Istun Ciao!Caffee'ssa ja kirjoitan. Pitkästä aikaa. Joskus keväällä, puolisen vuotta sitten, edellisen kerran täällä naputtelin. Tarkkasilmäisimmät lukijat?, lukijat ylipäätään?, ehkä huomaavat, että edistystä on tapahtunut. Nyt on nimittäin sen verran veikeemmät värkit, että tabletilla ja näppiksellä kirjoittaminen sujuu ääkkösten kera. Ja kaikki muutkin merkit ovat kohdillaan.
Täällä on meneillään Trion Karnevaalit. Muusta sitä ei huomaan, kuin siitä, että hempeä naisääni livertää jatkuvalla syötöllä eri liikkeiden tarjouksien autuuden kaikkivoipaisuudesta. Se soveltuu oivallisesti muutaman liiketilan remontin porausääniin. Ihmisiä täällä ei normaalia iltapäivää enempää näy. Ehkä kohti viikonloppua meno vikastuu.
Triohan on kauppakeskus Lahden keskustassa. Täältä löytyy lukuisa määrä liikkeitä; on liki kymmenen vaatekauppaa, viitisen kenkäkauppaa, kaksi apteekkia, kaksi pankkia, neljä kahvilaa, yksi ravintola, R-kioski, kaksi urheiluliikettä, joista löytyy erittäin paljon erilaisia urheiluasusteita ja erittäin vähän urheiluvälineitä. Lisäksi on erilaisia butiikkeja, puhelinmyymälöitä, vakuutuspisteitä, ruokakauppa, luontaistuotekauppa, Tokmanni, tulostinmustekauppa ja pari tilpehöörimyymälää, sekä ympärivuorokauden auki oleva kuntosali. Ainakin nämä, äkistään muistellen. Sekä melko runsaasti tyhjiä liikehuoneistoja. Kaikki nämä kolmessa kerroksessa, alla pari kerrosta parkkihallia, yllä vielä ainakin pankin tiloja ja toimistohuoneistoja.
Jos vielä olisi Alko ja rukoushuone, ei täältä olisi tarvetta ikinä poistuakkaan. Ja onhan tuossa hotellikin, yöpaikka, mihin pääsee ulkoilmaan vaivautumatta.
Kuinka kauan se joku mies on asunut jollain lentokentällä? Pitäiskö heittäytyä ennätyskokeiluun. Pussin päälle se kyllä kävisi. Ja saattaisi rouva julistaa suhteen päättyneeksi. Joten pysykööt ennätysmietteet ajatusten tasolla.
Päivällä soitti äitini Elina hädissään. Kysyi, että tulenko Hilppaa hakemaan? Kerroin tulevani. Äiti sanoi löytäneensä erääntyneen laskun keittiön työpöydän nurkasta. Pyysi sen hakemaan, sillä Hilppa hoitaa ne hänen vähät laskunsa, mitkä eivät mene suoramaksuina.
No minhän käväisin laskun hakemassa. Siinä oli eräpäivä, 3.10.2016! Eli lasku oli varmasti kolhtanut postiluukusta vasta äskettäin. Ei Elinan muisti ja hoksottimet ole enää ihan priimakunnossa. Mutta hyvä, että huolehtii laskuista, tällä kertaa erittäin ajoissakin.
Äiti on kaiken kaikkiaan ollut viime aikoina melko pirteässä kunnossa. Soittaa joka aamu, ennen kuin minä olen ehtinyt hänelle päin kilauttaa. Minä en viitsi ennen puoli yhdeksää soitella, etten häntä herättäisi, mutta tänääkin vanha rouva pirautti jo puoli kahdeksalta. Toivottavasti olotila pysyy vakaana. Mutta ysinelosen vuosilla, niin kuin ei vähäisemilläkään lukemilla, osaa huomista tietää.
Soitin eilen Päikkäriin kysyäkseni, olisiko jo tietoa kaihileikkaukseni ajankohdasta. Kuinka ollakaan, sain kuulla, että aika on 3.10, ja että kirje oli tiistaina lähtenyt taivaltamaan tuota välillämme olevaa n. kolmen kilometrin matkaa. Kirje selviytyi taipaleesta kahdessa päivässä, tänään se löytyi postilootasta. Kuoressa oli ohjeet, resepti silmätipoille sekä kyselylomake. Eipä niissä mitään ihmeellistä ollut. Noin neljän viikon kuluttua operaatiosta pitää mennä jälkitarkastukseen, ja jos kaikki on hyvin, niin uudet lasit pystyy hankkimaan.
Suunnilleen neljä ja puoli kuukautta kului siitä, kun minut oltiin kirjattu leikkausjonoon. Eli hoitotakuussa pysyttiin, kevyesti. Saapahan pian tuonkin riesan hoidettua pois elämästään. Nyt tulikeskeytys! Jatkuu tuonnenpana.
Joo, kirjoitan nut kotona. Nimittäin äsken Triossa jäi homma vaiheeseen, kun Hilppa yht'äkkiä seisoi vieressäni! Oli ollut jokin palaveri, ja hän vapautui ikeestä puoli tuntia normaalia aiemmin, Oli soittanut, mutta kun en vastannut, tiesi, mistä etsiä. Vaikka puhelin oli paidan rintataskussa, värinä ja soittoääni päällä, en kuullu mitään, tuntenut väristyksiä lain. Olin kai niin keskittynyt kirjoittamaan. Toinen vaihtoehto, todennäköisempi, on se, että minä olen viimeinen Elinan hoksottimia arvostelemaan.
Nyt kuitenkin kotona ollaan, lopettelen tämän jutun, Hilppa duunaa tuorepastaa ja tattikastiketta, viimevuotisista tateista tekee. Onneksi niitä on, kun tänä vuonna ei ole pakkaseen asti ainoaakaantattipussukkaa ennättänyt. Josko niitä ensi viikonloppuna löytyisi? On kylmien öiden jälkeen muinakin syksyinä satoa varsinkin koivutateista ilmaantunut.
Nyt tää on tässä. Seuraavan kerran kuulumiset tulee Anttolan maisemilta, oletan.
Ennakkona kuva kahden vuoden takaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti