perjantai 30. kesäkuuta 2017

PÄÄTÖKSEN HELPPOUS

  Eilen oli oikeastaan kesäkuun ensimmäinen kesäpäivä. Tänään tulossa samanlainen. Siksi oli helppo tehdä valinta: emme lähde Hollolaan tänään, lähdemme huomenna. Ei lähdetäisi huomennakaan, mutta nurmikon takia täytyy. Jos naapuri ei ole sitä leikannut, alkaa julkisivulautakunta kohta sinuttelemaan.
  Toisaalta aika hauskaa viettää käänteistä elämää; mennä viikonlopuksi kotiin, palata maanantaina takaisin saareen. Eikä tarvihe ruuhkissa ajella!

  Eilinen oli, taas, melko mitääntekemätön päivä. En puuhommiin puuttunut. Kävin aamusta hakemassa Iiriksen hiekkalaatikkoon saavillisen hiekkaa. Piskolasta. Hiekkalahdesta, kuinkas muuten. Veneellä kävin. Sitten vähän paikkoja oiottiin.
  Vieraat tulivat kahdelta. Kahviteltiin, jutusteltiin, kesää ihailtiin. Pihalla oli ihan hiki istustuksia. Vaan ei valitettu.

  Tänään aioin aamutunnit hakata halkoja. Päivällä varmaan otan nokosia puutarhakeinussa, istuksin aurinkotuolissa, käyn jorpakossa. Tee juuri niin, kuin kesällä kuuluukin tehdä. Niin tekevät monet muutkin evoluution aikaansaannokset.
 

  Suomessa ei onneksi ole vielä evoluutio-oppia mitätöity, kuten Turkissa meinataan. Ja vissiinkiin puolet usalaisista ei siihen usko. Ne uskoo, että maailmankaikkeus luoda hujautettiin kuudessa päivässä. On siinä hommaa ollut. Ihminen olisi hyvinkin voitu luoda melko nopeasti. On sen verran keskeneräinen tekele.

  Jotakin sählinkiä kuulostaa olevan sote-, ja valinanvapausektorilla. Palveluiden yhtiöittäminen on perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain vastainen. On tainnut hallitus ottaa liian suuren agendan liian lyhyellä aikataululla. Kaiken aikaa ilmestyy uusia mutkia heidän viitoittamalleen tielle. Hallitus vakuuttaa, että ne ovat vain shikaaneita. Aika näyttää muodostuuko niistä u-käännös. Aika moinen verkko koko homma näyttää olevan.


Ja maisemat näyttävät siltä, kuin niitä sihtaa.



  Nyt kahvit porisemaan. Antaahan valmistua. Minä jatkan juttua.

  Huomenna Hollolaan, maanantaina takaisin, 12.7. Hollolaan, 13.7. PoriJazziin, yöksi Kokemäelle, 14.7. Hollolaan, 17.7. Anttolaan. Siinä aikataulua alkavalle kuulle. 

  Luulen, että tilaan lämpöeristekuorman heinäkuun loppupuolelle rantaan. Kuljetan paalit yli, aloittelen yläpohjan eristämistä. Luultavasti neljänkymmenen asteen lämmössä, ampiaiset kaverina. Jos hiki valuu, pitää muistaa, että talvella ei helposti jäädy tukka ulkoseinään kiinni, kun jaksaa ahkeroida.
  Hieman surffailin uutisten perässä. Tenon uudet kalastussäännöt ovat aiheuttaneet kapinamieltä paikallisten parissa. Tuntuvat ne myös vähentäneen kalastajien määrää enemmän kuin lupien määriä vähennettiin. Kunta elää pitkälti lohesta ja turismista. Nyt siis vähenee turistit, vaikeutuu paikallisten lohenpyynti. Jos hillasadosta tulee pieni, taitaa jäädä luu jäkhä-äijän käteen.

  Suomalaisten enemmistö on kyselyn mukaan tyytyväinen elintasoonsa. Sehän tarkoitaa naisten kokevan, että heidän elämänlaatusa, niin aineellinen, kuin henkinenkin, on heitä tyydyttävällä tasolla. Kun miehet puolestaan ovat tyytyvisiä elintasoonsa, tarkoittaa se sitä, että he kokevat, että heillä ei ole potenssiongelmia. Meneeköhän se niin? 
   Joidenkin mielestä liiasta tyytyväisyydestä seuraa turtuminen, jämähtäneisyys, alkaa alamäki.  Näihän se on. Sama asia, minkä Isaac Asimov (muistaakseni) jossain teoksessaan sanoi jotenkin näin: "Jos joku sanoo, että hänen keksintönsä tai luomuksensa on täydellinen, on se osoitus tekijänsä vähintään alkavasta aivojen rappeumasta."

  Trump on taas alittanut rimaa twiiteissään. Mistähän rappeumasta nämä kertovat? Koska en alennu hänen tasolleen, en sano, että samasta, kuin ylläolevassa lainauksessa.

  Kahvi on valunut, pötyä pöytään. Pitäskö hoihkasta Hilpalle? Antaa nukkua, minä laitan leipää paahtimen.

   Kahvit juotu. Taidan lopettaa tähän. Kohta vielä personkuppi, uutiset ja töihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti