SUHTEELLISUUS

  Pari päivää sitten ostin talvipäähineen. Se oli jäännöskappale, maksoi Tokmannilla 2 €. Tänään ostin samasta liikkeestä henkselit. Toppapuvun huosuissa pitämäni kannattimet ovat aikansa eläneet. Ne ovat niin virttyneet, että eivät enää jousta lain. Siis ostin uudet. Mustat, leveät perushenkselit. Ne maksoivat 13,95 €. Seitsemän kertaa sen, minkä hattu. Ovatko hinnat oikeassa suhteessa? Jos ei ole talvipäähinettä, paleltuu pää pakkasella. Jos ei ole henkseleitä, tippuvat housut nilkkoihin. Onko housujen tippuminen nilkkoihin seitsemän kertaa pahempi juttu kuin pään paleltuminen? Ei minusta. Pään paleltuminen on vakava asia. Housujen tippuminen nilkkoihin voi olla ikävä tai nolo tapahtuma, ja voi johtaa kompastumiseen sekä kaatumiseen. Mutta housujen putoaminen voi olla hyväkin juttu. Vaikka tarpeilleen mentäessä se on suorastaan välttämätön. Ja joitain muitakin fyysisiä toimenpiteitä suoritettaessa. Niihin en tässä kaikille sallitussa blogissa tarkemmin puutu. Pään paleltuminen on nähdäkseni kaikissa tapauksissa huono juttu.  

  No, ehkä älytön vertailu tuo on. Mutta kaikki on suhteellista. Riippuu katsantokannasta. Suhteellisuus on suhteuttajan mielessä. Ja jonkun suhteuttajan mielessä ovat vapaat suhteet. 

  Suhtalaisen (suhteellisen ja kohtalaisen fuusioituma) varmaa on, että tänään mennään hiihtämään. Messilän satamasta jäälle mennään. Kesänaapurit, Hannilan pariskunta, tulee myös. Sovittiin eilen aika tapaamiselle. Aurinkoista keliä, viittä pakkasastetta, näyttää sääkartta iltapäivälle. Loistava olosuhde. 

 Meillä oli tarkoitus lähteä Anttolaan kuun viimeisellä viikolla. Nyt asia on muuttunut. On tunnistautumiskäynti Poliisilaitoksella 22.2. passin uusimista varten. Hakemus täytettiin jo netissä, mutta koska edellisestä tunnistautumisesta on yli kuusi vuotta, ei pelkkä kuva riitä. On Liisan 1-vuotissynttärit (oikeasti 18.2., pidetään 27.2.) Sitten on minulla aika labraan verikokeisiin torstaina 4.3. Jos kelit ovat hyvät, niin sen jälkeen lähdetään. Ikävä sinne tietysti jo on. Tässä kuva pääsiäiseltä 2013 (30.3.). Kuistin kaiteella näkyy olevan valkoviinilekkeri. Nykyään en viitsi sellaista painolastia jäitä pitkin saareen raahata. 

Varmaan pilkilläkin käydään. Tämä otos vuodelta 2019.

  Toivottavasti pitkä pakkaskausi on jäädyttänyt jään päällä olevan veden ja hyyhmän yhteen. Jos, niin siellä on hyvä liikkua. Toiveissa on, että hiihtäminen onnistuu. Jos vettä on, kohva pettää, mennään lumikengillä. Melko raskasta se on, vetää täyteen lastattua veskelkkaa monen kilon painoiseksi takertuneen losakan ja jään ansiosta muuttuneilla lumikengillä (nimimerkki "Kokemusta on"), mutta ei matka kovin pitkä ole. 

  Sen puoleen onnellisessa asemassa olemme, me eläkeläiset, että emme ole lukkoonlyötyjen lomien armolla. Sovitut jutut tehdään, muuten mennään minne mennään, jos olosuhteet ovat sopivat. Maaliskuun alkupuolella arska jo lämmittää kummasti. Luulen, että kolmen viikon kuluttua on Saarelan pirttikin lämmin. 

  Ensi torstaina tulee perhe Tiilikainen yhdeksi yöksi Hollolaan. Perjantaina he menevät Jonin veljen perheen kanssa jollekin vuokramökille, oliko se Himoksessa?, viikonlopuksi. On mukavaa heitä nähdä. Liisa ottaa askelia, sanoja on alkanut tapailla. Ja Iiris on Iiris. 

  Talvi kuluu tavallaan, korona ajallaan. Ei taida kesä, ainakaan alkukesä, olla vielä maskitonta aikaa. Mennään ohjetten mukaan, kuten tähänkin asti. Yritetään pysyä loitolla tavallisista ja muuntuneista viruksista.