Aloitan kuitekin, johdantona, kauempaa. Olin jo kauan miettinyt sähköisen savustuspöntön hankkimista. Syy moiseen piilee siinä, että reilut 30 vuotta palvelut haponkestävästä teräsputkesta tehty perinteinen häkäpönttö vaatii kylmillä ilmoilla, etenkin talvipakkasella, melkoisen määrän klapeja ja aikaa.
Kun sitten viime viikolla äkkäsin Motonetin kanta-asiakas-tarjouksena Gillilinja-merkkisen 1250 W:n kahdella ritilällä varustetun värkin hintaa 59 €, olin jo melkein matkalla Renkomäkeen. Eli kävin sen lunastamassa. Tarjoukseen sisältyi kilon laatikko savustuspurua, mutta siitä tuonnempana.
Vanhan savupöntön iän muistan tarkalleen. Olin 1986 rivitalotyömaalla Hämeenlinnassa, ja siellä tein Pesos-Heikin valmistamaan savustimeen kannen filmivanerista ja ritilät jostain teräsverkosta. Kansi palvelee yhä, ritilät ovat menneet sinne, minne aikansa eläneet savustusritilät menevät.
Ennen kuin päästään asiaan, täytyy tuoda julki, että aamun tihkusateessa nostamissani verkoissa oli kaksi siikaa ja yksi pois nakattava hauenpuikkari. Eli kasasin savustimen, poltin ohjeen mukaan rasvat tunnin "tyhjäkäytöllä".
Valmistauduin vielä tapahtumaan konsultoimalla Hanelin kanssa. Hänellä on näet kokemusta moisesta laitteesta. Sain hyviä neuvoja, kullanarvoisia vinkkejä, mm. kypsennyksen kestosta, purujen määrästä, etc.
Päiväkahvin jälkeen ryhdyin hommaan. Savustimen ohjekirjassa varoiteltiin senkin sata kertaa käyttämästä laitetta lähellä seinää, tavaroita, mitään, ja kiellettiin ehdottomasti laittamasta sitä puu-, tai muovialustalle. Niinpä niin; Haneli kehotti kylmällä ilmalla ja jos ulkona tuulessa savustaa, laittamaan pahvilaatikon pöntön päälle suojaksi! Haneli ei tunnetusti ole kovinkaan vastaanottavainen ohjekirjojen varoituksille! Minä en aikonut noin radikaaleihin toimenpiteisiin ryhtyä. Päätin suoritaa haikuutuksen venevajassa. Ja ohjeita noudattaakseni palamattoman alustan päällä. Hetekasta on moneksi: Melkoinen osa suuresta ikäluokasta on saanut alkunsa hetekan narinan säestyksellä. Nykyään se on monen matonpesualustana. Soraseulana on heteka korvaamaton. Ja sopii oivallisesti sähkösavustimen sijaksi.
"Siis siiat ritilälle, purut alustalle", rallattelin, avasin laatikon......"Hetkinen, mitäs nää purut oikein on? Aika rouheeta tavaraa, ei ainakaan leppää!"
Aloin sihtailemaan laatikon kylkeä.
"No piru hitto! Murskattua aidon bourbon-viskin tynnyriä! Jack Danielsin!
En ollut ostaessani, en sen jälkeenkään, luonut silmäystä, suonut ajatusta, mokomalle purulle. Öyheitä savustukseen vaan. Uskokoon, ken haluaa, että viskitynnyrin jäteitä ne ovat. Mutta vanhaa tammea, ainakin päällisin puolin arvioituna. Meinasin jo lähteä leppää vuoleskelemaan, ajattelin kuitenkin, että kun on uuden edessä muutenkin, niin menköön. Whiskey Barrel-hengessä.
Kusaisin halkopinon taakse, källäilin rannalla. Käväisin katsomassa haikutusprosessin etenemistä. Ei ollut paljon nähtävää. Hieman suvua tihkui kannan alalaidasta. Kokeilin pöntön jalkoja. Alapäistään vain hieman lämpöiset. Se niistä varoituksista. Vaikka ei vara venettä kaada, sanotaan.
Meni taas pihalle. Aurinko pullahti hetkeksi pilviverhon takaa. Heti näytti mualima toisenlaiselta.
Katsoin puhelimesta aikaa; puolituntia alkoi olla täynnä. Hipsin vajaan. Yhä tunjusi lievää savua kannen alaosassa olevasta reiästä. Ajattelin:
"Olkoon varmuuden vuoksi viis minsaa ekstraa, kun on ensimmäinen kerta".
35 minuutin kohdalla tempaisin töpselin rasiasta. Annoin kymmenkunta minuuttia vielä "vetäytyä". Etteivät hienot viskitynnyripurut leimahtaisi liekkeihin happea saadessaan.
Kypsänoloisia olivat kalat, kohtuudella väriä pinnassa.
Nyt ne popsittu, siika henkilöön. Juuri hippeimmilleen kypsiä olivat. Savun maku oli melko mieto, mutta aika leppeä. Vaikkei leppää ollutkaan. Eli voin tuon pussillisen rauhassa käyttää loppuun. Sen jälkeen kyllä siirryn taas leppään. Perusteluna se, että en ole vanhojen bourbon-viskitynnyreiden suhteen omavarainen.
Aamulla pitää savustimen likaantuneet osat pestä, kun saunan padassa on vielä lämmintä vettä. Ensikokemuksen nojalla voi sanoa, että säällinen tarvike, tosiaan ainakin kylmillä ilmoilla. Mutta kyllä tapahtumasta puuttuu perinteisen pöntön tunnelma. Ja jää todistamatta se totuus, että tuulipa mistä suunnasta tahansa, istuipa millä laidalla hyvänsä, aina saa avotulesta savut silmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti