LÄTKÄÄ JA MUUTA AJANKULUA

  Saaressa ollaan. Ollaan oltu jo tuntitolkulla. Nimitäin suunniteltu Espoon reissu jäi muuttuneista olosuhteista johtuen tekemättä. Oltiin yö Hollolassa, lähdettiin aamusta ajelemaan takasin Anttolaan. 

  Reilussa vuorokaudessa oli luonto hieronut unet lopullisesti silmistään, herännyt kiivaaseen laukkaan kohti kukoistusta.

  Tämä päivä meni matkustaessa ja matkasta toipumisessa. Huomenna topistaudutaan, laitetaan pottu maahan. Illansuussa saunotaan, katsellaan puhtoisina ja jännityksellä, ovatko Leijonat koonneet rivinsä kirvelevästä mutta ansaitusta tappiosta jenkeille. Alkunylkyä onneksi vasta. Kisat kannattaa aloittaa tappiolla, ettei ala joukkue (ja fanit) leijumaan ennen aikojaan. Mutta tämän päiväisellä pelillä tulee takkiin monessa ottelussa. Luotto Jaloseen, koko valmennusryhmään, on minulla kuitenkin luja. Uskon, että Saksa kohtaa erilaisen Suomen. Sellaisen kuin se oli tänään ensimmäisessä erässä. 

  Tiijä häntä, vaikka katsoisin Euroviisut lätkän päälle? Tai melko varmasti tietää, että en katso. Ei ihan minun makuuni, tuollainen show. Mutta: kun viimeksi ne kekkerit katsoin, Lordi voitti. Ehkä kuitenkin pitää katsoa. Jos kerran katsomisessani jotain taikaa on. 

  Huomisen jälkeen on äitienpäivä. Kukat tuli Mikkelistä Hilpalle jo ostettua, mutta taidan kimpun valkovuokkoja käydä keräämässä bonukseksi. Muita kukkia ei isommin täällä vielä kerättäväksi ole. Aamukahvit tietysti keitän. Siinä ei kuitenkaan ole mitään erityistä ja ihmeellistä. Keitän aamukahvit keskimäärin 364:nä aamuna vuodessa. Poikkeuksena tietysti karkausvuodet, joina keskimäärin keitä aamukahvit 365:nä aamuna. 

  Ilmat jatkuvat melko lämpiminä. Sadetta kyllä kaipaa luonto. Ensi viikolle povaa Foreca aluksi vähän, sitten torstaille vähän enemmän vettä taivaalta. Toivottavasti pitää kutinsa. 

  Taidan joku päivä käydä pienen lenkin metsässä, korvasieniä tiissimässä. Ei ole kuin sata metriä toissakesäisen harvennushakkuun laitaan. Jo viime keväänä sain sieltä aika lailla saalista. Voi kyllä olla, että on aikaista. Ja vettä kaipaavat korvasienetkin. 

  Puuhailua piisaa, vaikka en metsään urkenisikaan. Ei mitään isompaa, mutta aina löytyy jotain nysväämistä. Ei sentään paikkojen oikomista, sillä täällä on joka paikka hieman vinossa, länällään, kenossa, tai nojallaan. Niin saa ollakin, koska mikään ei ole sentään kaatumassa. Paitsi muutama pystyyn kuollut mänty. Se on kuitenkin eri asia. Mistä tulikin  mieleeni, että voisi vaikka muutaman kelon hojeltaa, pieniä klapeiksi ja haloiksi ennen kuin lahoavat kelvottomiksi tulipuiksi.

  Jos ei ilmene tarvetta, ollaan tattinan saaressa ensi perjantaihin sakka. Silloin on käytävä ruokaa ostamassa. Viikko kyllä pärjätään nykyisillä eväillä. Ja kalaa saattaa tulla potun jatkeeksi katiskasta. Keskiviikkona päästiin jo syömään ensimmäiset paistetut ahvenfileet. Ei montaa otettavaa katiskassa ollut, mutta makuun päästiin. Sormen mittaisia sinttejä  oli vaikka kuinka. Patakukkoainesta, mutta joutuivat takasin kasvamaan, kun ei ollut silavaa talossa. Eikä muistettu sitä ostaa tänäänkään. Eikä leivinuunia ole tarvetta näillä ilmoilla lämmittää.

  Taidan tässä lopetella. Laitan vielä toisen kuvan vehreyteen puhkeavasta iltaisesta koivikosta: