ASIA ON SELLANE JUTTU

    Asia on sellane juttu, että vihreetä on vielä. Kuin alkukesän vehreys, vaikka juhannus on takana. No, kaikki on myöhässä. Meillä ei edes unikot vielä kuki. Viime kesänä oltiin pinaatit jo melkein syöty, osa pakastettu. Ja salaattia oli ollut pöydässä monet kerrat. Nyt ollaan vasta lähestymässä omavaraisuutta salaattirintamalla. Kun ne pupuilta pelastuivat. Jänisnuorukaiset ovat ilmeisesti luikkineet luontaisempaan ympäristöön. Ei enää näy juuri ollenkaan pitkäkorvia. Onnea vaan elämän taipaleelle.

  Asia on sellane juttu, että tänään käytiin kylillä. Veneellä sörnäytettiin. Piskolan kautta. Haettiin ehtymättömästä raparperiviljelmästä muutama runko. Oma sato tuli juhannuksen aikaan syötyä.
  Aika hiljainen oli Anttolan satama, koko kylä myös. Bensaa laiturilta tankattiin, Salessa ostokset suoritettiin. Pitkälle toista sataa kylälle jätettiin. Nyt pärjätään kevyesti perjantaihin, tai lauantaihin, eli siihen asti, kun lähdetään Hollolassa käymään. Polttoaineen puolesta heinäkuun lopulle, jollei äleennytä huvia ajelemaan. Pyykinpesuun, ruohonleikuuseen mennään, Hollolaan.

  Asia on sellane juttu, että torstaina meille tulee tuttu pariskunta kylään, iltapäiväkahville. Sen takia raparperia piirakkaan tarvitaan, samoin leivontatarpeita kaupasta. Bensaa puolestaan tarvitaan, ettei tarvitse meloa Busteria. Se on melko työlästä, Busterin melominen. Joku saattaa kysyä, että miksette souda? Lähes yhtä työlästä on Busterin soutaminenkin. Varsinkin, kun siinä ei ole airoja. Suotuveneellä puolestaan on helppo soutaa, samoin meloskella. Se, että emme souda Piskolan kautta kirkolle ja takaisin Päijän-veneellä, on, pakko tunnustaa, silkkaa laiskuutta ja mukavuuden halua. Sekä rakkojen ennaltaehkäisyä. Kiireestä se ole kiinni; aivan hyvin meillä olisi aikaa käytettäväksi tuollaiseen muutaman tunnin souturupeamaan. Oikeastaan, pitää panna harkintaan; vähemmän menisi soutaen rahaa tankkauspisteen automaattiin.

  Tuosta pyykinpesusta vielä. Asia on sellane juttu, että olen jokus harkinnut pesukoneen hankkimista saareen. Hanke on tyssäytynyt muutamasta perustellusta syystä.
  1. Koneelle ei ole oikein sopivaa tilaa keittiössä, talossa ylipäätään.
  2. Kaivo saattaa kuivina aikoina olla melko vähävetinen, joten sen kuormittaminen PPK:lla on kyseenalaista, joskus jopa mahdotonta.
  3. Saunalle (pukuhuoneeseen) se mahtuisi, ja Saimaassa riittää vettä, mutta rannassa ei ole sellaiseen toimintaan asianmukaista jätevesijärjestelmää. Ylhäällä on, mutta kohteiden 1. ja 2. mukaisesti se mahdollisuus on pois suljettu.
  Eli ei pyykkikonetta. Nyrkkipyykkiä voi akuuttiin tarpeeseen veivata. Sitä paitsi vähintään kahden viikon välein on kotona piipahdettava. Sen aikavälin kattava varasto kalsareita ja t-paitoja meillä on. Ja nenäliinahattuja. Asia on loppuun käsitelty.

  Asia on sellane juttu, että sunnuntaina tein joutessani tarvelaskentaa, ohessa karkeaa budjetointia. Mittasin kammarin remonttiin tarvittavien materiaalien määrät. Samoin kävin "vintillä". Totesi, että eristettä laitan enemmän, kuin olin aluksi ajatellut. Pienenee sähkölasku, kuluu moottorisahassa vähemmän bensaa ja teräketjuja, pysyy kirves kauemmin terävänä. Pieniä asioita, paitsi ehkä sähkölasku. Aika kauan saisimme nykymenolla jatkaa, ennen kuin remppa on maksanut itsensä. Ovat sen verran halpoja, teräketjut ja kovasimet. Sähkö tietystikkään ei, mutta eivät ole rakennustarvikkeetkaan. Omasta työstä puhumattakaan. Sillä sen arvo mittaamaton. Mikäli minulta kysytään. Kun kyse on minun omasta työstäni. Haiskahtaako tuossa oma työ?

  Asia on sellaine juttu, että eilen aloitin puusavotan. Varovasti. Nelisen tuntia ahersin. Kaasin pari koivua rasiin. Rasiin siksi, että ne kuivahtavat siten parissa viikossa aika lailla. Ja niistä irtoaa pilkkoessa tuohi, sytykkeitä tarvitaan. Pätkin ja kärräsin rantteelle yhden tukkipuun kokoisen tuulenkaatomännyn. Pilkoin aika läjän klapeja. Kun homman alkaa, jatkuu se melkein itsestään. Kaikessa on vaikeinta aloitus, tai sitä edeltävä päätös. Sen on elämä, jos ei paljon muuta, opettanut. Eli kyllä tarvittava halkohomma tulee tehdyksi.

  Kyläreissun jälkeen tätä kirjoitusta aloin rustailemaan. Nyt, lounaan ja pienten päiväunien jälkeen, jatkan.
  Äsken sataa rivautti kuuron. Nyt tiirailee aurinko pilvien lomasta. Tuossa ylempänä kehua retostelin puusavotallani. Asia on sellane juttu, että vaikka kuinka kehuin, saa sen jatkuminen siirtyä huomiseen. Kunhan syön Hilpan loihtimaa raparperikiisseliä, vaniljakastikkeen kanssa, kuinkas muuten, ja tempasen päälle kupin kahvia, lähden virvelöimään meille hauen. Aika itsevarmasti tuumittu, eikö? Mutta sille on pohjaa. Kun päivänä muutaman laitoin uuden virvelin päähän vieheen (kirkas Atom), ja menin koemielessä laiturille nakkelemaan, kävi niin, että ensimmäisellä heitolla (suunta kohti kaakkoa) oli hauen pulikka kiinni. Alle kiloinen. Laskin kasvamaan. Heitin toisen (etelään päin), ei mitään. Heitin kolmannen (lounaaseen), taas oli puikkari uistimessa. Hyvä, jos puolikiloa painoi. Ei ku takasin. Joten ei ole ihan huhupuhetta, kun sanon lähteväni hauen hakemaan. Saanko, tiedän kohta puoleen. Jos saan, tiedätte luultavasti tekin sen. Jos en, saattaa olla, että uutispimennosta asian päättelette.

  Asia on sellane juttu, että nyt on kahvin aika. Hauki odottaa. Esimauksi kalalle pari muikunmaistamis-,  ja -maistumiskuvaa.....

....sekä perhe Tiilikainen ruokailemassa.