Eilen kävin, märkää lumisadetta uhmaten, aamupäivällä lumikenkien kanssa Messilässä. Muistaakseni uskollisesti palvelleet lumikenkäni hankin v. 1995. Jossain vaiheessa, kun talvet muuttuivat niin vähälumisiksi, että metsässä ei hankea juuri ollut, äkkäsin, että golfkentällä ja jäällä sitä on paksummalti. Ainakin viitenätoista talvena olen golfkentän laitamia lumikengillä kierrellyt. Ihmeekseni huomasin eilen ensimmäistä kertaa tavanomaisten ketun- ja jäniksenjälkien lisäksi ihan verskit sorkan painaumat. "Kauris" ajattelin. Aloin tarkkailemaan ympäristöäni visummin. Pian huomasin parinsadan metrin päässä loikkivan eläimen, taisi olla olla viitostiin kohdalla. Ja niin olikin (tarkistin asian netissä). Kai eläin minut kuuli, koska loikki ilmavilla hypyillä harvaan metsikköön. Jatkoin tallustelua. Kiersin normaalia reittiäni, ja saavuin paikalle, missä olin kauriin nähnyt. Hiljensin vauhtiani. Ja siellä se oli, seisoi keskellä pientä aukeaa korviaan höristellen, päätään käännellen, viidenkymmenen metrin päässä. Kaivoin pokkarin taskustani. Yritin saada siroa eläintä puiden välistä näytölle. Silloin se loikkasin ilmaan, häipyi sellaista vauhtia, etten kapean puuvyöhykkeen takaa saanut sitä tallennetetuksi.
En enää kaurista nähnyt, jälkiä kyllä. Mutta vain yhden eläimen. Eikös kauris ole yleensä esiinny laumoissa? Joskus Okeroisten suunnalla kävellessäni olen niitä pelloilla havainnut, aina vähitään puolen kymmentä kerralla. Olisiko tämä yksilö eksynyt laumastaan?
Aika outoa, että nyt oli ensimmäinen kerta,, kun edes jälkiä golfkentan liepeillä huomasin. Kauriita kuitenkin lähiseuduilla varmasti elelee. Olen muutaman kerran hirven jotoksiakin kentällä bongannut. Ja supin (oletattavasti). Mutta en karhun. Koska nehän uinuvat. Joku vuosi sitten, taisi olla syyskesää, kun juuri noilla tienoilla, ja sieltä Jalkarantaan päin, tehtiin useita karhuhavaintoja. No, niitä on toki ympäri Suomea. Tuskin paikallisia kuitenkaan, näin asutuksen liepeillä.
Tänä iltana, viimeistään huomisaamuna, lähtevät joulurekvisiitan pois, siirrytään normaaliaikaan. Ensi viikolla pitää lähteä hiihtämään. Ja kiertää Lahden museot. Joulupukki näet muisti meitä museokorteilla. Niin on päässyt käymään, että kotiseudun museot ovat jääneet koko lailla tututustumatta. Lahden historiallisessa museossa olen pari kertaa käynyt. Radio- ja tv-museossa kerran ovella (oli kiinni), Hiihtomuseo ja Taidemuseo ovat tyystin tutustumista vailla. Olisihan vielä Mooripyörämuseo, mutta tämänhetkinen kiinnostukseni aiheeseen ei edellytä visiittiä. Mutta muissa käydään.
Torstaina mennään illaksi Helsinkiin. Anna ja Joni menevät johonkin stand-up-esitykseen, me saadaan kaitsean Iiristä.
Sitten onkin pian puolikuu. Maanantaina, 22. päivänä on auton huolto. Ennakkoäänestyksessä pitää käydä, sillä jos kaikki menee putkeen, tiistaina, 23. päivä, usmuutetaan Anttolaan. Viikko saaressa on haaveena, joten vaalipäivänä ollaan jäällä pilkillä tai hiihtämässä, toivottavasti. Pitää äänestää, vaikka selvältä tilanne näyttää. Mutta sohaistaan pakkaa pienellä tikulla. Ei mikään muutu, jollei jokainen asioihin puutu.
Koska lumikenkäreissut tänä talvena ovat tapahtuneet kovin synkeässä säässä, en ole tullut ottaneeksi niillä yhtäkään kuvaa (kun en eilen sanut kaurista tallennettua). Niinpä kaivoin arkistoista Vesijärven jäältä Jalkarannan edustalta 15. tammikuuta 2011 otetun auringonnousun. Tuolloin olin vielä työelämässä löyhästi kiinni, mutta duuni oli sen kaltaista, että useana aamuna heitin Hilpan töihin, suuntasin jäälle lumikenkien kera. Tuolloin oli muistaakseni pureva pakkanen, viimaa myös, ja takaisin autolle dallatessa meinasin palelluttaa poskipääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti