Trumpille tämä on tuttua. Hän on kiistänyt jo niin monet epäilyt, että jos joku keksisi uutisoida, että Trump on olemassa, rientäisi mr. President twiittamaan, että ei pidä paikkaansa, perusteeton epäily. Twiitattava olisikin, sillä luultavasti ei edes hänen lakimiehensä kiistäisi sellaista asiaa pressan puolesta. Tai voisi kiistääkin, jos niin käsketään.
Kiistämättä en halua ottaa kantaa siihen, ovatko yllämainitut syytteet tai epäilyt aiheellisia. Kunhan vaan kiistämistä yleensä pohdiskelin. Tämä tarkennus siksi, ettei tulisi turhaa kiistaa. Kiistely asioista, mistä ei tarvitse kiistellä, on tosiaankin turhaa. Ei kai kukaan aseta sitä kiistanalaiseksi?
Viikko etenee omalla tahdillaan. Alkaa hiljalleen tottua ihmisten ilmoilla asumiseen. On tällä puolensa; lämpöä ilman uuneja, vessakäyntejä ilman toppista tai berberiä, kalaa tiskiltä fileinä ja tuoretta pullaa viiden minsan päässä, kirjastoon pari kilsaa, lehti aamuisin laatikossa. Toisaalta, kun on taas saaressa, on sillä puolensa; saa lämmittää uuneja, voi katsella kevennysreisulla järvelle aukinaisesta ovesta, syödä voirinkeleitä ja heitellä verkkoja, saa avata mukanaan tuomia kirjoja, eikä tarvitse tuhria käsiään painomusteeseen. Asiat ovat sellaisia, miksi ne kulloiseltakin kantilta tarkasteltuina muodostuvat. Siksi yhtä totuutta on vaikeaa löytää.
No, molempia totuuksia julistetaan loppusyksy tasapuolisesta. Varmaan n. viikon rupeamia ollaan vuorotellen Hollolassa ja Anttolassa. Päivä, tai pari, miksei kolmekin, suuntaan tai toiseen. Mikäli asiat vaativat. Mikäs meitä kahlitsee olemasta kummassa vaan, tai vaikka jossain muualla, kuinka kauan vaan. No, loppuu saaressa käynti aikanaan. Varmaan marraskuu, vielä joulukuun alkupuolellakin, siellä käydään, jos kelit sallivat. Sitten tulee tauko. Helmikuun loppupuolella taas uutta kautta aloitellaan. Jos on jäitä. Kun ei näistä talvista nykyään tiedä.
Täällä on tullut lenkkeiltyä, vähin pyöräiltyäkin. Se ongerlma saaressa on, että kun tähän aikaan vuodesta ei juuri ole järkevää fyysistä hommaa tehtäväksi, jää possupaistin sulatus vaillinaiseksi. Viime vuonna kävin pari kertaa Piekälän puolella sauvakävelemässä. Mutta tuntuu kynnys veneellä lenkille menoon olevan melko korkea. Jätetään iltasuklaat kauppaan, donitsipaketit myös, pysyy elopaino paremmin kohtuuden rajoissa.
Nyt on tv:osta alkanut tulla katsottavia sarjoja: "Poika, joka katosi musiikkin", "Nousuvesi", "Nuori Morse", pian "Aika on meidän" ja "Sorjonen", muitakin alkaa loppuvuoden aikana. Tuo "Sorjosen" ensimmäinen kausi tuli katsottua. Ei oiken aluksi kolahtanut, mutta lopulta alkoi maittaa. Toivottavasti jatkuu samoissa merkeissä. Niin, ja onhan "Särkynyt enkeli" myös meneillään, viimeistä jaksoa vailla. Mielestäni Sean Bean näyttelee mallikkaasti omien muistojensa riivaamana seurakuntalaisiaan auttamaan pyrkivää katolista pappia.
Kirjapuolella olen lukenut/lukemassa muutamaa Arnaldur Indriðason'in jostain syystä lukemattomaksi jäänyttä kirjaa; "Varjojen kujat" luettu, "Muistin piinaamat" työn alla, "Saksalainen talo" odottamassa. Miehen uutuus "Petsamo" pitää varata, kun Hollolassa oleminen nyt alkaa lisääntyä. Näkyy Lastun sivuilla muistilistassani olevan myös Ian Rankin'ia, Fred Vargas'ia, Pierre Lemaire'a, Harlan Coben'ia. Pitää käyttää parin, kolmen kuukauden vakituisempi asuminen kotona hyväksi, varailla ja lukea lukemattomia kirjoja. Kesällä ei hirveästi tule varattua, ettei tarvitse vasiten lähteä hakemaan. Vaikka onhan niissä seitsemän päivää aikaa. Noutaa. Varauksissa.
Hilppa tälläsi aurinkolasit päähänsä, lähti lenkille. Minä sanoi laistavani. Kirjoitan tämän loppuun, lähden pyöräilemään. Ja käyn samalla hakemassa pullat. Joko Lidl'in, tai K-Supermarketin paikalla paistettujen valikoimasta. Täällä voi itseään hemmotella, kun tulee/pääsee liikuttua/liikkumaan.
Joten lauantaina synttäreille, pyhänä Anttolaan, jonakin päivänä sieltä takaisin. Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Loppuun kokolailla neljä vuotta sitten, eli 5.10.2014, otettu kuva Avokkaan pihavaahterasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti