Pieneen pakkaseen heräilee Tapanin aamu. Joulu on siirymässä kinkun ja muitten jouluruokien rääppisen aikaan.
Aatto sujui vanhan kaavan mukaan. Paitsi että äiti ei ollut paikalla. Paitsi että Liisa oli uutena joukossa. Paitsi että pukki jätti lahjat rappusille, soitti vain ovikelloa merkiksi.
Paljon oli pukki lahjoja tuonut. Enimmäkseen lapsille, mutta eivät aikuisetkaan jääneet ihan tiiron osalle. Liisa sai ensimmäiset nukkensa. Ei nappisilmä vielä osannut isommin ottaa kantaa nukkien sopivuuteen, piti kuitenkin yhtä sylissään.
Iirikselle oli joulu-ukko roudannut vaatteita, pelejä, askarteluvälineitä, ja leluja myös. Robotti oli kai ollut listalla korkealla, ja tuntui olevan ihan ykkönen.
Saa nähdä, kestävätkö Peppe-papan hermot robotin liikkeitten ääniä ja tähtiensotamaista puhetta? Tai ei tarvitse katsoa. Kestää ne, hermot. Ei Iiris sentään päntiönä robotin kanssa peuhaa.
Eilen käytiin Lahdessa. Anna ja Iiris menivät luistelemaan torin tekojäälle. Me Hilpan kanssa käytiin ostamassa sillä aikaa leipää ABC:ltä. Olin, leipävastaavana, alimitoittanut leivän kulutuksen. Eihän hitossa viisi ihmistä tule ihan aivan vähällä toimeen, vaikka me kaksi vakituista tullaankin. Onneksi ABC oli auki, ja vielä leipääkin löytyi hyllystä.
Arkeen hiljalleen siis siirrytään. Joulumieli unohtuu, niiltäkin, joilla sellaista on ollut. Ainakin suurimmalta osalta. Opportunismi, tosiasioiden sivuutaminen, omiin uskomuksiinsa, aatteisiinsa ja profeetoihinsa luottaminen jatkuu. Kumma juttu, kuinka ihminen on sen kaltainen eläin, että hän ei usko faktaan, vaikka vanhoista henkareista vääntäisi, vaan uskoo siihen, mitä haluaa, uskoo siihen, mitä jotkut kellokkaat paasaavat, uskoo jopa höyrypäiden mielikuvituksillisiin salaliittojuttuihin. Se pikkasen kammoksuttaa, että tuohon osaan ihmiskuntaa näyttää kuuluvan kaiken aikaa kasvava määrä ihmisiä. Kun tähän lisätään ärhäkämmäksi muuntuva koronavirus, niin voi sanoa, että "Tempora aspera vivimus, amice bone."
Suomessa ollaan onneksi hoidettu, joko taidolla, onnelle, tai molemmilla, asiat siten, että tilanne ei ole aivan mahdoton. Serkkupuoleni Saksasta lähetti sähköpostia jouluksi. Siinä hän kuvaa tilannetta Berliinissä kaoottiseksi, ja sanoo, että monet hänen ystävistään toivoo, että olisi "mökki" Suomessa, sillä Suomi näyttää olevan voittaja tässä kamalassa pandemiassa.
Rokotukset alkavat. Kesään mennessä uskotaan valtaosan kansalasista saaneen rokotteen. Toivottavasti voimme viettää lähes normaalin kesän.
Tuosta Iiriksen robotista vielä. Se on muutaman kympin maksava värkki, mikä osaa kävellä, tanssia, puhua, ja se tottelee käden liikkeitä. Sen voi myös ohjelmoida tekemään erilaisia asioita. En ole perehtynyt, mutta ei kuulemma siivoukseen tai lumitöihin. No, sellaisia robotteja toki on jo olemassa. Kaukana ollaan kuitenkin Isaac Asimovin jo 1940- ja 1950-luvuilla visiomasta ihmisen kaltaisesta robotista, johtohahmonaan R. Daneel Olivaw, ihmiskunnan pelastaja. Mutta kun ajattelee, mitä muutamalla roposella saa tänään ostettua, niin ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua ollaan jo lähellä Asimovin visioita.
Katsoin eilen, omaan rauhaan vetäytyneenä, läppäriltä kaksi ensimmäistä osaa HBO:n sarjasta Raisred by Wolves. Siinä androidit ovat pääosassa. En kahden jakson jälkeen osaa antaa arvosanaa. Tarina ei mikään uusi ole, vaan versio monasti kirjoitetuista ja kuvatuista. Uskonnosta ja ihmiskunnan rippeistä uudistuvasta populaatiosta siinä on kyse. Katson sarjan loppuun, kunhan ehdin. Saattaa kääntyä hyväksikin, ainakin muumimukiin meneväksi.
Joni lähtee sunnuntaina Eskooseen, hänellä on viikolla töitä. Anna ja moukeet jäävät luultavasti meille välipäiviksi, ja Joni tulee tietysti uudeksi vuodeksi taas Hollolaan.
Ei muuta kuin hyvää loppuvuotta. Älkää tukehtuko kinkunjämiin, älkää appako lanttulaatikontähteitä niin, että alkaa "uhmomaan", kuten Päätalon Kallea aikanaan. Samaa toivottavat joulutontut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti