Vuosi vaihtui nukkuessa. Eli ei kovin dramaattinen tapahtuma. Tosin olin muutaman kerran hereillä, kun pommit paukkuivat ärhäkästi. En katsonut kelloa, mutta varmaan se oli puolen yön aikoihin.
Illalla ja yöllä oli satanut jokusen sentin märkää lunta, joten vuosi alkoi tunnin lumitöillä. Samalla mietin, että mikä vuosi meillä nyt olisi, jos evoluutio olisi valinnut hieman eri polun, ja ihmisellä olisi vain kahdeksan sormea. Silloin olisi käytössä tietysti oktaalijärjestelmä desimaalijärjestelmän tilalla. Eihän asia selvinnyt lunta kolaamalla. Piti sisällä googlettaa. Meillä olisi alkanut oktaalijärjestelmän vuosi 3745.
Mietin myös, että jos on olemassa joku korkeampi voima, joka viitoittaa evoluution kulkua, niin olisiko hän ollut ensin kahdeksan sormen kannalla, mutta vaihtanut kuitenkin luvun kymmeneen. Tätä teoriaa puolustaa yhden sormen nimi: nimetön.
Jos kahdeksansormisiksi olisimme kehittyneet, niin missä sormessa vihkisormusta pitäisimme. Keskarissa ehkä. Mutta silloin keskarin näytön voisi tulkita avioliiton tai kihlautumisen osoitukseksi.
Jos evoluutio olisi pienissäkin asioissa kulkenut eri tavalla, olisimme erilaisia, vaikka sitä emme tiedostaisi. Jos olisimme kahdeksansormisia, niin meistä ei olisi lainkaan outoa, että 10 onkin 12. Eikä se, että vuodessa on 555 päivää, 14 kuukautta, kuukaudessa 36 tai 37 päivää, päivässä 30 tuntia, tunnissa 74 minuuttia, etc.
No, turhanpäiväistä spekulointia tämä on. Jos meillä oikeasti olisi kahdeksan sormea ja alun alkaen oktaalijärjestelmä, niin symbolit olisivat jotain ihan muuta kuin desimaalijärjestelmän numeroita.
Mitä tästä opimme? Sen ainakin, että vuoden ensimmäisenä aamuna ei kannata ryhtyä pohdiskelemaan erilaisia lukujärjestelmiä.
Eilisiltana, kun pauketta alkoi kuuden jälkeen kuulua, halusi Iiris lähteä ulos katsomaan ilotulitteita. Lähdimme joskus kahdeksan maissa dallailemaan lumisateeseen. Kaunis oli maisema. Siellä täällä näkyi ilotulitteita taivaalla, kuului pauketta. Iiristä alkoi pelottaa. Hän ei tykännyt lainkaan, vaikka ei ihan lähellä yhtään pommia paukahtanut. Joni sai moneen kertaan selvittää, että eivät ne meidän päällemme lennä, pommit pahki porhalla.
Laitan yhden kuvan iltakävelyltä. Se on, aivan varmasti, näin ehdottoman totuuden ja täydellisen rehellisyyden aikana, juuri sellainen kuin miltä ulkona näytti, eikä missään nimessä manipuloitu.
Iiris tokaisi päivänä erään, että Peppe-papalla on paljon kameria. Olen kasannut hyllylle vuosien varrelta kertyneitä filmikameroita, kolme perittyä tai muualta saatua vanhaa laitetta, ja jokusen digikameran. Eli ne on kameria.
Iiriksen piti päästä tietysti niitä kameria räpläämään. Kohta tytölle pitää hankkia oma. Tai ehkä hän saa puhelimen, kun menee ensi syksynä kouluun? Sillä pääsee kuvailemaan. En kyllä osaa sanoa. En tiedä, millainen kanta asiaan Annalla ja Jonilla on. Olkoon millainen tahansa, en mene siihen puuttumaan.
Huomenna lähtee perhe Tiilikainen Espooseen. Se tietää sitä, että meillä voi kulkea kompastumatta. Ja meillä on hiljaista. Ja kohta meille tulee ikävä kompasteluja ja hälinää. Mutta kyllä hetki menee hiljaisuudesta nauttiessa.
Hyvää alkanutta vuotta vaan. Ja älkää hetkeäkään epäilkö, että alla oleva kuva olisi muka manipuloitu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti