TYÖLLISTYMISEN HELPPOUS

  Aamulla mietin, mitä tänään tekisin? Eipä aikaakaan, kun asia selvisi. Hilppa sanoi ryhtyvänsä siivoamaan, myös ikkunoita pesemään. Minä paremmen puutteessa tarjouduin hoitamaan ikkunat, vastoin parempaa tietoani ja perusteellista pohdintaa. No, aamupäivän aikaan homma tuli tehtyä, ei siinä mitään. Ikkunat eivät ole isoja, mutta ruutuja piisasi. Laskeskelin, että reilut kahdeksankymmentä pintaa pesin. Jos olisin kaikki tuplat avannut, olisi ylletty pitkälti yli sataan. Täällä saaressa ei onneksi ilman saasteet siinä määrin likaa laseja, kuin taajamapaikoilla, joten ulko-, ja sisäpuolinen pesu suurimmassa osassa aukkoja riitti. Mutta todettua tuli, että tämä talo on varsinainen lasimestarin erikoinen!

  Kun siitä askareesta pääsin, kävin nyhtämäss kukintansa ehtoopuolella olevia lupiineja ylös maasta. Etteivät suotta elintilaansa laajenna. Ei niitä vime kesän pihanmylläyksen jälkeen aivan tuhottomasti ole jäljellä, mutta kurissa täytyy pitää.

  Kun rouvalla oli siivous vielä hieman kesken, otin korin, otin sieniveitsen, otin saappaat, otin ja menin lähikoivikkoon. Siitä se alkaa, sienikausi.

   Koska lounas oli jo päätetty, jää kesän ensimmäinen rellukkasoosi illalla nautittavaksi. Toki yksi tattikastike on jo tämän kesän sadosta nautittu. Mutta ne pari yksilöä olivat harvinaisia edelläkävijöitä.

  Sain minimaalisten päiväunien jälkeen uuden toimeksiannon: hernekeppien tekoon maaniteltiin. Äkkiä kävin silpaisemassa viime kesänä vesotusta koivikosta metrin korkusia pihlajia tukitarkoitukseen. Niitä nimittäin on, pihlajia, kuten on haavanvesojakin. Pihlaja osoittautui kuitenkin rungoltaan suoremmaksi ja vähäoksaisemmaksi hernekeppimateriaaliksi.

  Kun tukitoimet tulivat tehdyiksi, päiväkahvit hörpityiksi, lähdin uistelemaan. Luvan kanssa. Tai ilman lupaa, kuinka vain. Mutta laillisesti joka tapauksessa. Hieman tuuleskeli, puolipilvistä, parikymmentä mittarissa. Heti laiturirannasta aloin laskea siimaa. Enkä ehtinyt, kuin muutaman kymmenen metrin päähän, kun nappasi! Hymypoika se sieltä tuli, reilun kilon painoinen. Hopean väriseen Professoriin, ruohikkomalliseen, tarrasi haukiraukka.

   Rehdin ja suoraselkäisen kalamiehen tapaan kiikutin saaliin heti Hilpalla siivottavaksi.

Otin uuden lähdön. Kiersin rantavesiä tunnin verran. Eipä enää napannut. Vaikka ei sen väliä, yksi kerralla riittää.

  Uistellessa muuttui ilma hautovan kosteaksi ja ukkosta enteileväksi. Enempiä enteitä ei kylläkään sellaisesta ole nähtävillä, nyt kun tulin tätä kirjoittamaan.

  Saa nähdä, kuinka illalla jalkopallon kanssa käy. Suoraan sanottuna suurinpiirtein eilen meni niin, että luovutin puoliajalla. No, turhaa olisikin ollut yläriman kestävyyden testauksen takia katsella. Tuijotetaan tiiviimmin sitten, kun pudotuspelit alkavat.

  Pitää lähteä pihalla koppistelevalta Hilpalta kysäisemään, syödäänkö kohta haukifilettä kantarellikastikeella, vaiko eilen grillattujen possunpihvien jäänteitä paistetuilla perunoilla? Molemmat käyvät. Pitää mennä pääkokin ehdoilla. Eikä ole valittamiseen tarvetta ollut.

Oli minulla muuten ikkunoita ulkopuolelta pestessäni kaverikin: