KULTTUURIASIAA

  Selasin äsken läpi aamun lehden. Linnajuhlien pukuja ja uuden hallituksen muodostamisesta siinä mietiskeltiin, urheilua uutisoitiin, kulttuuria, sunnuntaiseen tapaan, käsiteltiin. Huomasin, että ehdokkaat Etelä-Suomen Sanomien kulttuuripalkinnon AUKUSTIN saajiksi on julkistettu. Viisi ehdokasta ovat:

  1. Ukulelen soittaja
  2. Pienen kaupunginosan kyläjuhla
  3. Näyttelijä-ohjaaja
  4. Toimintakeskus
  5. Tietokirja

  Täytyy myöntää, että kulttuuritietouteni kotiseudulta kaipaa päivitystä, jollei perätin uuden ohjelmiston lataamista.

  Ukulelen soitosta ei mieleeni tule, kuin Hawaiji ja Onni Gideon. Nyt ehdolla oleva ukulelemies, Antti Ahonen, on minulle täysin tuntematon. Hävettää.

  Anttilanmäen kyläjuhlissa en ole poikennut. En ole edes ollut tietoinen. Anttilanmäelläkään en ole monntaa kertaa liikkunut, vaikka se sijaitsee keskustan liepeillä, rautatieaseman tuntumassa. Siellä kesäisin talkoovoimin toteutettava kyläjuhla keräsi 3000 kävijää. Ok, kulttuuria sekin.

  Tapani Kalliomäki on tietysti tuttu näyttelijänä monistakin Lahden Kaupunginteatterin esityksistä. Hänen ohjauksiaan (Minna Canthin työmiehen vaimo Orimattilan kesäteatteri JÄTTIPESÄÄN tai Nikolai Gogolin Reviisori Lahden Lauantainäyttämölle) en ole nähnyt. Jälkimmäisen ehkä tulen näkemään.

  Toimintakeskus Kaarisilta Nastolan Villähteellä on Suomen merkittävin erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden kouluttaja. Tärkeä juttu, ilman muuta, enkä ennen tätä aamua ollut tuota nimeä edes kuullut.

  Tietokirja Loviisankatu-8 on Tapani Ripatin kirjoittama 500-sivuinen historia Tirra & Torvi & Pikkuteatteri-ryhmittymästä. Lahtelainen underground tiivistyy juuri tälle Loviisankadun alueelle. Teos on ilman muuta hankittava luettavaksi.
 
  Kulttuuri on tärkeää, politiikkakin kai. Ilman yhteyttä kulttuuriin ihminen näivettyy, ilman yhteyttä politiikkaan ihminen virkistyy. Tämä on henkilökohtainen näkemys. Vasta-argumentointi sallitaan, mutta ei noteerata.

  Jahans, nyt on lähdettävä nostamaan lippu salkoon. Onko operatio tällä kertaa onnistuneempi, kuin toissapäivänä? Kohta kerron.

  Hienosti nousi lippu tällä kertaa. Saapa nähdä, vieläkö taito on hallussa jatkossa. Toisaalta: niin kauan, kun muistaa kiinnittää edes toisen narunpään lippuun, ovat asiat joltisellakin tolalla.

  Kulttuuriliputus tämä kai on? Jean Sibelius, kansallissäveltäjämme ansaitsee musiikillaan liputuksen. Eikä häntä muilla perusteilla liputettavaksi ole valittukaan.
  Luin jokusia aikoja sitten kommentin, jossa sanottiin, että Kaj Chydeniuksesta pitäisi tehdä kansallissäveltäjä. Tuskin kahta kansallissäveltäjää voi olla? Eikä Sibeliusta voine syrjäyttää ilman vähintään pienimuotoista sotaa. Mutta muuten ihan mainio ajatus. Kyllä Chydenius on niin merkittävä taiteilija. Sen verran katselin Linnajuhlien sisäänmarssia lipunlaskua odotellessani, että näin Chydeniuksen tulon kättelyyn. Kumaraan on mies mennyt. Ei ole kauaa, kun ylellä esittiin ohjelma Itse asissa kuultuna, jossa haastateltiin Chydeniusta. Uskomaton määrä sävellyksiä on hänen kynästään lähtenyt. Mieleeni painuivat mestarin (hyvässä mielessä!", toteamus, että ehdottomasti pitää olla ensin hyvä teksti, sitten vasta sävellys. En osaa sanoa, kuinka moni lauluntekijä noudattaa samaa käytäntöä. Pers´tuntuma on, että usein kuljetaan sävelmä edellä.

  Riittäköön tämä kulttuurista, joka muuten, kuten hyvin tiedätte, juontuu latinankielisestä sanasta cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Sieltähän se kaikki on alkanut. Muistan kerran, kun nuoruudessa  istuksittiin kaveriporukassa viiniä ja olutta litkien Saimaan rannalla. Tuli puheeksi, että mikä on tärkeintä, millä on eniten merkitystä. Erilaisia näkemyksiä kuultiin. Eräs jo keskuudestamme poistunut nuori mies nappasi kouransa täyteen multaa, varisteli sitä takaisin maahan, sanoi: "Tämä on kaiken alku!" En ehkä silloin ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Nyt ymmärrän, monessakin mielessä.

  Riittäköön tämä kulttuurista, ilman selvennyksiä. Tiilikaiset tulivat illalla meille. He tulivat ystäväpiirinsä pikkujouluista vasta ennen kahdeksaa. Pikavisiitti on kyseessä. Päivällä he menevät ristiäisiin, sieltä takasin Espooseen. No, pian tulee joulu. Annalla ainakin on vapaata uuden vuoden yli. Eli silloin Iiris on ilonamme pidempään.
  Kun Iiris äsken kömpi ylös, oli ensimmäinen toimenpide joulukalenterin luukun avaaminen.

  Jostain syystä tytölle on kertynyt useampia joulukalentereita. Nykyään on mukavia versioita, sellaisia, joiden luukuista tulee pieniä satukirjoja. Sellainen ei toisin ole kuvassa, sillä Iiris vei sen viikko sitten kotiinsa. Tuossa iässä on joulunodotus vielä suurta. Ja usko joulupukkiin. Näinköhän minä onnistun tänä vuonna myös joulupukin tapaamaan? Vai käykö niin, että olen taas vetäytynyt alakertaan tirsoille juuri vierailun ajaksi? Anna on tainnut viritellä kyselyjä pukkiasian tiimoilta. Taitaa arvella a) Iiriksen huomiokyvyn kasvamista, b) minun muuntautumistaitojeni riittämättömyyttä. Pian se selviää. Mutta eivät pukin asusteet kierrätykseen jouda. Olkoot vaikka naftaliinissa muutaman vuoden.