lauantai 17. elokuuta 2019

SUHTEELISUUTTA ASIOIHIN

  Minulta hajosivat alkukesäsllä monia vuosia palvelleet jostain halpakaupasta ostetut puutarhakengät. Tai eivät ne tyystin hajonneet, mutta toisen pohjaan ilmaantui iso reikä, joka ei tietenkään tehnyt dallailua sateen jälkeen, ei edes aamukasteessa, kovin miellyttäväksi. Olin niin tykästynyt kenkiini, että ostin 12 euron paikkausetin. Niin, 12 euron paikkaussetti 5 euron kengille!
  Kengät paikkasin, hyvin onnistui. Mutta nyt ne prakasivat toisesta kohtaa. Vaikka kumiliimaa on vielä jäljellä, ovat vanhat palvelijat odottamassa polttohautausta. Järki käteen, suhteellisuutta asioihin. Joten, nuukana henkilönä, ja innovaatisena persoonana, leikkasin vanhoista ison repeämän toiseen varteensa saaneista saappaista puutarhakengät.


  Tuollaiset jalkinet ovat täällä aivan välttämättömät. Eivät ne puutarhakenkinä niinkään palvele, vaan jokapaikan vettä pitävinä kusiluistimina, jotka on helppo sujauttaa jalkoihin.

  Omatuntoni rauhoittui hieman, kun sain kompensoitua kohtuutonta törsäystäni paikkauspakettiin. Jotta rauha sielulleni olisi täydellinen, tein vielä leikkaamistani saappaanvarsista laiturille pariin paikkaan veneen hankaantumista estävät "topparit." Nyt on homma balanssissa, suhteellisuutta saatu asioihin. Ei enää tarvita isommin asteellisuutta suhinoihin.
  Totta puhuen en paikkaustarpeita ostanut pelkästään mielisklopottimiani varten; yhdet omat, kahdet Hilpan, saappaat paikkasin samoilla lämpimillä.

  Eilen heiluin aamusta kolmisen tuntia koivikossa oksasahan kanssa. Ruoto siinä tuli kippeeksi, kun aivan erilaista liikettä nytkytteli. Vaan siistiytyi maisema.


  Nyt ei ohi mennä huomaamatta. Näkyvät jopa kanoottiporukat, mielikseen meloskelijat. Tosin ne yleensä aistii vieraskielisestä, luvalla sanoen kantavasta, pulputuksesta. Meillä on kesäisin vähän kuin savolaisessa kyläkaupassa. Siellähän oli kyltti "MEILLÄ PUHUTAAN KAIKKIA KIELIÄ". Kun puotiin poikennut henkilökunnan kielitaitoa ihasteli, lausahti kauppias. "Eihä myö, mutta asiakkaat!"

  Tänään käytiin aamusta Piekälän puolella sauvakävelemässä. Hilpalla taisi olla kesän ensimmäinen sellainen. Nyt se valittaakin, että tuli paikat kipeiksi. Ja minun selkääni sekä hartioitani kolottaa eilinen sahailu. Ei haittaa. Niin kauan menee hyvin, kun ilman kovia kipuja liikkeelle pääsee. 

  Tänään on ollut lämmin päivä. Tuulinenkin, mutta navakahko puhuri on leppeää. Olen uimassa käynyt pari kertaa. Vesi laiturin päässä on sellaiset 15 - 16 asteista. Vielä sinne aurinkoisena päivänä tohtii mennä. 

  Perhosia on ilmaantunut kosolti. Samoin ovat sudenkorennot heränneet pörräämään. Taas kerran yritin ottaa niistä lentokuvia. Ei siitä tullut hittojakaan. Joten saatte tyytyä lepokuvaan. Melko mukavasti sointuu korento seinän väriin.


  Samaa väriä on päivänliljoissa, jotka alkavat avata kukintojaa tuulessa huojuen. 


  Huomenna taidetaan vielä viettää aikaa rennosti. Ensi viikolla alkaa sitten maalaus. Ilmojen ehdoilla, tietysti. Paitsi muutaman tunnin pikkukammarin lattian värjäys. 

  Taisin viime blogissani puhua verkkojen laskusta. Nyt on niin, että ei olla laskettu, eikä lasketa, ennen kuin alkuviikosta. On nimittäin ruokaa, mikä pitää syödä pois, ennen kuin uutta hankitaan. 

  Olen muuten lautturinakin ehtinyt toimia. Haneli on Ikolan Tonin kanssa uusimassa tuossa lähellä saunan katoa, ja hän soitti eilen, kysyi tulisinko hinaamaan lautan Potinlahteen, kun he saavat puretut pellit siihen lastattua. Minä tietysti lupauduin, YYA-sopimuksen mukaisesti. 
  Tontille pääsee autollakin, ja autolla poijjaat olivat sinne aamulla usmuuttaneet. Mutta sauna on niemenkärjessä, kymmenien metrien päässä autotiestä, joten etuisampaa lastata roina Hegulilta lainatulle lautalle, samoin tuoda aikanaan uudet pellit paikalle. 
  Hyvin lautta talui veneen perässä. Ei ollut juuri tuultakaan. Vähän sellaista vigertämistä matkanteko oli, eikä vauhti päätä huimannut. Vaan onnellisesti meni. Mutta ei minusta Kiljusen Matille kilpailijaa tule. Lautturit ovat lauttureita, kysykää vaikka Kharonilta. Kannattaa kysyä, varata ainakin lantti mukaan, sillä Haadeeseen ollaan kaikki matkalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti