keskiviikko 11. marraskuuta 2020

LUNTTU ETC.

  Ollaan katseltu Areenalta brittiepookki Belgravia'a. Neljä jaksoa kuudesta on takana. Juonittelu on sitä luokkaa, että ei kalpene lainkaan nykymaailman menolle. Osasivat ne 180 vuotta sitten sen taidon. Ihminen on ihminen, juonittelu ajatonta, tosin aikaansa suhteutettua. 


  Meno on sarjassa sellaista, että ei edes Emmerdalessa paremmaksi ole pantu. Hyviksiäkin on, mutta suurin joukko valehtelee, juonii, peittelee, tekee huorin ja varastaa. Sakissa on myös pelivelkojensa kanssa kamppaileva pappi, jolle saarnaaminen nöyryyttävää.
  Hienosti on aikaa kuvattu. Siis miljöötä ja tapoja. No, en toki ole siinä ajassa käynyt, en isommin edes perehtynyt, mutta uskon tekijöiden onnistuneen.
  Yksi asia tuli mieleeni sarjaa seuratessa. Ei ole naisia kohdeltu silloinkaan oikeudenmukaisesti. Jos joku nuori neiti rakkauden vallassa ja huijattuna pamahti paksuksi, oli hän lunttu, portto, kokotti, kevytkenkäinen heitukka armollisimmillaan. Puolestaan mies, joka oli raskauden aiheuttanut, oli vapaa ja veikeä herrasmies, joka, täysin ymmärrettävästi ja suvaittavasti, nautti elämästään. Olin feministi tai en, niin pistää miettimään tämäkin näkökulma kauniimpaan sulkupuoleen. Ja kun sellaista esiintyy vielä nykyäänkin. 
  On naisissa, tietysti, sellaisia, joita on syytäkin luntuksi mainita. Tässä sarjassa yksi, jota kevyesti voi luonnehtia opportuniseksi luntuksi.

  Aamulenkillä muistui mieleeni vanhoja asioita Mikkelistä, 1970-luvun taitteen kahta puolta. Silloin vietettiin usein Laajalammilla viikonloppuja Rohusten vellosten kotona (Pannut. 1). Poikain vanhemmat olivat usein mökillä, joten estradi oli meidän. Siellä käytiin ikimuistoisia koronaturnauksia, juotiin punaviiniä, juostiin munasillaan saunasta Laajalampeen uimaan, naapuruston kauhuksi, tai iloksi, tai mielihyväksi. 
  Mieleeni muistui, että käytiin usein lauantaisin, joskus pyhäisinkin, latkimassa muutama loiventava olut Kattilansillan TB:lla. Se oli huoltsikka Ristiinantien varressa. Siellä oli oma vakiporukkansa, lähialueen äijistä koostunut. Muistelen, että yhden nimesimme (lue Matti nimesi) Teräslanka-aidaksi, koska hän kehuskeli aina tontin rajoille pystymäänsä aitaa. Toisen hepun olimme nimenneet (lue Matti nimesi) Count Basieksi, koska hän aina laski kolikoitaan, mutta sai ne kuitenkin riittämään olueen jos toiseenkin. 
  Matti, tai Markku. Jos tämän luette, niin varmistakaa hataria muistojani. Olihan se TB? Ja olivathan nuo äijät siellä?
  Tuosta "ydinporukasta" on muutama jo ollut aikaa poissa keskuudestamme. Iso osa porskuttaa edelleen, kuka missäkin. 50 vuotta sitten se oli "Miun vanhaa Mikkeliä". Minähän olin maalaispoika Anttolasta, mikä on ollut jo kauan osa Mikkeliä. Anttola on kuitenkin minulle "Miun vanha Anttola". Se on toinen juttu se.

Loppuun kuva vanhasta Anttolasta. Sotien jälkeen varmaan napattu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti