RÄKSÄLAUMA PAIKASSA 61.597567, 27.784693

  Linnunlaulu on melko finaalissa näin marraskuussa; aina uskollinen käpytikka heittää ilmoille terävän kommenttinsa harvakseltaan, korppi lentelee joka aamu päivän valjettua tarkistuskierroksensa kronkkuen käheästi. Aika säännöllinen, tuo korppi. Onkohan sillä vakiopostireitti (ks. GoT, kirj. huom.)? Se aamun valjettua kiertää saaren myötäpäivään, joka aamu. Saattaa lenkin uusia päivän mittaan, epäsäännöllisin välein.
  Mutta eilen saatiin vaihtelua lintuvalikoimaan. Iltapäivällä pölähti monikymmenpäinen rastaslauma rannan koivikkoon. Räksät pitivät melkoista meteliä, lentelivät puusta toiseen. Esitys kesti puolisen tuntia, sitten tienoo hiljeni. Mutta vielä illan pimetessä kuului kauempaa metsästä satunnaisia räksytyksiä. Olivatko ne muuttomatkalla, vai Suomeen kohtalaisen pihlajanmarjasadon persolla talvehtimaan jääneitä? En tiedä, mutta ensimmäinen kerta, kun kohdalleni tällaista sattui.
  Eli lintuja on, laulun korvienhivelyvyydestä voidaan olla montaa mieltä.

  Aamulla lähdin kevyessä lumisateessa nostamaan verkot. 

  Neljä siikaa, kilon säynävä, kaksi alle kiloista haukea. Hauet jatkavat elämäänsä. Vaikka toisen hampaaseen satutin etusormen, kun yritin irrottaa havasta sen suusta, niin, että hurmetta tuli ihan kunnolla, en kostanut haukipoloa kolauttamalla "papilla"niskaan, vaan laskin luikeron "vein väljään".

  

  Kun irrottelin kaloja verkosta, kaarsi korppi aamukierroksen, räksäparvi ilmestyi, tai ehkä intoutui, räksyttämään, vene, näytti olleen Buster R, usmuutti ohi Rupakon suuntaan. Olipa tapahtumia kerrakseen! Kun normaali päivärytmi marraskuussa on suunnilleen: lämmitetään leivinuuni, odotetaan, kun uuni lämpenee, odotetaan, kun uuni viilenee, sitten lämmitetään leivinuuni, etc., etc.
  Nuo rastaan tuntuvat jääneen pidemmäksi aikaa. Väliin pitävät konserttia puissa, osa salmen toisella puolella, väliin laskeutuvat maahan, lehahtavat pihlajoihin, ruokaa etsimään.

  Hilppa on päivätorkuilla, minä läppärin parissa. Iltapäivällä laitan kalat sähköiseen savupönttöön imemään itseensä murskattujen bourbon-viski-tynnyreiden aromia. Iltapalaksi on siis tiedossa savusäynästä. Monet eivät säynävää juuri noteeraa. Ehkä kala ei ole tuttu, tai joku ennakkoluulo kalvaa. Emme mekään sitä syö kuin savustettuna. Vähän, tai paljonkin, on lahnan kaltainen maultaan. Ennen vanhaan säynävää suolattiin. Punertavan lihansa ansiosta sitä kutsuttiin "köyhän miehen loheksi". Ukkini Aleksi, joka oli suolakala-addikti, oli aina innoissaan, kun sattui verkosta tai katiskasta säynävän saamaan. Kun olin lapsi, Aleksilla piti aina olla suolakalaa pöydässä. Oli se sitten haukea, lahnaa, säynästä tai muikkua. Lohikalaa ei siihen aikaan juuri saatu; ei tullut pyydyksistä, eikä ostettu, ei edes jouluksi. Jouluna oli lipeäkalaa, silakkarullia ja silliä. Minä en suolakalaan tuolloin innostunut. Eikä, toden sanoakseni, suolahauki, -lahna, tai -säynävä sytytä vieläkään. Lohi. ja ennen kaikkea siika, graavina kyllä vie kielen mennessään.
  Johtuneeko suolakalasta, mutta Ukki Aleksi oli oikea tervaskanto. 80-vuotislahjaksi hän sai uudet sukset, kasiviitosena hän vaihtoi perämoottoria isompaa ja sanoi, ettei enää ikinä osta silmäkooltaan 80-millistä pienempiä riimuverkkoja. No, ukin korjasi 88-vuotiaan uusiutunut eturauhassyöpä. R.I.P.

Alla Aleksi Heli-hevosineen.

  Taidan lopetella, lähteä kuulostelemaan rastaiden tilannetta. Saunavedet saatan myös kantaa valmiiksi huomista varten. Huomenna siis saunotaan, keskiviikkona aamusta kevein mielin, puhtain ruumiin, lähdetään kohti Hollolaa.