perjantai 5. helmikuuta 2016

LOPPUVAN VIIKON LOPUN ALKUA

  Männäviikolla ovat puhuttaneet pressan puhe, Paten puolue, Carunan karuus, zikaviruksen sikamaisuus, Murron Wilman läpimurto, Timon ja Barakin ortodoksis-ekumeenien rukousaamiainen.
  Männäviikolla eivät puhuttaneet köyhiin maihin suuntautuvat, moninkertaisesti Eurooppaan tulevia suuremmat pakolaisvirrat, veronkierron ehkäisemisen keinot, huonoimmassa asemassa olevien elinolojen kurjistuminen, Suomen tulevaisuuden synkistyminen koulutukseen tarkoitettujen varojen vähentämisen vuoksi. 

  Tänään, Runebergin päivänä, minä olen nostanut lipun salkoon, täsmällisesti, ilman sotilaallisia kunnianosoituksia, klo. 8:00.  Kuukaudeksi kerrallaan sovittu kiertävä lippuvelvollisuus lippuineen majailee meillä kolmatta kuukautta. Vielä, kun 28. 2. hoidan Kalevalanpäivän rituaalit, heivaan lipun seuraavalle. Yritän aina, kun olen liputusvuorossa, toimia niin, ettei seuraava huki iskisi kesäaikaan. Silloin kun tulee oltua paljon muualla. Mutta ennakoiminen on osoittautunut hankalaksi; jotkut pitävät siniristiä useamman kuukauden, jotkut lykkäävät yhden jälkeen eteenpäin, vaikkei yhtään nostoa olisi kohdalle sattunutkaan.

  Se Johan Ludvikista. Tai vielä, että pitää käydä ostamassa muutama Frederikan lanseeraama torttu. Ystävämme Räsäset tulevat ip. viikonlopuksi kyläilemään Juomme siis torttukahvit, ennen kuin haen Hilpan duunista. Ilman punssia, valitettavasti. Aamun Etlari kertoo, että herra Runebergilla oli tapana nauttia yksi nimikkotorttu joka aamu, punssilla, tietty.


  Maija ja Ilu tosiaan usmuuttelevat tänään Paraisilta Hollolaan. Ja vastahan me marraskuussa 2014 heillä käytiin! Viime kesänä piti tavata, Avokkaan ja Turun saaristopurjehduksen merkeissä, mutta oli kaikenlaista muuta; meillä pihan myllerrykset, heillä talon maalausta, Saksan reissua Jennin (tyttären) luo. Nyt sitten pääsee kuulumisia vaihtelemaan, paskaa puhumaan, vähän ehkä nuoruutta muistelemaan. 
  Varauduin tulevaan käymällä eilen Alkosta pullon punkkua, hanapakkauksen valkkaria ja lestin Calvados'ia. Ruokaa tietysti myös osteltiin. Äsken vielä Lidl'istä leipää, piirakoita, sekä patonkia. Ja olutta. Sillä saunoakin aiotaan. Tuli mieleen, että edellisen kerran olen olutta ostanut elokuussa pihahommien kyytipojaksi. Ei ole tehnyt mieli. Viiniä toki on pariin otteeseen kesän jälkeen tullut siemailtua.

Ajateltu menu
Perjantai:
Iltapäiväkahvit ja Runebergin tortut. Illallinen kanttarellipiirakka valkkarilla, iltakahvi juustolla, kekseillä, patongilla ja Calvadoksella.

Lauantai:
Aamukahvi karjalanpiirakalla, mikromunalla, normaalein höystein. Päiväkahvi Hilpan loihtimalla herkullisella puolofeepiirakalla. Illallinen kylmä- ja lämminsavulohella, maailman parhaalla sienisalaatilla, lihapadalla ja valko/punaviinillä. Iltakahvit mielihalun mukaan joko puoloffeepiirakalla, tai juustolla keksien kera, halutessa molemmilla, ja Calvadoksella.

Sunnuntai:
Vankka aamukahvitus paisteitulla munilla ja pekonilla, karjalanpiirakoilla, paahdetulla ruisleivällä, normaalein höystein.  

  Kun maailma on saatu paranneltua (Ilun kanssa tosin ei kannata siihen kovin pontevasti ryhtyä), alkaa viikko uus. Se tulee pitämään sisällään erinäisiä toimenpiteitä erinäisten sukuun liittyvien asioiden parissa. Muuten mennään perusmeiningillä, ennustetussa suojasäässä. Perjantaina tulevat Tiilikaiset. Mukavaa, ja ei mukavaa; Jonin isoäidin hautajaiset ovat edessä. Melko odotettavissa ollut poismeno, koskettaa kuitenkin aina. 
  Iiristä ei olla nähtykään kai kuukauteen. Tyttö tapailee jo kummasti sanoja. Pitää pari syvällistä juttutuokiota hänen kanssaan käydä. Mm. pulkan luisto-ominaisuudet ja Legon Duplo-talon kokoamisen ongelmat tullevat läpikäydyiksi.
  
  Kohta on Helmikuu puolivälissä, rouvan talviloma siintää muutaman viikon päässä. Odotan malttamattomana Luonterin maisemia. Mutta se on toinen juttu se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti