Kun ikää karttuu, niin kokemukset karttuvat myös. Anttolanhovi, ei se 1600-luvulta oleva, vaan uudempi, aloitti toimintansa Hengitysliiton kuntoutuspaikkana 1977. Se myytiin myöhemmin, ja 2017, vanhoissa sekä uusissa tiloissa aukesi Hotel Anttolanhovi. Olin käynyt Anttolanhovissa aiemmin muistaakseni kolme kertaa. Kerran 1970-luvun lopussa eksyimme sinne Hanelin kanssa muutamille grogeille, 1990-luvun loppupuoliskolla kävin paikalla pari kertaa, kun isä-Erkki oli siellä sotaveteraaniliiton järjestämissä kuntoutuksissa. Nykyisen omistajan aikaan en ollut siellä käynyt. Enkä koskaan vesitse, eli nk. Lordinkierros oli tekemättä. Tänään tulivat nuo kaksi tekemättömyyttä korjatuksi, kun päätettiin lähteä veneilemään.
Hieno reitti ajella. Matkalle sattuu niin isohkoja selkiä kuin useita kapeikkojakin. Matkaa vesitse tulee ehkä 35 kilsaa, sillä aikaa kului liki tunti. Matkavauhti meillä oli 40 km/h, mutta Väätämön nopeusrajoitus sekä parit kapeikot pienensivät keskituntinopeutta.
Perillä mahduttiin hyvin laituriin, missä oli vain kaksi venettä. Käytiin ravintolassa juomassa kahvit kokin meille varta vasten koristelmien mansikkatorttujen kera. Sitten hieman kierrettiin aluetta. Se on muuten laaja, kai lähes 100 hehtaaria.
Kyllä siellä lomaa passaa viettää. En tiedä, kuinka paljon vieraita nyt oli, mutta autoja ainakin oli parkkipaikalla melkoinen liuta. Lisäksi ranta- ja rinnehuviloille (yht. 13 kpl) voi auton ajaa pihaan, mutta siltä osin jäi katselmus tekemättä.
Ei Anttolanhovissa tietysti mitään erityistä nähtävää ollut, suuria tunteita pulpahdellut. Mutta venematka oli hieno. Ikäni olen näissä maisemissa liikkunut, vaan silti tuollainen parin tunnin edestakainen veneily jaksaa ilahduttaa.
Kuvia muutama otettiin. Itse määränpäästä ei kuitenkaan yhtään. Tai Hilppa yritti. Annoin hänelle pois lähtiessämme kameran, sanoi, että kuvaa sinä. No, hän kuvasi, kun laiturista irrottiin. Mutta meni hänekseen koko homma. Hilppa yritti kuvia napsia, mutta jokin meni pieleen, ja hän epäili, että kamera ei toimi. Minä hiljentämään, tutkimaan, missä vika. Siinä rytäkässä kamera jotenkin meni tilttiin.
Kun Saarelaan päästiin, uimassa käytiin, ryhdyin tutkimaan, mitä Olympus oli napsinut. Selvisihän se. Hilppa oli vahingossa painanut videopainiketta. Kameraan oli tallentunut minuutin video. Melko kaoottinen video. Ensin näkyy hotellin rantaa, sitten vettä, sitten veneen pohjaa, sitten taas rantaa, peräaaltoja, minun jalkojani, veneen laitaa ja vielä vilaus tuulilasia, ennen kuin kamera meni mykäksi. Ja muutamia lauseita kuului myös. Hilppa tuskailee, "miksei toimi", minä ihmettelen, "missä vika?" Kumma kyllä, ei yhtään kirosanaa! Vanhuus ei tule yksin!
Tuota videota en tähän blogiin liitä. Siksi, että en tiedä, voiko blogiin videota edes liittää. Vaikka olisi se ollut ihan hauska pätkä muillekin nähtäväksi. Laitan kuitenkin muutaman kuvan. Sattuneesta syystä en
kuitenkaan Anttolanhovista.
Hovissa käytiin, mikään ei muuttunut. Paitsi että yksi kokemus ja synnyinseututietous tuli hankituksi. Mitä vielä ehtiikään? Viime kesänä Enonvesi ja Siikakosken tienoot, tänä kesänä Karihiekka ja Vitjanen. Nämä siis veneellä. Vieläkö löytyisi käymättömiä merkityksellisiä paikkoja?
Mitäs tässä enää muuta. Paitsi että huomenna on kuulemma Riikka-rajuilma pyyhältämässä maan poikki lännestä itään. Näyttäisi tännekin iskevä. Onneksi on aggregaatti hankittuna. Paras kai lähteä sitä tankkaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti