"Hyvvee tätä vuotta! Mitäs kuuluu Peppe?"
"Mitäs tässä. Ei kummempoo. Paihti nettä lonkkia särköö."
"No voe voe. Mikäs niissä?"
"Vissiinkii nivelrikkoo. Joo, ja harteita vihloo kans."
"Onks niissäi se nivelrikko?"
"Sitä eppäelen. Noeta peukalohankoja jomottaa samate. Nivelrikkoo se on niissä ainnai on."
"No ootko liäkärille meinanna männä?"
"Pittää huomenissa soittoo aikavarraukseen. Ai nii, olj unehtua. Oikee polovi ei meinoo pittee. Välillä muljahtelloo, hyvä jottei lähe alta. Vaikka pijän siinä sellasta tukijuttua. Se ei kyllä oo nivelrikkoo."
"No eiku jatkova vuan. Hyvä, jottei siulle oo sen kummempia vaevoja siunautuna!"
Niinpä. Lonkat ja hartiat ovat oireilleet syksystä asti. Ja yht'äkkiä syyskuussa huomasin, että olen tullut niin kömpelöksi, että en meinaa saada sukkia tai kenkiä jalkaan kuin istualtaan. Ajattelin, että liikunnan puutetta se on, ja että eiköhän parane, kun Hollolaan muutetaan, jokapäiväiseksi lenkkeily tulee. Mutta paskan marjat! Pahentunut on kipu. Olen välillä ottanut viikon kuurin lihassärkylääkettä. Se auttaa jonkin verran. Joulun aikaan napsin kuurin Hilpan viime elokuussa selkäsärkyyn saamaa reseptilääkettä. Pakkauksessa lukee "niverikkokipuun". Hilpalle viikon kuuri sitä ja jotain lihaksia rauhoittavaa tehosi niin, että ei ole sen koommin selkä vaivannut. Minulle ei tuunnu tepsivän. Tai tepsii, kun tabuja napsii, mutta kipu palaa, kun lopettaa. Paras tosiaan käydä lääkärillä. En halua kipulääkkeiden varassa jatkuvasti olla. Enkä ainakaan syödä enempää minulle määräämättömiä lääkkeitä. Siis määrättömästi syödä määräämättömiä.
Lenkkeilyä lonkat ja hartiat eivät ole estäneet. Kumma kyllä, ne vaivaavat eniten yöisin. Kun sängyssä aamuyöllä yrittää kääntää kylkeä, on kuin puukolla pistettäisiin. Tuo polvi sen sijaan on ikävämpi juttu. Varsinkin ylä- ja alamäissä siihen sattuu. Polvi ei ole tietääkseni missään vaiheessa linksahtanut. Eli niukahtanut. Se on lisäksi oikea. Vasen polvi on joskus vihoitellut, koska siitä meni nivelsiteet räyhäkkäästi joskus 1990-luvun alkupuolella. Se tapahtuma muuten lopetti sulkapalloharrastuksen. Nyt riittää vaivoista vaikerrus.
Lunta on satanut yli kymmenen senttiä. Puolitoista tuntia kolailin aamulla. Polvi vähän... Enpä sanokkaan, kun tuli kehuttua. Pakkaslunta, mukavaa hyötyliikuntaa. Paitsi po.... Turpa kiinni Peppe!
Talvisen näköistä on Keinokartanontiellä.
Nyt varmaan alkavat ajamaan latuja. Hiihtämään olisi mukava päästä. Enkä arvuuttele polven suhtautumista sivakointiin. Kokeilemalla se selviää.
Huomenna korjataan joulu pois, siivotaan huusholli. Saattaa pölyä, roskaa, vaikka mitä, löytyä, kun paikalla on ollut porukkaa normaalia enemmän.
Vuosi jatkuu odotellen. Joku meteorologi povaili, että tammikuusta tulee talvisin miesmuistiin. Ihan saletti olen, että ei tule. Jopa minä muistan niin kovia talvia, että ei nyt tule. Tai voi tulla. Mutta aika ihme se olisi.
En talvisodan lämpötiloja tietysti kaipaa. Mutta jos tulisi edes ankarin tammikuu nuorimiesmuistiin, niin se teksi eetvarttia jäille. Helmikuussa päästäisiin saareen ja jäille hiihtelemään.
Ei tässä muuta. Kuva kuitenkin partsilta takapihalle:
Ja runonpätkä. Tuosta kuurista mieleen tuli:
Kuuria määrää kurikuuria,
tuo paaria pian paaria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti