Lienee se, että on joskus aiheestakin syytetty, sai nyt minut lähes tolaltani. Varmaan taka-alalla muhi ajatus, että se riittää, kun asiasta syytetään, aihettomamia en jaksa kestää.
Nyt, kun tuosta hetkestä on kulunut reilu vuorokausi, ei päässä enää kohise. Mielikin on rauhallinen. Eikä tuo perätön väittämä ihan puskista tullut. Sitä osasin hieman uumoilla. Lienee syy siinä, että syytteen esittäjä purkaa oman huonon olonsa ja katkeruutensa minuun. Tuntuu vaikealta käsittää, miksi minun pitää syyttä suotta kärsiä jonkun muun huonosta olosta. Mutta pitää myös ymmärtää, että ihmisen katkeruus, johtuipa se oikeista tai kuvitelluista syistä, saattaa saada hänen arviointikykynsä horjumaan. Eli eletään sen kanssa.
Ilta kuluu. Kirjoitan, olen olemassa. Auto sonnustautui tänään talvirenkaisiin. Vianorilta pyyhkäistiin kauppakeskus Valon Intersportiin. Olin bongannut mainoksen, missä kerrottiin Haltin kevytvanulenkkipukuja myytävän tänään hintaa 69 € (ovh. 149 €) , niin miehille, kuin naisillekin. Koska sellaiseen oli tarve, meillä molemmilla, mentiin katsomaan. Siinä kävi niin, että minä ostin sellaisen, Hilppa ei. Minulle näet koko M sopi, kuin suutarin sormi sian persiiseen. Hilppa puolestaan on eriparia. Hänelle olisi pitänyt olla takki eri kokoa, kuin housut. Eivätkä ne tietysti ristiin tuotetta myyneet. Hilppa jäi siis kuulolle, eli tarkkailemaan tulevia tarjouksia. Mielestäni sain hyvän lenkkiasun Suomen nykyisiin ei kovin hyytäviin talviin kohtuuhintaan. Vaikka ovh:t ovatkin, mitä ovat.
Intersportista usmuutettiin Elinaa katsomaan. Puolitoista viikkoa oli kulunut edellisestä käynnistä. Hoitajat kertoivat äidin voinnin olleen hyvän. Ja että hän on kauniilla ilmoilla ollut paljon ulkona. Ja että sosiaalisuutta tulee aina vain enemmän. Eli hän viihtyy yhä paremmin muiden seurassa. Habituskin oli äidillä tosi pirtsakka. Mutta muisti on, mikä on. Kyllä hän jotakin muistaa. Kertoi mm., että siellä oli ollut kaikenlaista sekaannusta. Me kysymään, että mitä?
"No sellaista, että olin joutunut väärään huoneeseen", kertoi Elina.
"Eli että olit vahingossa mennyt sinne, tarkensin.
"Niin kai", vastasi hän, "kyllä minun oloni on joskus sekavaa."
Eli hän jossain määrin ymmärtää oman tilansa ja tilanteensa. Ja ilahtuu, aina kun sinne mennään. Muisti nytkin kertoa muille vanhuksille, että tämä pariskunta on minun sukulaisiani. Ehkä tarkemmin udeltuna olisi löytynyt tieto siitäkin, että mitä sukua ollaan.
Iltapäivällä kävin viemässä jäteasemalle joitakin maalipurkkeja, osa hyvinkin vanhoja nurkissa pyörineitä jämiä, sekä kaksi veneliiterin parioven päällä hyllyllä vuosikymmet tönöttänyttä myyränmyrkkypurkkia. Maalitörpöt sain itse nakella konttiin, myrkyt kävi aseman virkailija hakemassa, vei ne lukittuun tilaan. Hyvä niin.
Tänään oli sumuisen kostea ilma, koko päivän. Huomenna taitaa jossain vaiheessa sadella. Minä onnistuin aamulla sauvakävelämään normireitin kaatumatta, vaikka en otsalamppua päähäni tällännyt. Muuten meni hyvin, mutta oikean jalan polvi alkoi loppumatkasta vihotella. On se sitä tehnyt joskus aiemminkin. Ei kuntoilijaeläkeläinen tervettä päivää nää. Pitänee siirtyä tyystin pyöräilyyn, kun vielä ilmat sallivat.
Huomenna ollaan hissukseen, perjantaina tulee vieraita Espoosta, ensi viikolla kai Helsinkiin museoita kiertämään. Ja loppuviikosta Anttolaan.
Hilppa katsoo Idols'ia. Syyttäkää, jos tahdotte, syystä syytätte, mutta minä jaksa. Mieluummin siirryn Stuart MacBride'n kirjan "Tappava pimeys" pariin.
Ja obligatorinen kuva, mikä sopii mielentilaan: hieman synkkä, mutta rauhallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti