Kirjoitin pari päivää sitten blogin VAUHTIA VATSATAUDISTA. Heti, kun olin saanut sen taivaalle, alkoi Hilppa oireilemaan. Minä illalla. Joni yöllä. Anna ja Iiris ovat vielä taudilta välttyneet.
Liisa vielä viime yönä oksensi kerran. Joni on myös yhä hieman tautinen. Minä ja Hilppa aletaan olla kunnossa.
Anna ja Iiris lähtivät eilen Espooseen. Tänään on Iiriksellä vielä koulua ja luistelujuttuja. Illalla he tulevat meille, ovat joulun yli.
Jonilla olisi ollut tänään duunia, mutta ei hänen tointanut lähteä eilen kotiinsa ajamaan. Lähtee tänään, menee huomenna töihin. Niin hän ainakin arvelee.
Hyvä, jos Anna ja Iiris pysyvät terveinä. Ja hyvä, ettei tauti iskenyt meihin jouluna. Olisi kinkun syöti jäänyt niukaksi.
Mainio asia on myös se, että ei meillä jouluvalmisteluja ole tekemättä. Ruokaostokset ainoastaan. Ja jokunen paketointi illan hämyssä, kun lapset nukkuvat.
Kirjoitin tuossa edellisessä jutussani: "Jos Hilpan kanssa vatsanväänteiltä säästytään, lenssulta vältytään, korona kierretään, niin mikäs on joulu vastaanottaessa." Nyt pitää toivetta typistää: "Jos Hilpan kanssa lenssulta vältytään, korona kierretään, niin mikäs on joulu vastaanottaessa." Ihan joululahjapyyntönä on, että tuota toivetta ei enää tarvitse lyhentää.
Valkea joulu, nippa nappa, näille seuduille tulee. Lunta on sen verran, että tanner on valkeana, lisää näyttää hieman hipsivän. Pakkasella pysyy ilma myös, reilustikin.
Aika tylyjä kuvia maalaa moni asiantuntija sekä "asiantuntija" tulevasta talvesta. Kai niissä perääkin on. Ainakin sairaaloiden kuormitus on äärirajoilla. Kun taas jotenkin jaksaisi talven yli kansa ponnistella. Kesäksi varmaaan helpottaa. Päästään keräämään voimia seuraan varianttia varten. Niin se taitaa mennä, kunnes lähes kaikki pallomme kansalaiset on rokotettu. Tähän saattaa aikaa kulua.
Jos vielä sen ajan elän, näen, kunnossa olen, kun ei tarvitse kotoa lähtiessä muistaa maskeja tai rajoituksia, kun uutisissa ei ole päällimäisenä juttuja koronasta, kun kassajonossa perstuntumalle kiilaavia hätähousuja katsoo taas lempeämmin silmin, niin saatan mennä jollekulle terasille, ottaa oluen, ja toivoa hiljaa mielessäni: "Ei koskaan enää, ei minun, eikä niiden, jotka jälkeeni jäävät, tai tänne joskus syntyvät, kohdalle. Ja lehmätkin lentää.
Eilen oli askeleton päivä. Kotona marhaamista ei lasketa. Aamulla urkenin pienelle lenkille. Ilman sauvoja läksin. Miinus kymmenen, pohjoistuuli 5 m/s. Likimain täysikuu. Elämä voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti