Tämä päivä muodostui vapaapäiväksi. Minkä sentään aamulla hieman kohensin kesäkurpitsalavan suojausta. Hilppa ei perusta näköjään vapaapäivistä, sillä hän ryhtyi siivoamaan leikkimökkiä ja nukkuma-aittaa. Minä läksin tallaamaan metsään. Havaitsin, että puolukka kukkii runsaasti. Myös, että viimesyksyisen hakkuun jäljiltä risua ja oksaa on kulkua haittaamassa. Voi vastapainona myös ajoreittejä käveleksiä. Avohakkuu oli onneksi kyseessä. Ei ole metsä kaljuna, laikutettuna. Vaikka jos olisi, saattaisi ensi keväänä löytyä korvasieniä läheltä. No, voi niitä löytyä kuitenkin, ajoreiteiltä.
Suuntasin lopulta laavukalliolle. Aina jaksaa näkymä silmää miellyttää. Sihti sunnattuna niin kauas kuin silmäin siintää...
...tai lähemmäs...
...tai siltä väliltä.
Futis alkoi sitten eilen. Minä katselin urhoolliseti pitkän kisastudion seurauksella, että avausottelua en jaksanut tiirata edes ensimmäistä puoliaikaa. Oli aika varovaista ja hakevaa peli. Näköjään Italia toisella jaksolla intoutui maalintekoon, voitti odotetusti.
Tänään pitää verrytellessä katsoa Wales-Sveitsi, sitten tietysti Tanska-Suomi. Iltapeli Belgia-Venäjä on mielenkiintoinen. Katsotaan, mikä on kunto. Minulla. Olen mukana, jos ei ala silmä liikaa lupsamaan.
Mikäli Huuhkajat jatkoon mielii, niin vähintään pinna pitäisi tänään napata. Tanskassa ollaan kuulemma sitä mieltä, että ei Suomesta ole vastusta lain. Jos joukkueellakin on sellainen ajatus pääkallossa, niin se voi olla Suomen etu. En usko kuitenkaan siihen. Ammattilaisia kaikki pelaajat ovat, tuskin leijuvat sfääreissä.
Onhan ilta ilta tietysti historiallinen. Onko tämä alku jollekin suurelle? Eihän lätkässäkään oltu, satunnaisia väläyksiä lukuunottamatta, lähelläkään maailman huippua, ennen kuin 1990-luvulla alkoi tapahtua.
Jos elettäisiin aikaa 50 vuotta sitten, tai 30 vuotta sitten, tai edes 10 vuotta sitten, ei puhettakaan, ettenkö tuijottaisi jokaista peli alusta loppuvihellykseen. Koska ajat muuttuvat, me aikojen mukana, sanovat suomennettuna latinistit, nykyinen tahtini on valikoivaa, eikä sittenkään pakollista. Mikään ei ole paskamaisempaa kuin pilkkiä matsi, herätä sulkemaan tv. Parempi nukkua petissä kuin sohvalla pahassa asennossa. Sitä se ikä teettää.
Voi olla niinkin, että päivän sykettä nostavin puuha ei olekkaan saunan lämmitys, vaan illan Suomi-pelin katsominen. Sitä oikeastaan toivon.
Huomenna lähdetään käymään Hollolassa, maanantaina takaisin. Sitten ollaakin ehkä kuukausi päntiönä saaressa. Ei ainakaan ole tähdellistä menoa minnekkään sovittuna.
Perhe Tiilikainen tulee viikon kuluttua. Anna ja lapset jäävät tänne ehkä juhannukseen asti, Jonin täytyy palata duuniin. Heinäkuussa ovat Tiilikaiset varmaan koko perheen voimin täällä jonkin aikaa.
Raipeesti kuluu taas kesä. Kuukauden kuluttua on futiksen em selvillä, kanttrelliaika hyvässä vauhdissa, toinen koronarokotus edessä.
Korona näyttää helpottavan otettaan urakalla. Pikkuhiljaa avautuu Suomi. Täytyy seurailla loppukesän festerien tarjontaa, tiettyjen artistien keikkoja ylipäätään. Mieli tekee kyllä elävää musiikki kuulemaan/näkemään/kokemaan.
Lähden tästä viettämään vapaapäivää. En ota vapaa käteeni, vaikka monelle vapaapäivä on vapapäivä. Pieni kalastaja minussa on niin pieni, että se jaksaa odotella viikon, pari, kunnes kannattaa laittaa muikkuverkot pyyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti