuitenkin käänsi hieman ennen pelin alkua takkinsa, joten minulle jäi Englannin lippu. Kuitenkin, kun Englanti teki nopean, ja myös upean, avausmaalin, kääntyi Iiriksen nuttu uudestaan. Minä palasin Italiafaniksi. No, Iiris uupui puoliaikaan mennessä ja joutui kannetuksi sänkyynsä, joten hän ei enää takkiaan käännellyt, minä sain pitää "Il Tricoloren" loppuun asti.
Eilen oltiin Otavassa Shaden rippijuhlilla. Mukavat kekkerit. Ajan kulumista kun ei ikinuoresta (vitsi, vitsi) itsestään huomaa, niin teineiksi muuttuvista, aikuisuuteen siirtyneistä, jotka vasta olivat taaperoita, sen onneksi hahmottaa. Kun noissa ristiäis-, rippi-, ja yo-juhlissa käy, osaa asettaa asiat perspektiiviin. Nimittäin tulevat sukupolvet eivät lopu, mutta juhlat tulevat olemaan, enemmin tai vielä nopeammin, muutamaa henkilöä vailla.
Pelit on pelattu, juhlat juhlittu. Elo jatkuu Saarelassa uiden ja varjopaikkoja etsien, miettien, mitä en varmasti tee. Yhden asian, miettimisen jälkeen, kuitenkin tein: pesin soutuveneen. Nyt se kiiltää puhtauttaan. Ja on kohta pullollaan koivunsiemeniä. Mutta ei hätää; lehtipuhallin on oiva värkki niiden poistoon. Samaten kuin trampoliinin roskien huut hiiteen hönkimiseen.
Iltapäivällä, kun Liisa (ja muut mahdolliset univelkaa keränneet) ovat heränneet päiväunilta, lähdetään Karihiekkaan, biitsille pötköttämään, vedessä lillumaan.
Huomenna me Hilpan kanssa käydään Hollolassa ja Lahdessa. Toiset piikit saadaan. Illalla palataan saareen. Tiilikaiset lähtevät keskiviikkona. Heilläkin on tapahtumia kaiken aikaa. Me jäädään kastelemaan viljelmiä. Pakko niille on Saimaan vettä antaa. En ole kuitenkaan huomannut sen oleellisesti kiihdyttävän vedenpinnan alenemista.
Loppukuviksi kolme loppukuvaa.
1. Siskokset sulassa sovussa lähestymässä rantaa.
2. Liisa poseeraamassa upeassa uima-asussaan.
3. Iiris, joka sai itsensä palelevaiseksi. Huippusuoritus veden ollessa +26 ja ilman +28!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti