LÖYDETYT

  Eilen valittelin tekemisen puutetta, oikeastaan kaipasin vaihtelua koronaelämään. Fb-kaverini A-P ehdotti, että ryhtyisin kirjoittamaan kirjaa. Vastasin, että siihen tarvitaan kunnon inspis. Niin tai näin, kirjoitan kuitenkin. En kirjaa, mutta tälle foorumillle.

  Tekun aikana oltiin kerran kapakassa. Oltiin toki useamminkin, mutta nyt kyse on juuri tästä kerrasta. Siis oltiin kapakassa, Topi, Pekka, Oippis, Kubelowitz ja mä. Lähipöydässä joku jätkäporukka kehuskeli ansioillaan. Oippa kuunteli tovin, kääntyi puhujiin päin, sanoi "Tuon verran löytää hyvä mies kävellessään!"

  Onneksi ilta oli nuori, tunteet pysyivät kurissa, asiasta selvittiin pienellä verbaalisella kädenväännöllä. 

  Kun tuo kapakkatarina muistui mieleeni, ryhdyin pohtimaan, mitä minä olen elämäni aikana löytänyt. No, sellaisia löytöjä, joilla on rahallista arvoa, ei ole paljon. Kolikot jätän tietysti kokonaan pois luettelosta.

  Rahaa olen löytänyt pari kertaa. 1990-luvun lopulla löysin eräänä lauantaina lompakon. Siinä ei ollut paljon rahaa, olisiko ollut pikkuseteli ja kolikoita, mutta oli ajokortti ja pankki-, sekä luottokortti. Ajokortista näin nimen, soitin numerotiedusteluun, löytyi lankanumeron Hollolaan. Soitin siihen. Joku mies vastasi. Kerroin asiani. Hän sanoi, että kyseessä on vaimo, joka on töissä kirjastossa. Sanoin olevan aivan kirjaston lähellä, vieväni lompakon sinne. Niin tein. Kirjasto oli juuri auennut. Löydön omistaja löytyi tiskin takaa. Hän ilahtui ikihyviksi. Ei ollut vielä edes huomannut tapahtunutta, ja sanoi varmaan tipauttaneensa lomsan avaimia etsiessään.

  Oli vuosi jotain 2000, siis elettiin markan loppuaikoja. Löysin koirankusetusreissulla 50:n markan setelin. Ihan kuivan, rypyttömän. Oli tietysti turha sen omistaa ryhtyä etsimään. Luultavasti olisi löytynyt useita. Mutta kuka on se oikea? Pidin rahan.

  Taisi olla vuosi 1976. Olin Ruolalla rakennusmiehenä. Oltiin erään kaverin kanssa pliktaamassa, eli tekemässä maaperätutkimusta lyöntikairauksella eräällä rivitalotontilla Liipolassa. Löydettiin eräästä puskasta ruoholla peitetty vodkapullo. Sisältö tasattiin yhteisellä päätöksellä, nautittiin seuraavana viikonloppuna. Ainakin minä tein niin.

  Olen löytänyt myös heijastimia, aurinkolaseja, polkupyöränpumppuja, parittomia ja parillisia hanskoja, sekä yhden kravatin.

  Olen löytänyt metsästä sohvia, televisoita, jääkaappeja, liesiä, kirjahyllyjä, jopa pari autonromua. Löydöt eivät ole mieltäni lämmittäneet.

  Ei siis Oipan väittämä minun kohdallani pidä paikkaansa. Tästä seuraa, että en ole hyvä mies. Tosiaan aika vähän olen mitään merkittävää löytänyt. Enemmän olen hukannut, tosin en kovin isosti sitäkään.

  Mitä muuta, arvokastakin, olen löytänyt? 

  Löysin lukemisen 1960, kun muutettiin kirkonkylään, ja pääsin kirjaston palvelujen ääreen. 

  Löysin musiikin 1965 Mikkelissä tovin asuessamme. Asiaan myötävaikuttivat Ruikku, Lassi ja boogi,  myös Räsäsen Ilu.

  Elämänkatsomukseni löysin aikuisuuden kynnyksellä. Se on vuosien varrella, jos ei jalostunut, niin ainakin hioutunut, mutta perusteet ovat pysyneet samana.  

  Itseni olen löytänyt ja hukannut useita kertoja. Ehkä vanhemmilla vuosillani ole lopulllisesti itseni löytänyt, päätellen siitä, että hukkaamiset ovat lakanneet. 

 Last but not least. Löysin Hilpan 1971. Sieltä Meiskin nurkilta Hilppa löytyi. Tuossahan se yhä istuu ja katselee jotain aamusaipppuaa tv:osta.

  Syksyinen kuutamo Saarelan rannalla sopii, tai on sopimatta, loppukuvaksi.