Siis viimeisenä? kysymyksenä utelen seuraavaa viitaten Salla Marinin heittoon Kokoomuksen suuntaan:
Onko niin, että pääministeri, etenkin jos hän on nainen, nuori nainen kaiken lisäksi, on ainoa poliitikko, jonka täytyy olla poliittisesti korrekti? Onko niin, että rivikansanedustajat saavat olla kuin siat pellossa, ylittää kaikki sopivuuden ja hyvän tavan rajat ainoastaan sillä seurauksella, että ip-lehdistö julkistaa ne kämmeniään hieroen, omassa raadollisuudessaan hykerrellen? Piste.
By the Way, koska politiikan käsittely on finaalissa, siirrytään säätalkiin. Helvetilliset kelit joulumielen kannalta. Aina sataa, kokoajan tuulee. Aamu lyö illalle kättä keskipäivällä, pimeää on kuin riihessä hakkoweenyönä. Jotenkin pitäisi jouluun asennoitua, siis positiivisesti. Eiköpä tuo onnistu, kun se, joulu, tulee.
Siinä mielessä mukava jouluaatto tulee, että pääsen tapaamaan joulupukin. Olen siis oppinut, että ei kannata tiettyyn aikaan aattoillasta mennä alakertaan nokosille. Anna on googlettanut pukin aikataulun, ja tiedämme osapuilleen, koska hän Keinokartanontielle ennättää.
Saattaa myös olla, että tuleva aatto on viimeinen, missä äiti on läsnä. Haen hänet iltäpäiväksi joukkoomme. Kunto on taas äidillä mennyt alaspäin. Ei enää juuri puhu, ei reagoi, tai reagoi hitaasti, muiden puheisiin. Fyysisesti on toki vielä melko käpäkkä. Saattaa olla, että vielä vuosia jatkaa eloaan. Aina vaan lähestyy se heki, kun Taina joutuu hommiin. Taina näet jo aikaa sitten lupasi, että jos Elina saavuttaa sadan vuoden iän, hän järjetää maankaatokekkerit. No, onhan siihen kaksi ja puoli vuotta aikaa.
Eilen käytiin Hilpan kanssa viimeinen silaus tekemässä Elinan vanhassa asunnossa. Imuroitiin, luuttusin parvekkeen, irrotin muutaman rullaverhon, rapsin pois taulukoukut. Ostajat ilmoittivat, sitä heiltä udellessani, että täysremppa huoneistoon on tulossa, joten tarkempi siivoaminen olisi turhaa.
Perjantaina on kauppa. Sitten yksi osa suvun elämästä on siirretty paikalleen historian palapeliin.
Tänään oli tarkoitus joulusiivous duunata, mutta siirrettiin huomiseksi. Eihän ole mitään järkeä kiikuttaa mattoja sateeseen. Tosin vain parvekkeen kaiteelle, mutta kastuisivat ne siinäkin. Huomiseksi on povattu sateetonta, jopa pikkupakkasta. Oiva siivousilma. Eli "mainio matolääke", kuten mieluisan asian Anttolan entinen apteekkari Holger Böhme ilmaisi. Holger muuten valmisti mainiota sinappia. Sitä hän meidän perheellemmekin antoi monena jouluna. Melko tömäkkää se oli. Muistanpa kerran, kun eno-Olli oli meillä joulun tienoossa käymässä. Ruokapäydässä hän, asiasta tietämättömänä, sipaisi "Holgre-Spesialia" melkoisen kerroksen kinkkuviipaleelleen. Me seurasimme hiljaisuuden vallitessa. Olli pisti haarukkapalan suuhunsa, alkoi pureskella. Ilmekkään ei värähtänyt, mutta vedet alkoivat vuotaa silmistä.
"Yksi parhaista miedoista sinapeista!", tokaisi eno, kun lopulta sain puhekykynsä toimimaan.
Edesmenneitä ovat eno ja Holger, edesmennyt on Ahosen Riti, taakse ovat jääneet talviset joulut, kun Ritin kanssa aattoiltana käyskenneltiin Anttolan hautausmaala tupakkia tuprutellen, dallattiin joulupäivänä pitkiä lenkkejä jäällä piiput suupielessä roihuten, hyökättiin tapanina iltakuudelta, kun baarit ja kahvilat olivat saaneet luvan avata ovensa, Unionille, pantiin markkaa jukeboxiin, Holliesia ja Beatleja soimaan. Taisi olla joulu 1968, kun tapanin ratoksi soitettiin moneen kertaan Bee Gees'n "Massachusetts".
Niin oli silloin, nyt on täten. Vanhoja on hyvä joskus muistella, nykypäivässä kaiken aikaa elää. Muistelujen liiallinen määrä ei ole ihmiselle hyväksi. Eikä juuttuminen menneeseen. Jos ajattelee, että ennen oli kaikki hyvin, nyt ei ole mikään kohdillaan, niin tekee vain itselleen hallaa, ahdistusta ja pahaa oloa. Asioilla, joihin ei voi vaikuttaa, ei pidä mieltään vaivata. Vaikka, totuuden nimissä, minun pitäisi itseni tuollaisita lausunnoista jäävätä.
Kohta porhallan kaupunkiin. Menen joulukahville erään entisen kolegani, nykyisen ystäväni, kanssa. Aika vähän näillä seuduille on kavereita seuloontunut, joiden kanssa säännöllisesti tavataan. Ei sellaisia ystävyyssuhteita ole jostain syystä muodostunut. Mutta täytyy pitää kiinni niistä, jotka ovat päässeet vakiintumaan.
Olen tallennellut, tai komentanut koneen tallentamaan, valokuvia pilveen. Noin 80 Gt siellä näkyy nyt tavaraa olevan, varmaan monta kymmentä tuhatta otosta. Lisää on menossa, mutta valtaosa on tallessa jossain tuolla, ei omalla koneella, mutta koneelle saatavilla. Säilykööt ne siellä, kunnes tulee aika luovuttaa käyttäjätunnukset Annalle, joka saa arkistoja eläkeikäisenä joutessaan tonkia, tiedä häntä, vaikka omaan blogiinsa laitella. Joten loppuun kuva Annasta ja minusta, kasarin alkua eletään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti