Mitäs sitä tuli vuonna 2019 puuhattua? Aika paljon? Liian vähän? Sopivasti? Kaikki käy. Riippuu katsantokannasta, katsojasta, kriteereistä, silmälasien sävytyksestä, mielialasta, pahimmassa tapauksessa tiedon puutteesta tai pahansuopuudesta.
Sen verran joka tapauksessa tuli heiluttua, että tarkemmat raportit voitte lukea menneistä blogeistani, joko sivuilta, tai sivujen väleistä. Niinpä kokoan tähän kuvan per kuukausi, erittäin nopeasti valitun kuvan, ja kerron siihen liittyvän snadin tarinan. Painotan vielä, että kaikki vuoden 2019 merkittävät teot ja tapahtumat, niin minulle ja meille, kuin suomalaisille ja/tai peräti koko pallon asukkaille merkittävät, loistavat olemattomuudellaan tässä blogissa. No, kukapa asioiden merkittävyyttä on kelvollinen arvioimaan? Kuitenkin:
Tammikuun 11. päivänä lähdettiin lumikenkäilemään. Talven 1. kenkäily siis. Hieno pakkaspäivä, lunta sopivasti. Talviselta näytti Messilän golfkenttä. Kunto ei varmaan ei ollut ihan tapissa, joulun herkut vissiin vielä oleilivat vyötärömakkaroiden hellässä syleilyssä. Hiki tuli, pakkasesta huolimatta. Tunti umpihangessa vastannee parin tunnin sauvakävelyä? Lähtölaukus kinkunjämille oli ammuttu.
Helmikuun loppupuolella uskaltauduttiin jäille ja Avokkaaseen. Viikko siellä vietettiin. Oli melko hyviä ilmoja. Jäällä ei lunta nimeksikään. Haneli pyysi 26. päivänä kaverikseen palastamaan matikkakatiskaa Rupakosta. Olivat Hegulin kanssa pari katiskaa sinne tälläneet, jään alle, kuten kuuluukin. Vaan lauhat kelit ja virta olivat tehneet tehtävänsä; toinen pyydys oli nyt sulassa vedessä. Me vietiin Hegulin yksi soutuveneenrähjä kärrissä Särensyvänlahden pohjukkaan, tuupittiin jäitä pitkin virralle. Haneli seikkaili katiskan pelastamaan. Oli siellä runsaasti mateita. Ei kovin kokoliaita, mutta hyviä keittokaloja kuitenkin.
Maaliskuun kahdestoista kaatelin pari puuta jäälle. Haneli tuli hojeltamaan muutaman ison koivun, yhden männyn venevajan ja pihan väliltä, sekä vielä yhden ison haavan navetanmuurin viereltä. Ne olivat sen verran kinkkisiä, etten katsonut aiheelliseksi itse ryhtyä sohlaamaan. Minulla riitti sitten pätkimistä ja rantteelle kelkkaamista pariksi päiväksi.
Huhtikuussa oltiin saaressa jäitä pitkin ja veneellä. Tässä kuvassa Hilppa nauttii kevätauringosta 4. huhtikuuta. Rannat alkoivat sulaa siihen malliin, että katsottiin parhaaksi lähteä seuraavan aamun kohmeisessa kelissä pois, ettei jumiuduttaisi saareen vangeiksi.
Venellä päästiin mökille, jäitten seassa korskuttaen, 27. huhtikuuta. Kuva on otettu 5. toukokuuta. Sateli näet märkää lunta kunnon kerroksen. Oli villin oloista, kun lumi jäi kerrokseksi veden päälle. Näytti, kuin olisi jääkansi tullut hetkessä takaisin.
Kesäkuun 16. päivä tehtiin uistelureissu Lietselälle.Hanelin veneellä, naapurin Hannu kolmantena. Haukia saatiin niin, että niitä Haneli nakkeli yli laidan urakalla. Pohjanmaan matalien ja kalaköyhien järvien äärellä kasvanut Hannu ihmetteli ja äimisteli. Sanoi, kun Haneli heitti reilusti kolmikiloisen takaisin, että ei meillä päin noin isoja oltu ikinä edes nähty, ja että Pohjalaiseen olisi tuosta kirjoitettu isolla otsikolla. Vaikka arvokalaa ei tullut, oli kuitenkin silmäniloa kylliksi.
Heinäkuussa saatiin ensimmäisiä kanttarellejä, ensimmäiset omat potut. Aivan helevetin hyvää sapuskaa! Sienikausi jäi kaiken kaikkiaan torsoksi, pottuja tuli reilusti. Ei kaikkea voi aina saada, ei edes vaatia. Siihen on tyytyminen, minkä luonto suo.
Elokuussa ei enää ollut isompia kiireitä. Ei sieni-, eikä marjareissut saappaanpohjia kuluttaneet. Oli aikaa ottaa rennosti. Ei kävellä ahon laitaa. Mutta ilman paitaa, lyhyessä housussa salli ilmanala kuistilla oleskella.
Syyskuussa jatkui sateeton kausi. Sienet, marjat, pysyttelivät poissa. Sain sentään, säkällä, rouskutarpeen kerätyksi. 21. päivän avauksena oli hieno aamurusko. Sitä hyökkäsin kuvaamaan metsän halki itärannalle. Tapahtuma on niin lyhytkestoinen, että kun sen puitten takaa näkee punertavan, on syytä napata kamera ja saappaat, laittaa jalkaa toisen eteen.
Lokakuu oli melkoista hiljaiseloa. Siikaa, muikkua, niitä verkotettiin, syömään päästiin. Piekälän puolella käytiin sauvakävelemässä. Lueskeltiin, vietettiin hämyisiä iltoja, jonkun ohjelman parissa ehkä hymyisiäkin. Kuva on otettu lokakuun kymmenes päivä. Dallasin kotakalliolle, napsin joitain kuvia hälvenevän sumun koristamasta näkymästä Juvemmalle päin.
Marraskuun viidentenä laitettiin vene telakalle. Haneli Valmetilla sen maille kiskoi. Mielessä oli, että jos vaikka vielä saareen soutuveneellä mennään, mutta menemättä jäi. Sen riemukkaampaa sinne palaaminen on, kunhan taas pääsee. Jäitä tässä aletaan kaipailla, että viimeistään helmikuun aikana saa laittaa uunit palamaan.
Marras- ja joulukuu ovat menneet Elinan asunnon tyhjennyjksen ja sen myyntiin liittyvien asioiden hoitamisessa. Joulu tuli äkkiä, meni vaivihkaa ohi. Pientä merkkiä lumesta oli, mutta kaukana kunnon talvinen joulu. 23. joukuuta, aaton aattona, pääsi Iiris sentään auran tuuppaamaan lumikasaan istuksimaan.
Siinä pieniä detaljeja loppuvalta vuodelta.
"Isossa kuvassa ei paljoa hetkauta", sanoo kyynikko.
"Pienet asiat ovat elämän suola", sanoo romantikko.
"Kaikki tapahtuu, kun on tapahtuakseen", sanoo fatalisti.
"Olleet on menneitä", sanoo tulevaisuuteen tujottaja.
"Kaikki eletty on eletty", sanon minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti