perjantai 8. tammikuuta 2021

AIKAMOISTA AIKAA

  Mitä pitäisi ajatella? USA viimeaikaiset tapahtumat? Persut Suomen suosituin puolue? Parempi, kun ei ajattele mitään.

  On se aika veijari, se Trump. Ensin mies yllyttää kannattajansa rynnäköimään kongressiin, sitten hän tuomitsee rynnäköinnin, vaatii osallistuneille kovia rangaistuksia. Kaksinaismoraalia parhaimmillaan. No, eipä muuta moraalia mieheltä voi odottaakaan. 

  Perussuomalaiset on YLE:n teettämän tuoreen kyselyn mukaan Suomen suosituin puolue. Kunnallisvaalit lähestyvät. Miettikääpä, mitä puolueella, jonka periaatteita ovat maahanmuuttokriittisyys ja ilmastokriittisyys, on antaa kunnalliseen politiikkaan? Varsinkin, kun muistaa, että nuo melko latteat ilmaisut ovat heidän itsensä salonkikielelle muokkaamia rasismin ja ilmastonmuutoksen kieltämisen eufenismeja. 
  Mielenkiintoista nähdä, kuinka USA:n tapahtumat vaikuttavat Persujen kannatukseen? Eihän peruspersut mielipiteitään heivaa, varsinkin, kun Halla-Aho vähättelee koko juttua ja Huhtasaari, kansankynttilä an sich, pitää niitä oikeutettuina. Mutta peruspersuja ei niin valtavasti ole. Toivottavasti tuuliviiriäänestäjät ovat saaneet ajattelemisen aihetta. Kuukauden kuluttua se paljastuu. 

  Kävin eilen lääkärillä. Ei tullut vielä lopullista tuomiota. Tuli kipulääkettä aamuksi, lihaksia rentouttavaa illaksi. Lonkkiin ei voi edes pistosta antaa. Eli näillä mennään, kunnes (toiv. ei koskaan) kipu äityy sellaiseksi, että lonkat on leikattava. 
  Viikon kuuri kerrallaan on tarkoitus tabuja napsia, sitten kuulostella. Alku on ainakin lupauksia antava: viime yönä nukuin paremmin kuin aikoihin, eikä kyljen kääntäminen pahemmin koskenut.. 
  Lääkäri laittoi samalla lähetteen labraan verikokeisiin. Keväällä on taas vuositarkastuksen aika, ja lähete on voimassa kolme kuukautta. Maaliskuuksi varaan ajan, sitten lääkäriltä myös. Samalla hän saa tietää, kuinka kuuri/kuurit ovat tepsineet lonkka- ja hartiakipuihin.

  Talvi tuli, talvi jatkuu. Espoossa myös. Hienoa nähnä ja kuulla, kuinka Iiris ja muut tienoon tenavat nauttivat, kun pääsevät hiihtämään ja mäkeä laskemaan. Sen Annan lähettämät kuvat ja videot todistavat. 
  Talvena jatkuva talvi antaa myös toiveita jäitten vahvomisesta. Anttolassa näyttää ennusteen mukaan olevan seuraavat kymmenen päivää pakkasta mukavasti, öisin reilusti toistakymmentä astetta. Helmikuu kun koittaa, niin luulen, että Potinlahdesta siirtyy kulkue (Hilppa, Peppe, ves'kelkka ja pulkka) jään yli Avokkaansaareen. Onko matkassa sukset vai lumikengät? Ehkä molemmat. 

  Aamulla kävin omatoimikirjastossa vaihtamassa luettuja lukemattomiin. Samalla kävin kimpun tulppaaneita Hilpalle. En toisin kirjastosta. Hänellä on tänään tuplamerkkipäivä. Mietin samalla, että kesällä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun reitimme kohtasivat. Siitä asti ollaan yksissä heiluttu. Vaikeatakin on ollut, mutta onneksi niistä on yli kahlattu viettämäänn vanhentumisen seesteisiä aikoja, aikoja, joiden seesteisyyden välillä katkaisee lastenlasten mekkala. Onneksi katkaisee. 

  Loppuun tällään kesällä Saarelan laiturilta otetun kuvan. Värit olen muuntanut käänteisiksi, jotta se paremmin sopisi vuodenaikaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti