TÄHÄN ON TYYTYMINEN

  Eilinen oli kuin pilvinen päivä, sano Jaska Jokunen. Iltapuoleen sataa tihuutteli hieman. Kaadoin, pätkin, kärräsin, vielä yhden puolikuolleen tervalepän. Muuten päivä sujui laiskotellen; syötiin isossa uunissa lanttu-, ja porkkanalohkojen kera muhinutta possun ulkofilettä, katsottiin tallenteelta uudehko englantilainen Wallander "Valkoinen naarasleijona". Saunapäivä oli myös. Jokaisessa huoneessa oli 22 astetta lämmintä, kiitos ilpin, joka tasaa lämpötilaa. Mukavat olosuhteet.

  Tänään oli aamulla pari astetta plussan puolella, siis ulkona, hieman sumua. Sumu hävisi jo seitsemän korvilla, mutta palasi sankempana yhdeksän jälkeen.

   Jäät alkavat selvästi muuttaa olomuotoaan. Vielä toissapäivänä pinnalla ollut vesi on hävinnyt haurastuttamaan jäätä. Kaislikkojen kohdat eteläisillä rannoilla alkavat olla avannoilla. Jos lämmintä jatkuu, painuvat muutamassa päivässä puikoille, jäät. Eli kun sunnuntaina lähdetään, takaisin tullaan vasta veneellä. Onko se ennen vai jälkeen vapun? Aika näyttää, ihan sama.

  Yhdeksän kantissa toimeuduttiin pilkille. Hannilan Hannu jo odotteli Leppäniemen kupeessa. Oltiin eilen sovittu tällit. Hannu oli muutaman pikkuahvenen jo jäälle vetänyt. Me mukaan pilkkiä uittamaan.

  Syönti oli nihkeää; Hannu sai vielä jokusen, minä ja Hilppa yhdet ahvenet kumpikin. Minä päivän pienimmän, Hilppa puolestaan isoimman.

  Enempi jutusteluksi homma meni, varsinkin kun Hannun vaimo Irene tuli myös paikalle. Sumu pikkuhiljaa väistyi, mutta ei jaksanut arska paistella.

  Puolenkymmentä lokkia tuli kyttäilemään, josko niille heltiäisi makupaloja. Ei helinnyt kuin yksi särki.

  Minä kävin välillä Leppäniemen rannalla "muka katselemassa" majavan kaatamaa haapaa. Tosiasiassa kävin lorottelemassa aamukahvit pois. Kuvan otin kannosta kuitenkin.

    Yhdentoista jälkeen päätettiin, että tähän on tyytyminen. Saimme koko saaliin, 15 kalaa, mukaamme. Nyt ne on jo suomustettu ja suolistettu odottamaan tulevaa käyttöä.

  Huomenna lämmitän jo sianpieremän aikoihin leivinuunin tasmälleen oikeaan lämpötilaan. Se onnistuu vuosien kokemuksella. Nyt kyseessä oleva viidentoista ahvenen ja kahden pekonipaketin patakukko (sikäli patakukosta ei tule oikeaoppista, että se ei saa ruistaikinakantta, koska meillä ei ole ruisjauhoja) vaatii juuri oikean määrän halkoja onnistuakseen parahultaisesti. Halkojen määrän ratkaisee niiden alkuperä; esim. leppä-, tai haapahalkoja tarvitaan hieman enemmän, kuin mänty-, tai kuusipuisia, ja hieman enempää enemmän, kuin koivuisia. Tämä lienee kaikille selvää. Nyt uunista on tultava sellainen, että kun sinne aamulla patakukko tällätään "ruskistumaan" pariksi tunniksi, ja puoleilta päivin, kun uuni on hieman hornistunut, se laitetaan kuudeksi tunniksi muhimaan, vie tekele illalla kielen persijeeseen. Älkää laittako toheloa lämmittäjäksi noin tärkeän kulinaristisen nautinnon ollessa kyseessä. Älkää myöskään itse patakukon tekijäksi. Näillä opeilla teillä on pienen pieni mahdollisuus kokea unohtumattoman makunautinnon.

  Riittäköön tuo omakehusta, jottei ala liiaksi leyhähtelemään. Ja niille, jotka ottavat puheeni, eli kirjoitukseni, tosissaan, sanon, että ei kannata. Puhelen välillä, useinkin, joutavia. Tosisiassa en nytkään tiedä uunin tulevaa lämpötilaa, kuin 1 - 2 asteen tarkkuudella.

  Nyt on syöty, tätä kirjoiteltu. Päiväunet jäivät väliin. Aurinko on ilmestynyt taivaalle, ilma lämpenee. Taidan laittaa blogin, sekä muutaman kuvan sähköpostilla Hanniloille, matkaan, lähteä ulos nauttimaan arskasta. Ja talousvettäkin on tuotava "isosta kaivosta": Melko tismalleen kaksi ämpärillistä märkää olen päivässä hakenut. Sillä ollaan pärjätty. Eli sen verran täällä kuluu tiskaamiseen, ruoanlaittoon ja kahvinkeittoon. Takuun voin antaa, että Hollolassa ei pärjätä noilla määrillä, ei alkuunkaan. 

  Kuten sanoin, ennen kuin keskeytin itse itseni, lähden ulos taivastelemaan maata, ilmaa ja kiinteän olomuodon vettä. Tulta ei ole tarkoitus tehdä.