keskiviikko 2. syyskuuta 2015

TIETOA KAIVETAAN, TIETOA KAIVATAAN

Kun plarailen vanhoja kuva-albumeja, tulen aina surulliseksi siitä, kuinka vähän olen nuorempana ollut kiinnostunut juuristani. Sillä vaikka eteenpäin pitää katsoa, muutoksiin suhtautua avoimin mielin, on hyvä tuntea menneisyyttään. Tosin siihen ei ole syytä jämähtää.
Nyt on valitettavasti niin, että tiedon saaminen, niin Lehkosen, Gustfssonin, Karppisen tai Tieck'in suvuista on hankalaa. Ei ole enää juuri kertojia hengissä. Elina toki osaa aika paljon omien vanhempiensa historiaa selvittää. Runsaasti valokuvia on myös Emma-mummon suvun saksalaisista jäsenistä jäljellä, aina 1800-luvun loppupuolelta asti.
Sen verran tiedän isoisästäni Pekka Karppisesta, että hän oli lähtöisin pikku mökistä, varattomista oloista, rajan takaisesta Karjalasta. Pekka, käsittääkseni tiettyjen tahojen kannustamana ja tukemana, onnistui lukemaan ylioppilaaksi, ja kouluttautumaan lääkäriksi.

Juvan Gustfssonit pitävät, tietääkseni määrätyin periodein, sukukokouksia, ja, jos en aivan väärässä ole, ainakin eräs sukuun kuuluva on tutkinut Gustafssonien historiaa enemmänkin. Siis Anna-mummo Lehkosen taustasta on sitä kautta mahdollista saada paljon tietoa.

Mutta kuka osaisi selvittää nyt hallussani olevien, Piskolaan kuuluvien kuvien sisältöä?

Ken kertoisi, keitä tässä  rempseässä porukassa on? 

Minkä navetanvinnin sillalla tämä iloinen talkooväki istuksii? 

Millä kokoonpanolla tässä heinäkahvitilaisuudessa ollaan? Luullakseni nainen vasemmalla on isotätini Elsa. 

Entä keitä ovat pelimannit isoisoisä Kallen (oletan) kahtapuolta isoisä Aleksin ja Anna-mummon häissä Piskolan takapihalla 5.8.1921? 

Pystyykö kukaan naisvoimistelun asiantuntija kertomaan, keitä ovat nämä kaunottaret. Maija-täti kai venyttelee takimmaisena, mutta muut?

Ja minkä koulun veistotunnilla tässä ollaan. Kivitalosta on kyse, ikkunapenkeistä päätellen. Ovat muuten aikaansa edellä; eikö tuo etualan poika ole ilmiselvästi ottamassa selfietä?!?!

Niinpä niin, muutaman esimerkin lukuisien joukosta esille ottaakseni. 

Hyvät lajitoverit! Ottakaa ja merkitkää muistiin sukujenne historiaa, kerätkää dokumentteja ja valokuvia! Aivan varmasti ne jossain vaiheessa ovat tärkeitä lapsillenne, lapsenlapsillenne, lapsenlapsenlap..., etc.

On jotenkin turhauttavaa, kun esim. alla olevaa kuvaa katselee, ja tuntee tietysti Erkin, Elsan, Annan, Aleksin, Maijan, Elinan Haneli sylissään, Eilan ja itseni. Mutta pariskunta keskellä, ja poika sekä tyttö oikealla alhaalla (minä tytön sylissä), eivät juohdu mieleen, vaikka jotain tuttua heissä on.

Tämän kertaisen katsauksen loppukevennykseksi: Aleksi taisi vanhemmiten olla melkoinen hurmuri, vaikka toki kolme kuvan naisista on omia tyttäriä. Mutta auringonpalvoksi ei ukkia voine mainita?

1 kommentti:

  1. Hei!

    Olisiko tuo navetan edessä otettu kuva Rantalaisessa mahdollisesti? Edessä vasemmalla valkopaitainen mies mielestäni Rantalaisen Martti.

    Terv. Mervi

    VastaaPoista