tiistai 5. heinäkuuta 2016

HENNESSYN ENNÄTYSTENKIRJA

  Juno-luotain on viiden vuoden taivalluksen jälkeen päässyt Jupiterin kiertoradalle. Kun se on tehtävänsä tehnyt, eli selvittänyt, kuinka paljon Jupiterissa on vettä, se saa n. 20 kuukauden jälkeen tuhoutua planeetan ilmakehään, ettei Europa-kuuhun ajautuisi vahingossa Maasta kulkeutuneita mikrobeja. (IS)
  -Europa on jään peittämä kuu, jonka paksun jääkerroksen alla oletetaan voivan olla elämää. Eikä meillä tosiaankaan ole mitään järjellistä annettavaa millekään orastavalle elämälle

Kuvassa ei ole Juno, Europa, tai edes mikrobi; onpahan vaan joku ötinkäinen sadevesitynnyrissä


  Mansikat kannattaa pakastaa nyt, sadekelit ovat vaarana sadon laadulle. Marjaa kypsyy runsaasti. Hakaniemen torilla litra maksaa 5 €, viiden kilon laatikko n. 35 €. (IL)
  -ei ku kiireesti torille ja Markettien ovensuukojuihin; sadon ennustetaan normaalin 12-13 miljoonan kilon asemesta jäävän 11-12 miljoonaan kiloon

  Jos aiot opetella uuden kielen, kannattaa kuunnella polyglotti Janne Saarikiven vinkkejä. Saarikivi kertoo oppineensa arabian- ja japanin kielen melko vaivattomasti, mutta Sahalin saarelle puhutun nivhin kielen omaksuminen oli ollut hänellekin vaikeaa. (YLE)
  -minulle ei selvinnyt, mihin Saarikivi tarvitsee nivhin kieltä

  Peruspersu kansanedustaja Veera Ruoho puolustaa katupartioita. Hän tulkitsee katupartioinnen miehiseksi haluksi puolustaa naisia. "Katupartiointia on ollut vuosikymmeniä ympäri maailmaa, ja sillä on onnistuttu ehkäisemään  omaisuusrikoksia", Ruoho jatkaa.
  -ruohonjuuritasosta en tiedä, mutta katupartiointi rikollisin voimin maassa, missä kansallispeli on pesäpallo, ei ole hyvä idea

  Suomen kirjastojen ja neljän kustantajan yhteinen Koko kansa lukee-kampanja alkoi eilen. Tänä kesänä on mukana kolme teosta. Periaatteessa jokainen suomalainen voi lainata teokset yhtä aikaa. E-kirjat palautuvat automaattisesti, kun laina-aika loppuu. (ESS)
  -kuka on se onneton kustantaja, joka ei saanut omaa kirjaansa listalle?
  -itseäni kauhistuttaa ajatus, missä lukemani kirja häviää näytöltä kesken lauseen, jos laina-aika pääsee loppumaan

  Se uutistarjonnasta. Kustantajista puheen ollen: kuka ehtii julkaisemaan "HENNESSYN ENNÄTYSTENKIRJAA?" Teokseen tietysti valittaisiin juopottelun alalla kunnostautuneita eri alan ihmisiä. Kuuluisuuksia tottakai, tai muuten vaan ryyppäämisen saralla huimiin suorituksiin yltäneitä.
  Hemingway, Bukowski, Dean Martin, Nykäs-Masa vanhoilla meriiteillään, lukuisa määrä muusikoita, ylipäänsä artisteja. Ei henkilögalleriaan pulaa olisi. Joku maltaantuoksuinen tai tammitynnyrin aromin tunteva toimittaja vain asialla kirjaa kokoamaan.

Hyvää meriittiä Hennessykirjan toimittajalle on nähdä maailma ylösalaisin


  Eilen oli ves'paiste koko päivän. Aamulla oli sade tauonnut. Nyt näyttää jo katukin kuivuneen. Etelä-Savossa on kuulemma melkoisia ukkoskuuroja pudotellut. Ja lisää on vettä lupeissa, vaikka ei enää niin mittavissa määrin. Saattaa  olla vene puolillaan vettä perjantai-iltana.
  Nyt vaan lämpöä sopivasti, niin luulisi sienten hihkuvan onnesta. Tai onnesta ja onnesta! Onko se onnea, kun ihminen koluaa heti metsät, kun kunnolla on saanut lakkinsa maan pinnalle?

  Mutta kesä kuluu, sienet nousee, marjat kypsyy, viljat heilimöi, yöt pitenee. Nautitaan siitä, sateli tai paisteli.

Mietiskeli Peppe-pappa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti