Auto on katsastutettu, ja sen seurauksena auto on katsastettu. Menin viisi minuuttia ennen tilattua aikaa (9:30) A-Katsastuksen Hollolan toimipisteeseen. Inssi oli jo varmaan nähnyt rekkarin ikkunasta, sillä hän sanoi "avaimet tiskiin, istukaa odottamaan, niin se menee, kun katsastus on maksettu!" Hän tulosti kuitin, ojensi sen minulle, nappasi avaimet, livahti samantien ulos. Halliin menevän oven ikkunasta näin, kun inssi ajoi kohta auton sisään, mittasi päästöt, tarkasti valojen suuntauksen, teki jotain muuta pientä, ajoi huoltokuilun päälle, nosti auton, koputteli, väänteli pyöriä, tärisytti niitä mekaanisesti, tsiikaili fikkarin kanssa sinne tänne, laski auton, naputteli koneeseensa tiedot, tulosti pari paperia, tuli ovesta sanoi "se on valmis, tässä paperit, ei mitään erityistä, erääntyy 12.12.2021, olkaa hyvä, avaimet ovat kabiinissa, nähdään", ja piti minulle ovea auki. Minun mieleistäni meininkiä. Turhat lässyttelyt pois. Homma hoidetaan, seuraava sisään. Kymppi miinus kouluasteikolla. Miinus siitä, että inssi ei toivottanut tullessani huomenta, vaikka minä tervehdin. Tai sitten toivotti. Jäi ehkä minulta huomaamatta, sillä katsastus on vieläkin hieman pelottava tilaisuus, johtuen vanhoista ajoista, jolloin katsastusinsinööri oli iso herra ja pelottava persoona, lähes Mannisen Hilja-vainaan veroinen.
Katsastuskonttorilta sörnäytin Lahteen ja Trioon. Olin tilannut Stadiumiin kahdet pumppusauvojen tassut, ja olin eilen saanut tekstarin niitten saapumisesta. Tyttö kävi lähetyksen minulle takahuoneesta hakemassa. Minä kiittämään ja lausumaan "on pakettilla kokoa!" Ja olihan sillä. Kyllä nuo tassut olisivat mielestäni mahtuneet vähän snadimpaankin.
Vai mitä?
No, ehkä lähettäjällä on käytettävissään vain kolme pakkauskokoa: iso, vielä isompi, ja tosi iso. Minun onneni, että iso ja vielä isompi eivät olleet lopussa. Eihän tassut olisi edes autoon mahtuneet tosi isossa lootassa.
Kävelysauvoissa tassut kuluvat nykyään lähes koko vuoden, kun ei ole lunta. Talven läpi on tie sula. Ilmastonmuutos käy sauvakävelijän pussille. Mikä tietysti on melkoisen pieni ongelma ilmastonmuutosesta puhuttaessa.
Kahden viikon kuluttua on joulu. Lasten mielestä joulu on kahden viikon kuluttua jo ohi; lahjat on jaettu, muu on pelkkää rekvisiittaa. Ehkä lievästi kärjistetty mielipide, mutta ei niin kärjistettyä mielipidettä, ettei ainakin puolet totta.
Perhe Tiilikainen jätti väliin piparinpaistokäynnin. Jouluksi tietysti tulevat. Aika karua olisi Hilpan kanssa kahdestaan juhlaa viettää, kun on tottunut isompaan sakkiin. Uskon, että covid-19 ei äleydy jylläämään sellaiseen malliin, että "Kaksin kotona I" toteutuu.
Kuin kyy formaliinissa ovat mielessäni säilyneet lapsuuden joulut. Kinkun tuoksu aatonaattona, Maija-tädin kanssa tehtyjen lyhteiden vienti linnuille, lipeäkala, riisipuuro ja "sekametelisoppa" aattona päivällä, lukuisat kynttilät ikkunalaudoilla ja pöydillä, isä-Erkin jokavuotinen joulupukin missaaminen, koska hän sattui aina olemaan antamassa hevosille heiniä, ja ainakin kerran reessä taitettu kirkkomatka jouluaamun pimeydessä. Voi noita joulukirkkoreissuja olla enemänkin, tai sitten eivät jäät olleet aina hevosen kestäviä.
Mietin nyt, jääkö Iirikselle lapsuuden jouluista jotain mieleen? Tuleeko joulunvietto muuttumaan seuraavina vuosikymmeninä oleellisesti? Luultavasti tulee. Millaiseksi? En lähde ennustamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti