HÄRKÄLINNUT HÄÄRÄÄ

   Puita pilkkoessani olen tehnyt havaintoja. Eilen huomasin sinisorsaparin lilluvan aivan rannan tuntumassa. Parin tunnin kuluttua ilmaantui paikalle kaksi härkälintua. Ne hätistivät sorsat pois. Tänään alkoivat härkikset rakentamaan pesää.

  Se tietää sitä, että atonaalista laulua on tiedossa jonkin aikaa. Ja mahdollisesti saa myöhemmin katsella liki kymmentä poikasta matkustamassa emon selässä, laskeskella päivittäin, mikä on ollut hävikki. Pariin vuoteen härkälinnut eivät ihan kotirannassa ole pesäänsä pitäneet, mutta aiemmin usein. Taisi olla edellinen kerta, kai 2019, tai 2018, kun tuossa sikisivät. Kahdeksan tenavaa oli aluksi, kolme käsittääkseni kasvoi lentokykyiseksi. Hauet ja lokit niitä napsivat. Variksetkin. Se on luonnon laki.

  Tänään on muutakin tehty kuin pesänrakennusta tiirailtu. Ensitöikseni aamulla lähdin sähkön voimalla Potinlahteen pesemään auton. Ihan vedellä vaan isommat kurat pois huuhtelin. 

  Samalla reissulla kävin katsomassa katiskan. Muutama ahvenen tirri oli enää. Eikä kutua ollenkaan. Kutu alkaa siis olla ohi. Aika huonosti tuli tänä keväänä ahvenia. Katiska väärässä paikassa? Luultavasti. Kerran oli kuusi fileerattavaa kalaa, muuten etusormen mittaista. Ja runsaasti. Patakukkokamaa, mutta kun ei ole silavaa, niin on jäänyt tekemättä. 

  Tuolta reissulta palattuani tein toimenpiteen, joka tuli mieleeni sianpieremän aikoihin sängysssä pyöriessäni. Kai ajatuksissa kummiteli mahdollisuus, että se toinen raidan jäljellä olevista haaroista, se, joka on menossa linjan päälle, tuulella kaatuu. Muistin, että minulla on tallessa tuosta kaakkoisniemestä kerran pelastama pitkä vaijeri. Tukkilauttojen aikana se on puulaakin miehiltä siihen unohtunut. Minulta löytyy myös talja. Ja alumiinitikkaat. Joten eiku vaijeri raidan ympäri viiden metrin korkeudella, kettinki viidentoista metrin päähän koivun ympäri, talja väliin, kiristys. Luulen, että ei pääse nyt puuvanhus linjalle rojahtamaan.

  Jos puhelimesta tätä katsotte, voi olla, että viritys on vaikeasti havaittavissa. Siinä tapauksessa kehotan uskomaan sanaani.

  Tämän jälkeen pilkoin puita, seurailin härkälintuja, lounaaseen (kualluatikko) asti. Sitten nurmikkoa leikkaamaan, penkkien reunoja trimmerillä tarkkomaan. Nyt ajelin ruohon napsua lyhemmäksi. Ei nimittäin ole vaarassa palaa. Siisti on piha, taas muutaman päivän.

 

  Ruoho kasvaa näin keväällä ja alkukesästä sellaista vauhtia, että vähintään kerran viikossa pitää lyhentää. Pian alkaa Peppe kaivata syyskesää, leikkuutiheyden harvenemista. 

  Illalla pitänee taas katsoa lätkää. Eihän tuo parhaalla tavalla ole lähtenyt käyntiin Leijonilla. Mutta ei ole Kanadalla tai Ruotsillakaan. Ei hätiä: syksyllä ne kananpojat lasketaan, mitkä haukoilta säästyy!

  Huominen on vielä poutainen iltapäivään saakka, kertoo ennuste. Torstai on sadepäivä, sitten onkin taas mukavampaa ilmaa. Joskaan ei hellettä tarjota. 

  Vesi Saimaassa nousee kaiken aikaa. Juhannukseen asti varmasti nousee, sillä sadetta on tullut yhä valuma-alueelta lillittävien sulamisvesien lisäksi pintaa nostamaan. "Kohta on vissiin ruvettava venneen laitoja korottammaan", sano vanha kansa.

  Illemmalla herkutellaan. Hilppa kertoi paistavansa nokkoslettuja. Rautainen eväs, ja hyvän makuinen. Voittaa pinaattiletun, ainakin piikin mitalla. Joten kaikki joukolla nokkosia keräämään. Vuohenputkia ja voikukkia salaattiin. Ei maksa paljon.