Elinan käytin lääkärissä perjantaina. Paitsi että en käyttänyt. Tai käytin Terveysasemalla. Juttu sujui seuraavasti: Menin hyvissä ajoin hakemaan monasti muistuteltua äitiä. Hän oli terhakkana vetämässä siistimpiä housuja jalkaansa. Mikäsä siinä, housut ylle, kengät jalkaan, takki niskaan, myssy päähän, vanttuun käteen, avanti! Parkkipaikka löytyi kivuttomasti lähistöltä, joten lääkärin oven edessä istuttiin melkein puoli tuntia ennen h-hetkeä. Muiden lääkäreiden tiloihin ihmisä kutsuttiin harvakseltaan sisään, Elinalle määrätty ovi pysyi visusti kiinni. Kun sovittu aika oli mennyt kymmenisen minuuttia yli, kysäisin viereisestä ovesta asiakasta kutsumaan tulleelta henkilöltä, josko hän tietäisi, onko jotain vialla, kun ei mitään kuulu, ei näy. Hän kysyi nimen, meni huoneeseensa, tuli pian takasin, sanoi:
"Xxxx Yyyyyy on tänään sairaana, menkää kysymään ajanvarauksesta."
"Ne on tietysti soittaneet äidille, olisivat peruneet ajan, mutta hän ei ole kuullut", ajattelin.
Me köpöttelimme samassa kerroksessa sijaitsevaan ajanvaraukseen. Vuoronumero käteen, odottelemaan. Seinällä oli ilmoituksia, joissa pahoiteltiin vuodenvaihteessa alkaneen tietokantojen yhdistämisen aiheuttamia viivästyksiä ajanvarauksessa. Viivästystä, tai ei, puoli tuntia odoteltiin. Kun pääsin luukulle, käytin Elinan kela-kortin lukijassa, kerroin asiani, sanoi virkailija heti:
"Kyllä hänelle soitettiin, annettiin uusi aika!"
Eli äiti ei muistanut saman päivänä tullutta puhelua. Minun varoitteluni lääkäriajasta kyllä muisti, koska oli sonnustautumassa parempiinsa, kun häntä meni hakemaan.
Viikon päästä maanantaina on sitten uusi aika. Minä muuten kysyin perjantaina, että eikö siellä ole minunkin yhteystietoni Elinan lähiomaisena ylhäällä?
"Ei ole tietokantojen yhdistämien vuoksi vielä näkyvillä", oli vastaus.
"No laittakkaa nyt. Ja mielellään kaikki asiointi minun kauttani", pyysin.
"Ok." Hän otti tietoni ylös. "Nyt sen pitäisi toimia niin."
Eihän tuossa mitään isompaa päässyt tapahtumaan. Pari tuntia kaiken kaikkiaan meni elämästämme turhanpäiväiseen touhuamiseen, miltä olisimme välttyneet, jos äidin muisti olisi entisellään, tai jos tietokantojen yhdistäminen olisi sujunut rivakammin. Mutta parituntinen on yksi hyttysen pissa Alantissa kaikkien elämän varrella tehtyjen turhanpäiväisten touhuamisten rinnalla. Ainakin minun kohdallani.
Tästä tietojenyhdistämisjutusta tuli mieleeni seuraavaa: Päivittäin näkee, kuulee, lukee, ihmisten valituksia ja katkeruutta palveluiden sähköistymisen vuoksi. Sellaisiltakin ihmisiltä, joilla on kaikki mahdollisuudet ja kyky (pienellä opettelun vaivalla) käyttää sähköisiä palveluita hyväkseen. Niin se vain on, että maailma muuttuu. Siirroskaudet aiheuttavat aina hankaluuksia ja vastahankaa. Eri mieltä saa olla, kapinallisuutta kannatan ja kunnioitan. Mutta kannattaako tieten tahtoen kusta vastatuuleen? Miehillä siinä kastuvat vain kintut. Mitä naisimmeisille tapahtuu, sitä on osaa sanoa. Koska en osaa mieltää selkeästi tapahtumaa, naisen vastatuulen kuseskelua.
Oletan, että Muumi Papan mäkiauto ei kuvassa kulje toivotulla tavalla.
Koska itse en halua kastella lahkeitani, en ole ollenkaan katkera ja kitkerä tuosta tietojenyhdistämisestä, tai sen aiheuttamasta mitättömästä haitasta. Kunhan homma saadaan tehtyä, toimii kaikki paremmin jokaisen kohdalla. Sellaisenkin, joka ei yritä voittaa kevennysreissullaan ilmavirtojen vastusta,.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti