JUHLAPÄIVÄN AVAUS

  Meille lankesi kuun alussa ainoa taloyhtiössä sovittu velvollisuus, liputusvuoro. Kuukaudeksi kerrallan se on aikanaan sovittu. Onneksi ei aivan niin nopeaa ole kierto. Viimeeksi meille lippu tuli tasan kaksi vuotta sitten joulukuun alussa. Tämä sopii mainiosti, tietystä syystä. Koska taloyhtiössä on yhdeksän huoneistoa, niin nopea laskutoimitus osoittaa syklin olevan 2,67 kuukautta. Me pidämme varmaan lippua ainakin maaliskuun loppuun, toivomme, että se ei koskaan kesäisin meille palaisi.

  Minä lähdin siis tihkusateessa klo. 7:56 lippua salkoon virittämään. Talon päädyssä oli pimeää. Kauempana oleva katulamppu ja seinässä kiiluva numerokyltti eivät juuri maisemaa valkaise. Kiinnitin lipun toisen kulman naruun, jätin jostain kumman syystä toisen kiinnittämättä, aloin hilata ylös. Kuinkas ollakkaan, vetelin väärästä narusta! Tarkemmin ilmaistuna oikeasta narusta, tietysti, mutta väärästä päästä. Kun äkkäsin, että ei lipun kulma lähde nousemaan, oli narun vapaa pää noussut noin neljän metrin korkeuteen! Muutamia painokelvottomia ilmauksia karkasi sfääreihin.
  "Mitäs nyt?!", mietin. "Pitkä, keppi, vaikka onkivapa? Ei taida tähän hätään löytyä? Tikkaat? Onkohan talon varastossa alumiinitikkaita?"
  Eiku kattomaan. Toisessa päädyssä olevan varaston ovi oli kosteuden turvottama, eikä ovessa ole kunnon kahvaa, joten oli työ ja tuska saada se auki. Lisää painokelvottomuutta. Lopulta ovi aukesi, mutta ei siellä mitään tikkaita ollut. Samalla huomasin, että naapuritalon päädyssä tönötti kolmijatkoinen tikas seinää vasten. Ja kuin tilauksesta tuli puolituttu mies nostamaan lippua yhtiönsä salkoon. Minä valottamaan tilannetta, pyytämään tikkaita lainaksi. Tietysti sain luvan. Kiikutin tikkaat rikospaikalle. Kahdella jaksolla pääsin riittävän ylös pyydystämään kadonneen narunpään käsiini.
  Selvisin säikähdykselllä omasta mokastani. Siniristi oli salossa klo. 8:10. Ei hulmunnut, tyventä kun oli, vaan alakuloisena roikkui alaspäin. Jospa jonkinlainen viri saisi lipun ylväänä lepattamaan, olishan se uljaampaa.
  Tarinan opetus: Älä vedä väärästä narusta, ja solmi, eli kiinnitä, irtonaiset narunpäät. Ei mitään uusia opetuksia, mutta kertaus on opintojen äiti.

  On siis itsenäisyyspäivä. Sotia taas muistellaan. Minä en sotia yleensä muistele. Mutta nyt aion lievästi sivuta ensimmäistä maailmansotaa. Siitä syystä, että Elinan entisessä asunnossa olleista hänen enonsa Ludwig Tieck'in maalauksista kolme löysi meiltä uuden sijoituspaikan, yksi meillä oli jo ennestään. Ludwig Tieck kuoli vasta 24 vuotiaana heti sodan alkupuolella. Hänen ehti maalaamaan ja piirtämään lukuisa teoksia, joista osa kulkeutui Suomeen, ja on tällä hetkellä minun, Hanelin, Ritvan tyttären Ninan ja eno-Ollin tytärten Susannan ja Johanna hallussa.

  Omakuva vuodelta 1912.

Ludwigin ja isoäitini Emman isoäiti Dora Tieck.

  Meitä jo vuosikynmmeniä seinältä tuijottanut mies, jonka henkilöllisyydestä ei ole tietoa. Tykästyin tauluun aikanaan, ja olin mielissäni, kun sain sen pian isoäitini kuoleman jälkeen. 

Piirroksia tanssivista pareista löytyy Ludwigilta useita. Allaoleva on nyt meidän ilonamme. 

  En ole kummoinen maalaustaiteen tuntija, mutta olen uskossa, että Ludwigista olisi kehkeytynyt ihan varteenotettava taiteilija, jollei sota olisi korjannut satoaan.

  Muutamia vuosia sitten pyysi äiti minua hankkiutumaan eroon hänellä olevasta vinyylilevypinkasta. Siinä oli enimmäkseen klassista musiikkia: Chopin, Beethoven, Bach, Mozart, Liszt, Haydn, Wagner, Brahms. Ne olivat isoäitini Emchenin jäämistöä. Sitten oli äidin Udo Jürgens'ia ja jotain muutakin. Oli ja oli! On vieläkin, sillä kun bongasin netistä jonkun bulvaanin, joka ilmoitti ostavansa vanhoja äänilevyjä, kutsuin hänet katsomaan, niin ei kauppoja tullut! Hän ei ollut halukas edes viemään klassista nippua pois! Mutta sen sijaan mies kierteli tihruamassa Ludwigin maalauksia, moneen kertaan. Kyseli. että eikö olisi kinnostusta niitä myydä? No, ei ollut. En tiedä, millainen taiteentuntija äijä oli, mutta huomiota nuo maalaukset herättivät, eikä ihan vähäistä.

  Kuriositeettina vielä: Googletin piruuttani Ludwig Tieck-nimen. Kysely tarjosi Wikipediasivustoa Johann Ludwig Tieck'sta (31. toukokuuta 1773 Berliini - 28. huhtikuuta 1853 Berliini), saksalaisesta runoilijasta, kirjailijasta sekä kääntäjästä. Ei varmaan sukua iso-enolleni. Vai pitäiskö ruveta penkomaan?

  Sellaisia itsenäisyyspäivän tarinoita. Hyvää juhlapäivää kullekin, viettäkää se parhaaksi katsomallanne tavalla. Me vietämme seesteiseiisä tunnelmissa.
  Huomenna, varmaan vasta illalla, tulevat Tiilikaiset. Heillä on Iiriksen serkun ristiäiset sunnuntaina Lahdessa.
  Maanantaina jatkuu asunnon tyhjennys. Toivottavasti siihen saadaan pian piste perään.