TYÖNPUOLEISTA

  Pakkaspäivän hiljaisuudessa taidan ylösmerkata muutamia tapahtumia työelämän alkutaipaleelta.

  Vuonna jotain 1966 oltiin istuttamassa kuusentaimia Piskolaan. En muista, ketä kaikkia oli porukassa, useampia oli kuitenkin. Saattoi olla pojankolveja kyliltä enemmälti. Joka tapauksessa Pirskasen Pekka oli meitä opastamassa. Välillä Pekka kuulutti tauolle. Tauolla Pekka poltti aina yhden pikkusikarin. Meille hän sanoi, että jos tupakoitte, muistakaa aina sammuttaa jämä kunnolla, sillä kuivassa metsässä saattaa syttyä roihu pienestäkin kipinästä. 

  "Ai niin, ettehän te polta!", lisäsi hän silmää vinkaten. 

  Joka tauolla Pekka istahti kannon nokkaan tai kivelle ja kaivoi kantapällään kuopan "tuhkakupiksi". Siihen kuoppaan hän sitten hautasi sikarintumpin syljettyään siihen monta kertaa. 

 Herra Pirskanen opetti meille myös, että herkullisen pehmeän näköiselle mättäälle ei kannattanut persettään tällätä. Hän paljasti, potkaisemalla mättään irti, että se oli täynnä keltiäisiä! Olin asian jo ennestään tiennyt, ehkä jotkut muut eivät. Kantapään kautta ei Pekka opetustaan antanut, ei kehottanut ketään istahtamaan mättäälle. Ei nimittäin ole kovin mukavaa keltiäisiä munissa kiskoa huosuja pois, etsiä, olisiko lähellä vaikka ojaa, minne hypätä. On se keltiäinen sen verran ärhäkällä myrkyllä varustettu. 

  Ensimmäisessä varsinaisessa palkkatyössä olin kesällä 1968. Paikka oli Otavan Saha. Duuni löytyi Valtosen Taten (R.I.P.) kautta. Hän oli siiihen aikaan sahalla sähkärinä. Kuljin aamua - iltaa Taten kyydissä Otavaan ja takaisin. Tuntipalkka oli, jollen ihan väärin muista 1,45 markkaa/tunti. Sillä rahalla sai melkein Norttiaskin ostettua. 

  Työni oli melkein koko kaksikuukautisen jakson olla rantamiehenä porukassa, joka nosti veteen uponneita tukkeja. Lautalla oli pitkän puomin päässä olevalla kouralla varustettu traktorikaivuri, ja se nosteli puita toiselle lautalle. Traktorin kanssa vesillä oli minua hieman vanhempi poika, joka avusti tukkien latomista lautalle. Kun tavaraa oli saatu ylös niin paljon, että lautta meinasi painua veden alle, uittivat he sen rantaa, missä minä keksin kanssa vetelin tukit pois, metrin - pari kuivalle maalle. Kun rantaviiva oli täynnä puita, tuli traktori maihin, otti tukkikärrin peräänsä, lastasi puut siihen, kuljetti ne sahalle. 

  Duuni oli mukavaa. Yli puolet ajasta sain huilailla, kun kone nosteli puita lautalle, tai kun traktori rahtasi niitä pois rannalta. Tukkeja tuntui pohjassa riittävän. Olihan saha toiminut tuolloin jo liki sata vuotta. 

  Muistaaksen olin tosiaan kaksi kuukautta duunissa, pidin kuukauden lomaa ennen koulun alkamista. Se oli mukava kesä. Oli omaa rahaa ihan sopivasti. Palkka ei ollut suuren suuri, mutta asuminen ja ruoka olivat tietysti ilmaisia, joten liksaa jäi tupakkiin, viiniin ja hauskaan elämään viikonloppuisin.

  Kesällä 1969 olin taas sahalla, nyt Kokkosenlahden Sahalla. Tuosta kesäduunista en, jostain syystä, paljon muista. Lautoja ja lankkuja laanilla taaplasin kuivumaan. 

  Seuravan kesänä, 1970, olin jälleen Kokkosenlahden Sahalla. Minulla oli jo ajokortti ja allani "Pompannappi", joten sillä kuljin työmatkat itsenäisesti. Antero Pekanpoika Jormalainen kulki kyydissäni sahahommiin. Tuntiliksa taisi heilua kahden markan huitteilla? 

  Sinä kesänä olivat futiksen mm-kisat Meksikossa. Asustin yksin Pennilän yläkerrassa, sillä Elina, Erkki ja Haneli olivat lomamatkalla Pariisissa. Yötä myöten tuli kisoja katseltua. Kolme meitä oli tuijottamassa: Ahos-Riti (R.I.P.), Koistis-Pertti ja minä. Pikkasen väsytti aamuisin. Jormalaisen Ande onneksi tiesi tulla ovikelloa rimputtamaan, jos minua ei autolle kuulunut. Monta aamukahvintonta töihinlähtöä oli tehtävä tuona kesänä. 

  Seuraava duuni olikin sitten Saksanmaalla. Koulu sai jäädä, poijaat lähtivät haistelemaan Keski-Euroopan tuulia. Se on oma tarinansa se. 

  Saksan reissun jälkeen tuli armeija, sitten vakiintuminen, muutto Lahteen, pian Hollolaan. Työpaikkkoja oli muutamia, ennen kuin rakennushommat johtivat Tekuun opiskelemaan rakennusmestariksi.

  Täytyy joitain muistoja aikuisvuosein duuneista joskus myös kirjoitella. Ja on niitä muutamia mestariajoiltani jo kirjoitettukin. 

  Alkavalla viikolla näyttää ilma hieman aluksi lauhtuvan. Lähelle nollaa menee, lunta tulee roimasti. Loppuviikosta taas kylmenee lähelle paria kymmentä. Taitaa tästä "vanhan ajan talvi" tosiaan kehkeytyä. 

 

  Minä laitan tuonne muistelemiini vuosiin sopivan "tsyketeeliseksi" käsitellyn kuvan hämähäkin seitistä. Sen myötä vetäydyn nauttimaan siitä, että työelämä on jo kauan ollut pelkkää muistelua.