LÄHTÖ JA PALUU

  On taas kohta lähdön aika. Viisi vuorokautta ja rapiat, niin takaisin tullaan. Jotta voisi lähteä, on ensin mentävä jonnekin. Ja jotta voisi palata, täytyy ensin lähteä jostakin. Sellaista kiertokulkua tää mökkikausi on. Mutta tuon parin tunnin automatkan kestää, jos ei mennen tullen, niin ainakin mennen. Tullen se tuntuu paljon karvaammalta.

  Kukkapenkkeihin oli viikon aikana ilmestynyt lisää loistoa....

kasvulavoilla  hernesato paisuu........

....ja kehäkukat kukoistaa.

  Ei ollut tässä saaressa, Hilpan vakipaikoilla mustikkaa, enää. Oli toki ollut, mutta muut olivat ehtineet ensin. Ei se mitään, mennään tulevana viikonloppuna saarta edemmäs marjaan. Kyllä me osamme ja tarpeemme saamme, siitä ei ole epäilystäkään.
  Sieniä jonkin verran tuli kuitenkin kerättyä. Ei kovinkaan laajamittaisesti, vähän samalla kartoittaen lajien tilannetta. Ja yllätten löysin rouskuja, ihan yhden kattilallisen ryöpättäväksi. Toivottavasti ei kuivuus iske rouskusatoon, kuten viime kesänä. Silloin ehdin, onnekas kun olin, keräämään yhdellä reissulla tavaraa säilöntä-ämpärin täyteen, eli meidän minimitarpeemme. Rouskujen nousu loppui siihen, kuten muittenkin sienten. Elokuun kuivuus teki tepposensa.
  Mustia torvisieniä alkaa myös pilkahdella. Alussa on kasvu, en ensimmäistäkään vielä poiminut. Mutta äkkäsin kanttarellejä jahdatessani taas yhden uuden torvisienipaikan.
  Herkkutatteja rannoilla oli ihan yhtenä ky***nä. Olivat vaan suurimmaksi osaksi joko ylimenneitä, tai matoisia. Ihan snaditkin saattoivat olla täynnä ei toivottuja kaivertajia. Pariin, kolmeen soossiin sain kuitenkin tarpeet, joidenkin tattien jalat olivat puhtaita.
  Aamulla kävin vielä pienen metsäkeikan tekemässä. Ei juuri muuta, kuin havainto siitä, että vanhalla kanttarellipaikalla oli suoritettu hakkuuta. Ei tartte sinne muutamaan vuoteen mennä. Muualle en viitsinyt lähteä; alkoi ilma olla jo suorastaan tukala. Mitäpä sitä itseään rääkkäämään, kun ei ole tarvis.

  Hilppa sai eilen kuitenkin syömämustikat halittua. Tänään hän on kerännyt vattuja. Niitä on nurkissa enemmän, kuin vuosiin. Hyviä ovat, mustikoiden ja vaniljakastikkeen kera. Tai ihan itekseltäänkin kelpaavat.

  Muikkuja ollaan parina päivänä syöty, niin että ruotoja korvista pukkaa. Ämpärillinen saatiin ylisuuren saaliin saaneelta kesänaapurilta. Niitä on sitten savustettu,....

....paistettu ja tehty saatujen ohjeiden mukaisesti uunissa sardiinin tapaisiksi syötäviksi. Älkää minulta kysykö tarkempia osviittoja valmistuksesta. Niitä ei oo vielä maistettu, säilyvät kuulemma aika kauan. Kotona sitten testataan.

   Kotimatkalla poiketaan Otavassa Paulin näyttelyssä. Koska sai uhakaamani tuliaiskanttarellit haalittua, nyt on mentävä. Jos vaikka kuivuus tulevat herkut näivettää. Jos Etelä-Savossa päin liikutte, menkää ihmeessä tekin katsomaan näyttelyä "Huomautus työväenluokalle ja porvaristolle", Os. Akulinna, Akuntie 7, Otava. Avoinna päivittäin 11:00-17:00 14.elokuuta asti.

  Että normaalia viikonlopun viettoa ja askarointia on takana. Ja valitettavan normaaleja huonoja uutisia maailmalta, tällä kertaa Saksasta. Eikö nuo koskaan lopu? Vielä pahemmalta tuntuu, kun ihmisiä lahdataan paikoissa, missä on joskus itsekin tullut käytyä. Sellainen on ihmismieli, vaikka yhtä kauheita tuollaiset murhenäytelmät ovat, oli ne tehty Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa tai Polvijärvellä. Kertokaapa se mediallekin.

  Kohta pitää purasta. Muikkuja. Mistä arvasitte? Kun apk sitten hoitaa hommansa, me vähät lähtövalmistelut, pyyhälletään matkaan. Taidetaan käydä Otavassa myös In Stile Mannilassa hörppäämässä espressot, Otavassa kun kerta ollaan.

  PS. Just, ku olin laittamassa tätä avaruuteen, soitti kaimaani Koistinen. Ovat Tukkisaaresta saapuneet Anttolaan piipahtamaan, ovat mökillä. Sovittiin, että torstaina, kun ajavat kohti Helsinkiä vuokra-autolaan, piipahtavat Hollolaan kahville. Tosi mukavaa nähdä!