Kinkusta on tullut kiusaus (kinkkukiusaus in facto), graavilohi on syöty, papinsilli myös, sienisalaatti on ehtynyt, juuresloota popsittu. Joulusta muistuttaa enää kuusi tällingissään.
Perhe Tiilikainen on ollut lauantaista asti koossa Espoossa, me ollaan vietty rauhoittumisen aikaa. Nyt on tosiaan joulun ruoat lopussa, joten vatsakin pääsee rauhoittumaan. Hilppa laittoi jopa eilen puolet maustekakusta pakkaseen. Yritän kaikella tarmollani olla kaivamatta olohuoneen senkistä konvehtirasiaa esiin.
Vaikka olen joka päivä ainakin jonkinlaisen lenkin tehnyt, on painoa kertynyt, makkaraa vyötärölle kiertynyt. On tullut aika palata normaaliin, saavuttaa parin viikon takainen elopaino jollain aikavälillä.
Tänään käytiin ottamassa talven ensikosketus järven jääpeitteeseen. Vesijärven viimaisella ja häkkäräisellä Enonselällä käytiin pieni lenkki dallaamassa.
Pakkanen oli lauhtunut aamun viidestätoista yhdeksään asteeseen, mutta viima oli selemmällä tosiaan aika pureva. Selittää ehkä pilkkihenkilöiden vähäisen määrän.
Lunta jäällä on muutama sentti. Ei ole vielä kukaan latuja sinne tehnyt. Kysyin jään vahvuutta muutamalta pilkkiäijältä. "Yli 20, mutta alle 30 senttiä", oli vastaus. Moottorikelkan jälkiä näkyi tiuhassa olevan. Ainakin yhdet autonjäljet myös kulkivat kohti Enonsaarta. Ei ole vuosikausiin ollut näin hyvä jäätilanne tähän aikaan vuodesta.
Hyvä se on Anttolassa myös. Siellä on enemmän lunta, mutta on ollut myös kovemmt pakkaset. Jäitten puolesta päästään saareen kevättalvella kevyesti. Tai kevyesti ja kevyesti!? Riippuu siitä, kuinka paljon lunta luoja suo. Ja siitä, puskeeko vettä jäälle, kantaako kohva. No, eivät nuo ole esteitä, vaan totuttuja hidasteita.
Perhe Tiilikainen on nyt pysynyt terveenä. He tulevat uudeksi vuodeksi Hollolaan. Anna ja lapset kai jo torstaina, Joni perjantaina. Ensi viikolla vaihtuvatkin heillä roolit: Anna palaa duuniin, Joni jää puoleksi vuodeksi hoitovapaalle. Kesällä menee Liisa päiväkotiin, arki alkaa kulkea tutuissa uomissa.
Tätä vuotta on niukasti tähteellä. Äkkiä meni 2021. Niin meni, ettei meinannut läyhkeessä koronaa huomata. Ei ennen kuin näin loppuvuodesta, kun Joni altistui. Kuulin myös eilen, että seinänaapurissamme on ollut tartunta. Äiti ja kaksi pientä lasta siellä asuu. Nyt on karanteeni ohi. Eli läheltä, sekä fyysisesti, että lähipiirin näkökulmasta, on tauti hiponut. Luultavaa on, että se tulee vielä jossain muodossa podettua. Toivottavasti oireettomana, tai ainakin ilman sairaalatarvetta.
Hämärtymään taas rupeaa. Ei montaa kukonaskelta ole vielä päivä jatkunut. Mutta kunhan malttaa maaliskuuhun, niin alkaa olla tunnelmat toiset. Ja maltetaanhan me. Maltetaan, kun ei asioita voi muuttaa.
Laitetaan loppuun vielä muutama kuva järveltä.
Messilässä lasketellaan täyttä päätä.
Hilppa terhakkaan alkumatkasta...
...ja arktisen viiman koetteleman kotvan kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti