Kemut alkoivat kahdelta. Me ajoimme Tiilikaisille Kontulan kautta; poikettiin hakemassa Annan tilaama kakku. Muhkea kakku se oli. Iiris sitä ihailee puhallettuaan onnistuneesti kynttilät.
Maistui kakku mainiolta myös. Iiriksellekin. Vaikka masu taisi olla jo pullollaan muita herkkuja.
Lahjoja tuli taas, tietysti, vaikka millä mitalla. No, ne kuuluvat lapsuusaikaan. Kiva niitä oli availla.
Mukavat juhlat vietettiin. Emma, Olga, Shade ja Luna olivat tulleet jo perjantaina auttamaan järjestelyissä. Mikäs on sukuloidessa, kun nyt on tilaa paremmin, kuin entisessä asunnossa. Siinä ystävälliset avustajat ansaitulla kahvitauolla.
Varttuneempi vierasväki sai nauttia kahvinsa pöydän ääressä.
Shade ja luna kasvavat, niin kuin lasten ja nuorten tapoihin kuuluu, kohisten. Vuosi aikaa, kun edellisen kerran heidät tapasin. Nykynuoria ovat, puhelin kuuluu asiaan.
Iltapäivä kului rattoisasti. Aikanaan sitten maha pullollaan, kassissa muhkea pala kakkua, lähdettiin ajelemaan kotiin. Anna oli tosiaan ylimitoittanut kakun tilauksen, tai tilaaja oli ymmärtänyt väärin. Anna sanoi pyytäneensä n. 15 hengen luomuksen. No, meitä oli sen verran, mutta tuskin neljännestä kakusta saatiin tuhottua. Voi tietysti olla, että tekijällä on eri käsitys, ehkä jopa empiirinen, ihmisen kyvystä appaa kaikin puolin herkullista tuotetta sisuksiinsa.
Sinne jäivät Anna ja Iiris...
..sinne jäi Joni virittelemään karttapalloa...
..sinne jäivät Olga ja Emma, sekä...
...Shade ja Luna, huomiseen saakka.
Sellaiset juhlat vietettiin. Nyt, aikaisin aamulla, tuntuu yhä, että makeannälkä on hetkeksi tyydytetty. Vielä iltakahvin kanssa kun piti kakkua syödä.
Edes lenkille en uskaltnut lähteä. Toissa aamuna kävi näet siten, että kun lähdin tomerasti matkaan, astuin ensimmäisessä mutkassa asfaltin ja soran reunukselle seurauksella, että löysin itseni rähmällään tantereessa. Kuulokkeet olivat lentäneet huut helevettiin. Könysin pystyyn, tarkastelin vaurioita. Vasen nilkka oli kipeä, oikeaan polveen ja oikeaan kyynärpäähän sattui. Puhelimen valon avulla löysi kuulokkeet, nilkutin tuon satametrisen kotiin. Onneksi selvisen vähällä; ei mennyt nivelsiteitä, luista puhumattakaan. Nilkka hieman turposi, polveen laastaria. Nyt on enää hieman arka, nilkka. Mutta ei järkeä sitä lähteä vielä rasittamaan.
Koska aamuisin palaa vain joka toinen, tai kolmas, katuvalo oli vahinkopaikassa pimeää. Ei se ole mikään puolustus, joskin syy, tapahtumaan. Olisi pitänyt laittaa otsalamppu päähän, kyllä minä tiesin hetkittäisen pimeyden. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, sanotaan. Eikä turhaan.
Koska en mennyt lenkille, kirjoitan. Ja heti aamusta lähdetään Anttolaan. Mikäli ennusteet pitävät kutinsa, kuten toivoa sopii, meitä odottaa manio syyskeli. Saaressa ollaan 16.10. asti. Sitten Hollolaan, vietetään täällä kuun loppupuolelle saakka. Mutta nyt hakemaan lehti laatikosta, aamukahvia valmistelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti