Jotenkin tuntuu absurdilta; täällä ollaan kuin herran kukkarossa, täällä Saimaan saaressa. Toisista ihmisistä ei edes kuulu, ei näy, merkkiäkään, lukuunottamatta naapurimökin isännän ajottaista moottorisahaamista. Samaan aikaan muutaman sadan kilometrin päässä pommeja räjäytellään metrossa, ihmisten yli jyrätään kävelykadulla.
Mieli haluaa pysyä täällä, kroppa myös. Vaikka ei se mikään ratkaisu mihinkään ole. Eikä minua pelota terroristin tai jonkun vinksahtaneen uhriksi joutuminen, ei pelottaisi, vaikka Hollolassa lenkkeilisin, Lahden Triossa espressoa siemailisin, Helsingin keskustassa luuhailisin, Frankfurtin nähtävyyksiä toljottelisin, La Ramblaa dallailisin, Hollywood Bulevardilla palloilisin. Täällä kuitenkin tuntee olevansa sivummassa maailman pahuudesta. Toisaalta täällä tuntee olevansa etuoikeutettu ja onnekas; saa aikaa viettää lapsuudesta asti rakkaassa paikassa tietoisena siitä, että ei tarvitse Lahtea isompiin metropoleihin välttämättä mennä.
Sitä paitsi on hyvä muistaa, että ainakin Suomessa on koti ihmiselle vaarallisin paikka. Tai mökki, jos siellä paljon oleskelee.
Joten kenenkään ei pidä luulla, että olisin tullut terrosmikammoiseksi. Valtaosa terroriteoista, valtaosa niiden uhreista, löytyy ihan muualta, kuin Euroopasta tai Amerikasta. Sen, kuinka suuri vaikutus niihin on ollut Euroopan ja USA:n ennen ja nyt tekemillä päätöksillä, suorittamilaa teoilla, jääköön itse kunkin arvioitavaksi. Niin kauhistuttavia kuin nuo siviileihin kohdistuvat iskut ovatkin, ei niitä saada loppumaan sotimalla, vankiloihin telkeämällä, kiduttamalla ja kostamalla. Ne saadaan loppumaan niiden syihin pureutumalla, ongelmien ratkaisulla ja sovittelemalla. Saahan ihminen toivoa, eikö saakkin?
Mutta iloisempiin asioihin. Kun aamulla kävelin Ilotin ympäri kuvan toivossa, kamera kaulassa, oli naapurimökin isäntä rannalla puuhailemassa. Menin juttelemaan. Hän oli lukenut eilisen blogini ja sanoi, että heillä on ruisjauhoja, jos niitä kaipaisimme patakukkoon. Niin sain lainattua tarvittavan määrän. Uuni olikin sopivasti hiilien ulosvetoa vailla. Hilppa teki sillä aikaa ruistaikinan. Ei kun pellit kiinni, patakukko toviksi ruskistumaan.
Ahvenia oli niin vähän, että kukkoon laitettiin vain toinen pekonipakkauksista. Kun pata oli reilun puolitiuntisen uunissa viettänyt, otettiin se pois. Me lähdimme Halkoluodoille kävelemään. Päätettiin käydä norpan pesää ällistelemässä. Pesä löytyi, norppaa tai kuuttia ei näkynyt. Se olisikin ollut lottovoitto. Mutta kyllä pesässä oli pesitty. Onko kuutti selviytynyt, jäi arvoitukseksi. Viime vuonna noilla maisemilla syntyi kaksi kuuttia. Jospa yhtä hyvin kävisi nytkin.
Joutsenia lenteli useaankin otteeseen ylitse. Kanadanhanhia näkyi pareittain muutamassa paikassa. Kun takaisin dallattiin, oli kymmenen lintua kokoontunut jäälle neuvonpitoon. Liekö sadattelemaan, kun jäät, pirulaiset, eivät halunneet sulaa heidän olemistaan helpottamaan.
Ennen puolta päivää tällättiin kukko takaisin uuniin. Iltapäivällä hyvissä ajoin saunottiin. Viiden uutisten aikaan selvisi, että Tukholmassa oli tuntia aiemmin tapahtunut. Mieli meni matalaksi. Mutta elämän oli jatkuttava; kukko uunista, pata pöytään!
Hyvin olivat ruodot pehminneet. Helevetin hyvvää! Pitkästä aikaa. Taitaa olla pitkälti toistakymmentä vuotta edellisestä patakukosta. Seuraava aikaväli ei veny yhtä pikäksi, lupaan.
Kun Hilppa alkoi katsomaan "Hakekaa kätilö!-ohjelmaa", perään "Voice of Finlandia", minä ryhdyin purkamaan sisintäni tämän vempeleen kanssa.
Ystäväni Ilu soitteli äsken. Aikamme turistiin, menneitä muisteltiin, kun joulun kantissa oli sellaiset jääkelit, että autolla saattoi saareen sörnäyttää. Ilu myös kertoi huomenna menevänsä toisen ystäväni, Matin, luokse syömään, ehkä viiniä nauttimaan. En olisi pannut pahakseni, jos olisi ollut mahdollisuus päästä samaan pöytään. No, ehkä sellainen tilaisuus vielä joskus onnistuu.
Huominen täällä vietetään, sunnuntaina aamukahvilta lähdetään. Veen väljässä palataan. Jollei ihan mahdotonta takatalvea lykkää. Sen verran työn syrjään vielä pureudun, että tyhjennän räystäskourut lehdistä, laitan tynnyrit alle vettä keräämään. On nimittäin niin, että viimeisetkin lumilämpäreet ovat hävinneet pihapiiristä, joten vessakäynnin jälkeinen käsipesu on tehtävä muuten, kuin lumella. Sitä varten on kesäajoiksi sadevesitynnyri talon nurkalle viritettynä.
Näihin hygieniaseikkoihin on hyvä lopetella, lähteä hammaspesulle, iltapisulle ja kirjan kimppuun.
Vielä panoraamat salmelta mökille ja laitirilta salmelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti