KAIMAUNI JA MAATÖITÄ

  Unet ovat ihmeellisiä. Aamunkoin tietämissä koin tällaisen:
  On aamu. Menen ulos, katson mittaria, 6 astetta plussaa. Vilkaisen rannan suuntaan.
  "Mitä hemmettiä, vene on poissa!"
  Koska kuomu näkyy hyvin talon pihaan, olen varma, että se on kadonnut!
  Silpasen takin niskaan, kiiruhdan laiturille. Onhan se paatti paikallaan! Ja kaimaani Koistinen istuu ohjauspulpetin takana. T-paidassa ja bermudoissa istuu, aurinkolasit otsalla. On irrottanut peitteen, mikä on myttyrässä veneen keulassa. Virtalukosta törröttää ruuvimeisseli.
  "Hittolaine, ku en sua sitä käöntii",  Koistis-Pertti lausahtaa.
  "Mihis siä venettä olit viemässä?", hinkaisen.
  "No mut ehäku", vastaa kaimaani.
  Uni loppuu siihen, herään.

  Kohta nousin ylös tuvan uunia lämmittelemään. Kun menin otsalampun valossa hakemaan halkoja, oli pakko käydä mutka rannassa, tarkastamassa, onko vene tallessa.

  Mistä lie tuo uni juontuu? Koistis-Pertin kanssa on yhteys jäänyt lähinnä fb-kaveruuteen. Viime kesänä hän oli niin pikaisella käynnillä kotiseuduillaan, että emme ehtineet edes tavata. Siis erittäin toden tuntuinen, mikä päivä tahansa mahdolliseti toteutuva, uni; kaimaani ilmestyy Tukholmasta syksyllä kesätamineissa vohkimaan venettämme!
  Jos kaimaani olisi veneen saanut käyntiin, lähtenyt ulapalle etsimään karannutta lemmikkiään, mieleni ihmeelliset koukerot olisivat unipäissään sepitteet tarinaa, missä kaimauni ja uimakani ovat yhteydessä. Mutta niinhän ei käynyt.

  Koistis-pojan tokaisu "no mut ehäku" viittaa selvästi edesmenneeseen vääräleukaan, Valtosen Tateen, RIP. Hän oli jalostanut yleispätevän selityksen, selityksen, mikä kelpaa ihan mihin vaan. Vaikkapa:
  "Minkä tautta siä perräytit tuon muikkuluatikon piälle, Tate?"
  "No mut ehäku!"
  Tuota, ja muitaTaten unohtomattomia lausahduksia, muisteltiin Pertin kanssa pari-kolme vuotta sitten, kun oltiin nokikkain Anttolassa. Olisiko siitä jäänyt itämään, unen aihe.
 
  Jääkööt tähän, osaamattoman analysointi.

  Tänään nostettiin viimeiset perunat ja onnettomiksi jääneet porkkanat sekä punajuuret. Sen jälkeen mylläsin maan jyrsimellä. Hieman myös suurensin viljelyalaa. Pottua ainakin on hyvä saada hieman enemmän kylvöön.

  Sitten levitettiin ohjeiden mukainen määrä kalkkia. 

  Toivottavasti tulevan kautena peruna tuottaa hieman tämänvuotista runsaamman sadon. Samoin mieltä lämmittäisi, jos porkkanat venyisivät kunnolla syötäviin mittoihin. Ja punajuuret myös.
  Koska kasvimaa, joka on ikiaikaisella pellolla, on vasta keväällä ensi kertaa vuosikymmeniin myllätty, on selvää, että se ei vielä ole parhaimmillaan. Juuria, paakkuja, melko tinttiä multaa. Mutta jokaisella käännöllä tilanne paranee. Harkinnassa on, että hakisin jostakin paljuilla hiekkaa sotkettavaksi multaan. Siitä peruna tykkää. Mutta katsotaan vielä ensi kesä, päätetään sitten.

  Hilppa loihti uuniin kaalikäärtetortun. Kokeeksi teki. Toimi. Ja on lienee helpompi kokata, kuin kaalikääryleet.

  Hyvää oli, kotiin jääneen puolukkahillon korvaajaksi tehdyn uuden satsin kera.

  Nyt on syöty. Kohta ryypätään korvikkeet. Sitten lasketaan verkot. Laitamme isompisilmäiset pyytämään lahnaa, nelivitoset ahventa. Saapi nähä, muuttuuko ruokalista huomenna kalavoittoiseksi?

  On näköjään viikonloppu tulossa. Mistäkö sen tiedän? No siitä, ei tule pariin päivään Emmerdaleja. Tänään vielä onneksi tulee. Muuten on aivan se ja sama, mitä päivää kuluttaa. Kun sen verran pysyy kartalla, että osaa sovituttuihin juttuihin lähteä. Ja sitä varten on olemassa kalenteri, mikä ilmottelee kaikilla mahdollisilla värkeillä tulevista velvotteista. Onneksi olen vielä muistanut nuo muistutukset kalenteriin laitella. Eli keskiviikkona tulee nootti: "Huomenna Hollolaan, lauantaina Iiriksen synttärit". Itse asiassa voi olla että lähdetään jo keskiviikkona, jos kelit kovin sateisiksi äityvät. Näkkyypähän.

PS. Noihin minun Emmerdale-juttuhini kannattaa suhtautua varauksella. Kunhan jorisen. Jos jää jakso, tai kymmenen, katsomatta, ei se aiheuta sydämentykytystä, raivokohtauksia, masennusta, eikä kumppanin pahoinpitelytarvetta.