KIELITAIDOTTOMUUTTA?

  Jotta äidin asunnon myynti, joka sujui olosuhteisiin ja markkinatilanteeseen nähden yllättävän nopeasti ja jouhevasti, alkaisi muistuttaa normaalia, meinasi ostajan pankki, Danske Bank, laittaa esteitä polulle. Se nimittäin ilmoitti keskiviikkona välittäjälle: "Tarvitsemme vielä kuolleen tyttären (Ritva Stenizer) saksankielisen perukirjan virallisen kielenkääntäjän kääntämänä su/ru/en."
  No, ensinnäkin kauppaan liittyvät asiakirjat oli lähetetty Danske Bankiin yli kaksi viikkoa sitten. Oliko oiikea aika lähteä tivaamaan lisää dokumentteja kaksi päivää ennen sovittua kauppaa? Toiseksi olemassa olevilla asiakirjoilla on tehty yksi perinnönjako OP:ssa v. 2015, lakitoimisto on laatinut osituskirjan, ja minä vastikään avannut tilin Erkin kuolipesän nimiin Nordeassa.
  No, eilen välittäjä ilmoitti minulle, että DB on tullut järkiinsä, kauppa tehdään sovitusti. Niinkö on, että kauppa uhkasi siirtyä johtuen DB:n sisäisen säännöstön virheellisyydestä, virkailijan kokemattomuudesta, vai yleisestä kielitaidottomuudesta? Oli miten oli, homma tuntuu lopulta sujuvan. Vaikka vasta iltapäivällä voidaan lopullisesti huokaista.

  Joulu lähenee. Tiilikaiset tulevat illalla. Annalla on lomaa uuden vuoden yli. Joni taitaa välillä joutua töihin.
  Sikäli tulee poikeava joulunaika, että Hanelin porukka ei tule käymään. He lähtevät joulupäivänä kahdeksi ja puoleksi viikoksi Australiaan. Sydney on määränpää. Serkkumme Johanna asuu siellä. Häntä tapaamaan tietysti menevät, mutta varmaan reissaavat muissakin paikoissa.
  Joo, sinne menevät, vielä roihuavien metsäpalojen lähistölle, savuiseen ilmanalaan, ilmojen puolesta mitatun historian kuumimpiin olosuhteisiin.
  Haneli minulle tuossa aiemmin tokaisi, että miten miä saan siellä aikani kulumaan?! Velipoika ei tunnetusti ole turistina innokkaimmasta päästä.
  Me mennään näillä näkymin Hilpan kanssa tammikuun alussa muutamaksi päiväksi Hanelille kot'miehiksi, sillä koirat tarvitsevat hoivaa. Tainan veljenpoika on muina matka-aikoina tuossa roolissa.
 
  Nyt minua tikulla silmään! Aioin näet hieman muistella lapsuuteni jouluja. Niihin kuuluivat tietysti kuusi, minkä ukki-Aleksi oli käynyt kaatamassa metsähoidollisin perustein; huonoimmat tekevät tilaa menestyvämmille yksilöille. Aleksi-darwinismia se. Lopputulos ei aina näöllään illauttanut.
  Lyhteitä linnuille vietiin aina aattopäivänä. Muistan olleeni sitä tekemässä täti-Maijan kanssa useana jouluna.
  Jouluruokaan kuuluivat tietysti kinkku, sekä porkkana- ja lanttulaatikot. Myös lipeäkalaa syötiin, samoin riispuuroa. "Sekametelisopan" kanssa sitä nautittiin, puuroa. Silliä, maustesilakoita, myös jotakin suolakalaa oli tarjolla.
  Joulukirkossa käytiin, jos kelit sallivat hevosen ja reen kanssa jäällä liikkumisen. Yleensä sallivat.
  Joulupukki kävi myös. Aina samaan aikaan, kun isä oli antamassa hevosille heiniä.
  Joulupyhinä muistan hiihdelleeni. Joskus myös luisteltiin. Nurmeksilla mentiin. Ensimmäiset "oikeat" luistimet sain  jouluna 1961, kun asuttiin jo kirkolla. Piskolassa isä aurasi hevosen kanssa pienen luistelukentän. Samoin hän teki monesti napakelkan. Siinä sai melkoiset hurlumheit, jopa omin voimin: yksi sisaruksista istui kelkassa, kaksi pyöritti.
  Sellainen muistikuva minulla on, että naapuritaloista käytiin meillä, varmaan Tapanina, luultavasti meiltä käytiin väliin naapuritaloissa. Tapanin sauna lämmitettiin myös. Ihan omalle porukalle, ja aikaisin aamulla. Isä-Erkki sen lämmitti, tai Korhosen Esko, jos sattui olemaan joulun aikaan Piskolassa "renkinä". Vieraita ei tapanin saunassa käynyt, eivätkä vieraat sitä vanhan tavan mukaan lämmitäneet. Kun muutettiin kylille, muista, että perinne eli siellä ainakin Pirskasen Pekan saunan kohdalla. Joku kylän miehistä sen kävi aamuyöstä lämmittämässä. Saattoi olla vaikka Pettisen Paavo?
  Uutta Vuotta ei muistini mukaan liiemmin juhlittu. Raketit olivat tuntemattomia. Tinaa kyllä valettiin. Vuoden viimein ilta oli sellainen, että me lapsetkin saimme valvoa, omat tinamme valaa. Sitten ämpäristä ongittuja valoksien seinälle heittämiä varjoja mallailtiin, tinaa käänneltiin, yritettiin tulkita tulevaa vuotta. Ei kovin eksakti tieteenala.
  Totta kai joulu ja sen odotus olivat lapselle jännittävää aikaa. Piskolan tuvan hämy, Anni-mummin kiikkustuolin jalkojen vaimea narseke, kynttilöiden luomat valot, lanttulaatikon tuoksu, ihmisten määrä isossa pirtissä (yleensä ainakin kahdeksan aikuista, sekä me sisarukset), ne ovat syöpyneet visusti mieleeni.

  Nyt tikku pois silmästä. Tai olkoot vielä kahden kuvan ajan. Ensin joulu 1953. Se vietettiin pokkeuksellisesti Lahdessa, isovanhempieni Pekka ja Emma Karppisen luona. Haneli odotutti vielä seuraavana vuoden maaliskuussa tapahtuvaa syntymäänsä.

Tässä toisessa, jouluna 1954, Haneli on täysin rinnoin mukana juhlissa. Hyrrä tuntuu kiinnostavan.