tiistai 30. toukokuuta 2023

JOKU LOPPUU, JOKU JATKUU, MUTTA ALKAAKO MIKÄÄN?

  Jääkiekkokisat loppuivat. Ei pärjännyt Suomi. Ei kovin iso asia, vaikka aina on tietysti mukavampaa voittaa. 

  Hallitusneuvottelut jatkuvat. Jos noilla eväillä hallitus syntyy, niin millaiset edellytykset sillä on pysyä kasassa koko nelivuotiskausi? Ihan omasta puolestani kyselen, koska jo neuvottelutkin ovat mitä ovat. 

  Mutta alkaako mikään? No alkaa. Alkaa syreeni kukkimaan, samoin alkavat liljat. Myös alkaa puusouvi. Tai oikeastaan sen alku oli jo pari viikkoa sitten, kun kaadoin monihaaraisen raidan sekä pienehkön koivun rasiin, kun ne alkoivat jo varjostamaan kasvimaata. Tänään vetäisin viiltohaalarit ja turvasaappaat aamusta ylleni, pätkin rungot. Hitosti hommaa, varsinkin raidassa. Siinä oli niin paljon haaroja ja oksia, että neljä tankillista kului bensaa. Pilkkominen odottaa, vaikka ei luultavasti ala heti. Eli taas joku loppuu. Nyt puusouvi. Timeout. 


  Reilu kuukausi ollaan jo saaressa aikaa vietetty. Ensi viikon keskiviikkona mennään käymään Hollolassa. Toista kertaa. Ei ihan päntiönä kotona rampata. Ei ole tarvis; äiti-Elina ei enää ole läsnä, naapuri leikkaa nurmikot, toinen naapuri tsekkaa postit, laitaa viestiä, jos jotain tärkeää on saapunut. 

  Eilen oltiin videoyhteydessä Annankanssa  ja lapsien tietysti. Ikävä tässä alkaa olla. Iiris  ja Liisa tulevat ehkä juhannusviikoksi tänne. Iiriksellä ei ole silloin mitään luisteluun liittyvää, Liisalla olisi päiväkerho, mutta sieltä saa lintsata. Joko Anna ja Joni tuovat lapset, tai me mennään heidät hakemaan. Eli trampoliinin kasaus alkavien töiden listalle. 

  Huomenna on pakollisista kesäänvalmistaumistöistä viimeinen edessä: saunakammarin siivous. Hilppa suorittaa, minä siirtelen tavaroita. 

  Kalaa ollaan syöty paljon. Kiitos katiskan ja Hanelin. Aika kettu, se Haneli. Kun hän soitti lauantaina, tarjosi muikkuja, niin minä tietysti suostuin. Usmuutin Virtassaaren päähän hakemaan. Olin ottanut mukaan pienen jugurttiämpärin, jotta kaloja ei tulisi likaa. No, Haneli antoi ison ämpärin, sanoi että mitä niitä rumppaamaan. Oli ketale piilottanut jäähileisiin vissiin neljä kiloa muikkuja! Liikaa se meille on, koska mujeita ei kannata pakastaa. Laatu kärsii liikaa. 
  Hauki- ja ahvenfileitä on pakkasessa. Huomenna syödään tuoretta ahventa. Katiskassa on ainakin yhdeksi ateriaksi tuota herkkua. 

  Kalaa ja kasviksia, vähemmän lihaa. Sellaiseen on meillä suuntaus. Tänään oli lounaalla Hilpan loihtima kesäkurpitsa-, paprika-, feta-, pekonipaistos ja tuorepastaa. Tottahan toki pekoni on yksi maukkaimmista vihanneksista!
  Kunhan omat kasvulavat alkavat tuottaa satoa, niin ainakin kesäkurpitsan käyttö lisääntyy. Kyllästymiseen asti, mikäli edellisvuosien tapaan satoa tulee.

  Aamupäivä meni m-sahan kanssa. Iltapäivä löysäillen. Kalat käyn kahvin jälkeen katiskasta. Hilppa tykkää paistaa ahvenet seuraavana päivänä. Eivät mene fileet niin helposti kippuraan. 

  Syreeni kukkimaan on alkamassa, kuten alussa mainitsin...


...ja daaliat on istutettu pataan sekä ämpäriin. Ei hallaa, pliis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti