keskiviikko 27. syyskuuta 2017

EX NIHILO NIHIL FIT

Kun yksi mökkikausi alkaa vääntäytyä ehtoopuolelle, on aika ja aikaa suunnitella tulevan kesän projekteja. Kaksi mittavampaa urakkaa on tarkoitus toteuttaa:

  1. Lasiveranta purkaa, rakentaa uudelleen saman näköisenä.


  Lasiveranta on nykyisellään lähes käyttämätön. Se on rakennettu ilman lämpöeristeitä, ja lasit ovat yksinkertaiset. Eli se on joko liian kylmä, tai liian kuuma. Siellä on suunnilleen ulkolämpötila, paitsi auringon paistaessa, jolloin kesäisin saattaa neljäkymmentä mennä hyvinkin rikki.
  Veranta on myös aikanaan väsätty kovin matalalle. Se on jo alkanut osoittaa lahoamisen oireita. Muuten se sopii taloon, kuin nessu naamaan.
  Jos sen uudelleenrakentaa, lämpimäksi tilaksi tietenkin, sille tulee lähes ympärivuotista käyttöä. Sinne voi siirtää tv:n, tietokoneen, käyttää kahvihuoneena, miksei myös ruokailuun. Ja oven eteen on tarkoitus rakentaa pieni kuisti, mihin mahtuu snadi pöytä ja pari tuolia meille aamukahvin nauttimiseen. Tai mitä minä selitän. Piirsin kokonaisuudesta kuvan viime reissulla.


  Ei muuten mikään nopea homma, piirtää noinkin simppeli pohjakuva. Kun ei ole mitään asiaa helpottavia ohjelmia. Ihan Word'illä vaan, viiva kerrallaan.
  Ei kuvaa muuten olisi tarvinnut tehdä, mutta menekki on mukavampi laskea, kun on jotain, mihin nojata.
  Ongelmiakin tulee, mikäli päädyn moiseen projektiin. Nykyinen veranta on rakennettu siten, että lattiakorko on yhden rapun verran (n. 30 senttiä) tuvan lattiatasoa alempana. Kun uuteen laitetaan lämpöeristeet ala- ja yläpohjiin, ja jos aikoo pitää vesikaton entisen laisena, huonekorkeuden kanssa tekee tiukkaa. Lattiakorkeutta ei näet voi juurikaan nostaa ilman isohkoja maansiirtotöitä. Olen kuitenkin ynnännyt, että homma onnistuu, kun käytää sopivia eristeitä ja tinkii huonekorkeuden muille, kuin koripalloilijoille  tai ylipäätään hongankolistajille soveltuvaksi. Pitää vielä piirtää yksi leikkaus, seveltää tuo seikka ennen lopullista päätöstä.
  Täytyy myös hieman laskella kustannuksia. Miettiä, kestääkö perse. Menevä puutavara ei mailmoja maksa, eivätkä eristeet. Ikkunat ja ovi, jos ne jossain teettää, maksavat puolestaan monta tikkuria kärpännahkoja, ihan kiihtelysksittäin. Lämpölasielementtejä puolestaan saa hieman edullisemmin. Istuttaa ne aukkoihin, ei ikkunoiden tarvitse olla aukeavia. Tarkoitus on myös irrottaa pellit nätisti, käyttää ne uudelleen.
  Jos ja kun tuon urakan ensi kesänä tekee, Hanelin avustuksella, vaikka mies on vielä asiasta onnellisen tietämätön, tulee meille mainio oleskelutila. Eikä ole enää pimeän hämärä, niin kuin tupa!
Ikkunoihin kun hankkii kaihtimet, pysyy kesän paahdekin siedettävimmissä lukemissa.
 
2. Suorittaa talon ulkomaalaus.

  Lähivuosina maalaus on joka tapauksessa tehtävä. Varjon puolelta maalipinta on vielä aika hyvä, mutta auringon polttamilta sivuilta kaipaa jo ehostusta. Jos verannan uusii, niveltyy värjäys siihen luonnollisena osana. 

  Jos nuo suunnitelmat toteutuvat, ei käsittääkseni isoja arpeetteja ole vähään aikaan tiedossa. Jollei sitten saunan maalausta, aitan maalausta, tai maakellarin perusparannusta, porakaivoa, suihkua. 
  Niin se vain on, että " Ex nihilo nihil fit". Jotakin on niiden puolentoista vuosikymmenen aikana, jonka mökki on ollut ilonamme ja taakkanamme, tehty. Jotakin on tekemättä. Mutta ei täällä paikat ole huonompaan kuntoon luisuneet. On se jotakin, sekin.

  Ilma on tänään aivan loistava. Tyyntä, lämmintä hieman yli kymmenen, aurikokin alkoi paistella tunti sitten. Hilppa lähti perräisten jälkeen keräämään vähän puolukoita. Kävi naet niin, että hän unohti puolukkahillon kotiin. Ja eihän kukaan uunipaistia  ilman puolukkahilloa nauti. Jos ei ole uhkapakko.
  Ulos pitää minunkin mennä. Juutuin vaan tähän kirjoittamaan. No, kirjoitan loppuun. Kohta tulee Hilppa, juodaan kahvit. Sitten lähden valmistelemaan aamulla verkosta löytyneiden ahventen savustamista. Sellaiset vajaan kilon körmyt ne olivat. Ja elossa, tällä kertaa. Ja samalla paikalla, missä taannoin kangistumaan päässeet yksilöt. Hyvä mesta, vaikka viikko siteen ei yhtää kalaa antanutkaan.   
  Niitä sitten haikuuttelen saunaa lämmitellessä. Saavat vetäytyä kypemisen ajan. Iltapalaksi ovat verrattavissa ihan mihin tahansa, vaikka millainen gastronomi tai hienostelija olisi.

  Nyt rouva pölähti pihaan. Ei ollut malttanut olla keräämättä viiden litran ämpäriä täyteen. Joten kahvinkeittoon, sitten haikutusvalmisteluihin.

PS. Kanttarellejä nousee kaiken aikaa. En viitsi, eikä ole tarvetta, lähteä niitä enempää haalimaan. Käyn aina kopaisemassa tarpeen mukaan. Torvisienistä en tiedä, ovatko jo alkaneet maatumaan. Pitää huomenna kipaista kurkistamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti