Eilen käytiin naapurin Hannun kanssa oikomassa yhteistä laituria Potinlahdessa. Tai no, ainakin yritettiin. Hieman onnistuttiinkin, mutta huomattiin, että tarvitaan rautakaupasta muutamia juttuja ennen kuin homma kunnolla luonnistuu.
Ei siinä mitään erikoista, meidän laituriprojektissa. Mutta antakaas olla, juttu jatkuu. Jouduimme siirtämään laituriin kiinnitetyn Juha R:n veneen rannalle ennen työn aloittamista. Teimme, mitä tehtävissä oli, kasasimme kamat, ajoimme takaisin Avokkaaseen.
Kuuden maissa alkoi satamaan. Minä istuin tuvassa katsomassa uutisia, kun mielessä välähti: laitettiinkohan me se Juhan vene takaisin laituriin. Jos emme, niin se voi olla tuuliajolla, sillä ei sitä mitenkään kiinni laitettu, ei edes pahemmin keulaa rannalle vedetty.
Pakko oli lähteä katsomaan. Sadevehkeet päälle, matkaan.
Vene oli yhä rannalla. Se oli keulanarusta kiinnitetty rannimmaiseen tolppaa. Huomasin, että naapurisaaren K:n auto oli ilmestynyt, vene hävinnyt, joten he varmasti olivat Juhan veneen kiinnittäneet.
Kun pääsin takaisin pirtin lämpimään, soitin Juhalle. Kysyin "onko K:t soittaneet.
"Ei", vastasi Juha, "mutta laittoivat kuvan, missä meidän vene lilluu lahdella."
"Nyt on pakko tunnustaa, että minä olen syyllinen siihen, tai ainakin osasyyllinen."
Perään selvitin, miksi vene oli jäänyt hunningolle.
"No hyvä, että selvisi", huokaisi Juha. "Saan puhdistettua maineeni, sillä K:t arvelivat, että nyt on tullut Juhalle liian kiire! Kyllä minä ehdin ihmetellä. Ja kuvasta huomasin, että moottori oli eri asennossa kuin mihin se minulta jäi."
"Joo, jouduttiin se ylös nostamaan, kun vene rantaa laitettiin."
Niinpä niin. Hekotteluksihan tuo moka lopulta meni. Onneksi ei seilaillut Juhan paatti Juvan puolelle! Ihan sopiva oli tuulen suunta sellaiselle häverikille.
Hatraksi on mieli mennyt. Ei ollut ensimmäinen unohdus tälle kesäkaudelle. Tähän asti ei isompaa seurausta ole unohtelusta ollut. Pikemminkin vaivaa, kun joutuu dallamaan rannan ja pihan väliä turhan tiheään, kun osa tavaroista, joita on hakemaan lähtenyt, on unohtunut. Pitää vissiin ruveta tekemään muistilistaa, kun lähtee venevajasta jotakin noutamaan.
Tänään käytiin Mikkelissä ruokaostoksilla. Kastumatta. Minkä vähän ripotteli, niin oltiin autossa. Tai kaupassa.
Päiväkahvin jälkeen menin kokemaan katiskat. Yksi kunnollinen, yksi lähes kelvoton, siinä katiskavolyymini. Aikamoisessa puhurissa, sähkön voimalla, reissun tein. Onneksi olivat katiskat ihan lähellä, sillä välillä tuntui, että ei vie sähkö venhettä, tuuli vie. Ja väärään suuntaan.
Ensin nostin huonomman version. Kaksi puolitoistakiloista hauentuppia ja neljä otettavaa ahventa. Minä, että ei toisessa tarvitsisi enää kalaa olla ollenkaan. Mutta oli. Yksi samanmoinen hauki ja viisi keskipannun kyrmyniskaa.
Nyt nuo roitakkeet ovat fileinä ja pakkasessa, paitsi huomiseksi tarkoitetut ahvenfileet.
Huomenna on vielä koleaa, kymmentä astetta, mutta siitä eteenpäin taas lämpenee. Mikäs ollessa. Torstaihin 25. 5. täällä ollaan, sitten pitää taas lähteä ruokakauppaan. Pitää, kun ainakin leivät loppuu. Eikä haukea vissiin saa ihan joka päivä syödä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti