Olen tästä aiemminkin kirjoittanut. Mitä sitten? Sillä asia edelleen askarruttaa. Nimittäin se, että mistä noita asiantuntijoita riittää? Ei ole alaa, ilmiötä, aatetta, jolle ei löydy hetkessä vähintään yksi asiantuntija, kun se tulee, syystä tai toisesta, uutiskelpoiseksi. Mitä asiantuntija-tittelin saamiseen vaaditaan? Entä erikoisasiantuntijan? En tiedä, en viitsi googlettaa. Siis tyydyn taas fyysikko Niels Bohrin määritelmään: Asiantuntija on henkilö, joka on tehnyt kaikki mahdolliset virheet hyvin kapealla alalla.
Erikoisasiantuntija on sitten varmaan tehnyt nuo virheet useaan kertaan. Bohrin määritelmän mukaan suuri osa ihmisistä on elämän asiantuntijoita, osa jopa erikoisasiantuntijoita. Valitettavasti.
Ylen mäkihyppyasiantuntija Janne Ahonen kehui Niko Kytösahon 18. sijaa mäkihypyn maailmancupin avauksessa. Janne on tietysti oikea henkilö asiantuntijaksi. Hän on nimittäin tehnyt urallaan kaikkien mahdollisten virheiden lisäksi melko paljon myös oikeita asioita.
Sic transit gloria mundi. Suomi oli kauan johtavia, pitkiä aikoja jopa johtava, maa mäkihypyssä. Sitten, muutamassa vuodessa, ajoivat muut kauas ohi. En osaa syitä luetella. En ole tehnyt mäkihyppyasiantuntjaksi kelpoistavaa määrää virheitä alalla. Kova paikka monelle suomalaiselle penkkiurheilijalle. Koska Suomella ei juurikaan ole ollut menestystä planeetan valtalajeissa, on palsamia saatu marginaalilajien menestyksestä.
Ylen uutisotsikoissa sanotaan, että hävittäjäasiantuntija kertoo arvauksensa Suomen pian julkistettavasta hävittäjävalinnasta. Selasin jutun kursoorisesti läpi. Hävittäjäasiantintija lienee FlightGlobal-sivuston sotilasilmailutoimittaja Craig Hoyle. Hän olisi videolla paljastanut arvauksensa, mutta en sitä katsonut. Johtuu siitä, että asevarustelu kiinnostaa minua yhtä paljon kuin lannanlevitys hipsteriä. Artikkelin avasin ainoastaan uteliasuudesta hävittäjäasiantuntijalle asetetusta vaatimustasosta.
Sitten kevennysosioon. Joku aika sitten lukemassani Antti Tuomaisen kirjassa Jäniskerroin on hauska laskutehtävä. Vakuutusmatemaatikko ja, sattumusten summana, seikkailupuistoyrittäjä Henri Koskinen saa vieraakseen edesmenneelle veljelleen (?!) lainaa antaneen tahon bulvaanit. Kun "Liskomies" esittää vaatimuksen 200 000:n euron plus 20 000 euron koron maksamisesta, suorittaa Henri, matemaatikko, nopean päässälaskun, ja sanoo, että tuohan on huijausta, kymmenen prosentin korko kahdessa viikossa ja neljässä päivässä tekee liki kuudensadan prosentin vuosikoron!
"Minä en osaisi sanoa vuosikorosta juuta tai jaata", sanoo Liskomies. "Laskitko sen juuri nyt?"
"Tietysti", vastaa Henri Koskinen. "Laskutoimitus on helppo." Hän kirjoittaa kaavan paperille. "Jos haluatte huijata, tehkää se edes jollakin uskottavalla tavalla!", jatkaa Henri. "Vaikka niin kuin Wertheimer melkein huijasi itseään Einsteinia. Wertheimer esitti seuraavan pulman: Vanha autonromu ajaa kahden kilometrin matkan, mäen ylös ja alas. Koska auto on vanha, niin se ei pysty ajamaan ensimmäistä kilometriä ylös kuin 15 km/h. Kysymys kuuluu: kuinka nopeasti auton on ajettava toinen kilometri - alamäkeen se tietysti pystyy kulkemaan nopeammin - jotta päästäisiin koko matkalla keskinopeuteen 30 km/h?"
Liskomies miettii hetken. "Tämä on helppo. Kaksi kilometriä. Ensimmäinen kilomeri 15 km/h. Toinen kilometri 45 km/h. Koska 45 + 15 on 60, se jaettuna kahdella kilometrillä on 30!"
"Näin se huijaus toimii", sanoo Henri Koskinen. Sitten hän paljastaa oikean vastauksen.
Minä en ehtinyt asiaa päässäni pohtia, koska vastaus tuli saman tien. Jotta teille jäisi aikaa asiaan syventyä, paljastan vastauksen vasta blogin lopussa.
Jos joku on lukenut Antti Tuomaisen kirjoja, ja varsinkin tämän Jäniskertoimen sekä sen jatko-osan Hirvikaavan, on kysymys - ja huutomerkin tarkoitus "edesmenneelle veljelleen" jälkeen selvä. Jos ette ole lukeneet, suosittelen. Kansainvälisesti kovinkin menestyneen mustan huumorin taitajan Antti Tuomaisen on The Times nimennyt "Euroopan hauskimmaksi kirjoittajaksi".
Ensimmäisen digikameran hankin kai 2005. Myöhemmin puhelimien kamerat yleistyivät, niitten ominaisuudet paranivat jatkuvasti. Olen tuhansia ja tuhansia digikuvia vuosien saatossa napsinut. Niistä on suurin osa tallessa. Tärähtäneet tai muuten kelvottomat olen pyrkinyt poistamaan. No, kelvottomuutta olen kai jäävi arvioimaan? Luultavasti jonkun muun silmin 99 % kuva-arkistostani on kelvotonta.
Kuvista on lähes jokainen räpsätty ilman sen suurempia sommitteluja tai ennakkoasettelua tai
-asetuksia. Joskus tietysti joku isosta määrästä onnistuu muita paremmin. Laitan yhden, josta itse pidän kovasti. Kesällä 2016 vajaan kahden vuoden ikäinen Iiris istumassa edesmenneen Osmo Mäkitien "Mietiskelymajalla" Saukonsalon Pöytäniemellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti