Jos olisin lauluntekijä, saattaisin sorvata Välipäivä-Blues-nimisen biisin. Välipäivissä on oma tunnelmansa. Oli duunissa, lomalla, saikulla, eläkkeellä, niin välipäivissä on oma tunnelmansa. Puhun nyt nimenomaan joulun välipäivistä, eli joulun pyhien ja uuden vuoden välisestä ajasta.
On välipäiviä muunkinlaisia. Olympialaisissa, ainakin ennen, oli yleisurheilussa välipäivä. Se ei herättänyt laulutekijävaistoja. On myös henkilökohtaisia välipäiviä. Vaikkapa viinaan menevä henkilö saattaa hetken kirkkaudessa pitää välipäivän, tai pari, juopottelussaan. Ehkä erakoitunut kirjailija jättää pääteoksensa luomisen muutamaksi päiväksi, lämmittää saunan, pesee itsensä viikkojen tauon jälkeen, jättää maksalaatikkopakkaukset pakastimeen, kampaa tukan, selvittää parran, suhauttaa dödöä kainaloon, vetää ylleen luonnonvaalean (alunperin, nyttemmin harmaaksi nuhraantuneen) pellavapuvun, painaa päähän nahkaisen (mustan ja kuluneen) pork pie-hatun, hakee fillarin aitasta, laittaa pyykkipojat lahkeisiin ja sotkee kylille Ravintola Alhon Syöveriin syömään Wieninleikkeen, juomaan pitkän oluen. Tuollaisesta välipäivästä voisi joku lauluntekijä laulun väsätä. Miksei myös juoppolallin välipäivästä. Luulen, että on niistä jo väsättykin. Ainakin Dumarille sopivia teemoja. Mutta minä rönsyilin omasta teemastani, joulun välipäivistä.
Kun olin työelämässä, olivat välipäivät puoliteholla mentäviä. Rakennuksilla oli poikkeuksetta mieskato. Hyvä jos puolet vahvuudesta oli rivissä. Siinä mestari sai kävellä edestakaisin seinään teipatun aikataulun edessä ja repiä hiuksiaan toivoen, että tammikuussa ei sentään pakkaspäiviä olisi.
Välittäjänä ollessani olin usein itsekin välipäivillä, eli pidin vapaata. Ihmisten asunnonosto- tai myyntihalukkuus ei vuoden päättymistä odotellessa ole kovimmillaan. Nekin joulunaikaisien riitojen aiheuttamat toimenpiteet, jotka johtavat avioeroon ja asunnon myyntiin, odottavat yleensä jommankumman, tai molempien, osapuolien selviämistä.
Näin eläkeläisenä välipäivien tunnelma on hämmentävä. Aamuisin ylös makuuhuoneesta kun kiipeää, säpsähtää kuuseen jääneitä valoja. Jääkaapista kun yrittää löytää aamupalalle levitettä, juustoa ja makkaraa, niin se teettää hommia, sillä kippojen, kuppien, vatien, purkkien viidakosta ei meinaa normaalitavaraa löytyä. Oman mausteensa hämmenykseen antaa lasten täälläolo. Olohuoneen poikki kun kävelee, potkaisee vahingossa jotakin lattialle jäänyttä Iiriksen lelua. Kun on aamukahvit juonut, ja selailee netistä uutisia, havahtuu alhaalta kuuluvaan Liisan heräämisääneen, vaihtoehtoisesti Iiriksen hipsutteluun rappusissa, kumpi lapsista onkaan ensin heännyt. Hämmentävää, mutta mukavaa. Uuden vuoden yli Anna ja lapset täällä ovat, oman välipäivätunnelmansa luovat.
Tänään, välipäiväistä ensimmäisenä, pääsi Liisa ensimmäisen kerran pulkkamäkeen. Ei mitään mahdotonta myötälettä sentään Iiris ja Liisa yhdessä viilettäneet, mutta vauhdin makuun silti pääsivät.
Kyllä Liisalta ilmeitäkin löytyy, niin naurua, itkua, riemua ja surua. Ehkä ei pelkoa kuitenkaan. Osaako kymmenkuinen edes pelkoa tuntea? Mutta aika mietiskelevä persoona tyttönen on. Kun jonkin kapineen saa käsiinsä, niin kovasti yrittää selvittä, että mikähän se tuokin turhantuntuinen värkki oikein on, ja mikä sen tarkoitus on noitten isompien kummallisessa maailmassa?
Huomenna, toisen välipäivänä, mennään Lahteen hankkimaan Iirikselle sukset. Tai siis koko paletti: sukset siteineen, sauvat ja monot. Joulupukki toimitti nimittäin Iirikselle kirjeen, jossa kerrottiin hänen valtuuttaneen mumman ja Peppe-papan suksipaketin valintaan. Joulu-ukko kertoi, ettei kiireeltään ole ehtinyt Iiriksen painon ja pituuden kehitystä seuraamaan kovin tarkasti.
"Sen vuoksi", kirjoitti pukki, "joulupukinpajassa tonttujen valmistamista vermeistä olisi saattanut tulla sopimattoman kokoiset. Siksi on parempi, että luotetut henkilöt vastaavat välineiden hankinnasta ja varmistuvat niitten sopivuudesta", lopetti joulu-ukko.
Kyllä Iiris asian ymmärsi, kun se pukin toimesta hänelle noin selkeästi ilmoitettiin. Joten huomenna lähdemme suorittamaan meille uskottua tärkeää tehtävää.
Keskiviikkona, kolmantena välipäivänä, on kalenteri vielä tyhjä. Saattaa mennä ulkoiluksi. Hiihtämään ei täällä vielä pääse. Ehkä Anna ja Iiris menevät Lahden torille luistelemaan.
Onko torstai vielä välipäivä, vai ei? Se on aatto, ja se on toisille työpäivä, monille ei. Asiaa en ole pohtinut. Virallista välipäiväluokituista ei taida olla olemassa? Onko direktiivin paikka? Kunhan isommista huolista EU:ssa päästään. Annetaan edustajien ensin päättää Englannin erosopimiuksesta. Ja korona pitää jotenkin saada hoidettua pois jaloista. Ehkä kolmantena on listalla välipäiväkysymys? Mitä tahansa päätetään, niin populistit ovat satavarmasti eri mieltä.
Välipäivinä ei saa näköjään aikaan kuin välinpitämättömiä välikirjoituksia. Tähän on tyytyminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti