perjantai 18. joulukuuta 2015

DEAR BITDIARY

  Rakas Bittipäiväkirja. Anteeksi, että en ole muutamaan päivään kirjoittanut; minulla oli kaikenlaista muuta puuhaa.
 
Tiistaina olin ultrassa. 
  
  Keskiviikkona menimme Elinan kanssa Helsinkiin. Haettiin Anna ja Iiris, siitä Hietanimen kalmistoon isovanhempieni ja Ritvan haudalle. Siskontyttö Nina ja kihlattu Markku tavattiin haudalla. Sen jälkeen Ninan luokse Munkkiniemeen kahveelle. Siitä viemään Anna ja Iiris kotiin ja Laivurinkadulle Elinan opiskeluaikaisen ystävän luo. Päivä siinä vierähti iltaan. Sen voit, rakas Päivis, uskoa, että olen onnellinen, etten aja taksia pääkaupunkiseudulla!

  Sain toissapäivänä tilattua lääkäriltä soittoajan. Hän soitti eilen. Kaikki osapuilleen entisellään; lukemat ihan kohdillaan, paitsi kolesteroliarvo vähän korkea, kuten on ollut jo pitkään. Kyse ei ole ruokailutottumuksista, vaan geeneistä, luulen. Elinalla on kauan ollut korkeita tuloksia, ja hän ei taatusti ole epäterveesti syönyt, saatikka elänyt. Samoin on Annan laita, samat argumentit pätevät hänenkin kohdallaan. Tohtori Irina sanoi, että kelesterolilukemasta ei kannata olla huolissaan, koska kaikki muu näyttää olevan kunnossa. Eturauhasasioissa mennään samoilla eväillä.  En ole halukas, enkä näe tarpeelliseksi operatiiviisiin toimenpiteisiin ryhtymistä; kuseksitaan, kun kusettaa, that's it. Luottamukselle, parahin Päivis: Kyllä kuitenkin tuntui mukavalta, mieli keveni, kun kuuli, että asiat joltisenkin mallillaan ovat.

  Niin minulla, mutta tietokonerintamalle ei! Kerroin Sinulle joku aika sitten, että PC alkoi sassaroimaan, ja että maratonpuhelun ja microsoft-tuen avulla, niin ja rahalla kans, saatiin asiat kuntoon. Kuuleppa kummaa, vielä puolella paranoo! Kunnossa ne olivat, reilun viikon! Kun eilen omalääkärin kanssa muutaman minuutin juttelin, ja palasin tietsikan ääreen, oli rakkine tiltannut. Hiiren osoitin liikkui kyllä, mutta klikkaaminen ei toiminut. Minä pakkosammutin masiinan. Se aukeni uudelleen normaalisti, mutta tilttasi taas parin minuutin kuluttua. Uusi sammutus, nyt ei värkki auennut lainkaan; näyttöön ilmestyi Wndows-ikkuna ja teksti "Windows korjaa virhettä". Kone jauhoi jonkin aikaa, sitten näyttö pimeni kokonaan. Ajattelin, että antaahan korjata. Lähdin kaupungille, käytiin Hilpan kanssa vielä asiolla. Kun kotiin tultiin, ei mitään ollut tapahtunut. Sammutin ja avasin vempeleen jokusia kertoja., nostin kädet pystyyn. Hain läppärin tähän työpöydälle, nyt mennään sillä.
  Äsken laitoin Microsoft-tukeen mailin. Ottakoon yhteyttä. Ja jos ei kuulu, soitan. Onneksi tuli maksettua ilmainen tuki vuodeksi. Eiköpä heillä ole selkärankaa, siis tuella, tukea minun koneeni taas kuntoon. Mutta jos selkäranka ei kestä, suosittelen selkätukea, ja ihan pienetä korvausta vastaan, nimellista 125 €:n suuruista. Ja on sekin voimassa vuoden. Mitä Diarylaisen, tuosta arvelet?


  Eilen oli pikkupakkasta, sateli muutaman sentin lumipeitteen. Nyt on nollassa, vähän tihuuttelee. Päivemmälle lisää sateita lupeissa; lumet saa kyytiä. Alkuviikon ennuste povaa liki kymmentä lämpöastetta. Ajattelin laittaa ilmoituksen eetteriin: Vaihdetaan melko paljon käytetyt lumikengät vesisuksiin. Nimimerkki "Keleihin kyrsiintynyt".

  Ne vaatimattomat jouluvalmistelut, mitä minä teen, ovat mallillaan; vähät lahjat hankittu, isompi siivous (rempan jälkeen) duunattu. Aikataulutus kohti aattoa, uutta vuottakin, on seuraava:
  Viikonloppuna lötköttelyä ja laiskottelua. 
  Maanantaina (mahd. jo sunnutaina) kinkun hankinta. Ma. edelleen Elinan siivous ja kuusi paikoilleen. 
  Tiistaina kotisiivous ja kuusi jököttämään. Sehän, kuten armas Päivikseni, hyvin muistat, on se Etolan takamettistä muutamia ajast'aikoja sitten lunastettu. Hilppa pääsee ti. ip. duunista (ke. on hänellä vapaata). Käydään enimmät ruokaostokset tekemässä. Illalla kuusen koristelua, lahjojen paketointia. 
  Keskiviikkona kinkun paistoa. Minä lähden hakemaan perhe Tiilikaisen Hesasta, rouva jää tekemään lihapiirakkaa, Jonin ehdotonta lempparia.
  Aattona ip. haetaan Elina haudoille ja meille. Tiilikaiset ovat vuoroon meillä, vuoroon Jonin äidillä Aijalla. 
  Äiti-Elina haetaan joulupäivänä ja varmaan Tapsanakin meille syömään. 
  Voi olla, että Hanelin porukka tulee sunnuntaina täällä käymään. Sitten se onkin joulu paremmalla puolella. 
  Uudenvuoden vastaanotto tullee olemaan melko rauhallinen; jos jaksaa valvoa, voi jonkun pommin partsilta käydä katsomassa. 

  Äsken tuli keskeytys; Jaska Microsoft-tuesta soitti. Me yritettiin korjata tietsikka, mutta ei onnistunut, ainakaan siltä muistitikulta, mihin se on (Windows 10) on ladattuna. Nyt tehdään niin, että hankin DVD-levyn. Läppärille latautuu parast'aikaa W 10:n ohjelma uudelleen. Poltan sen sitten DVD:lle, ja yritän sitä kautta saada korjaukset tehtyä pöytäkoneelle. Sovittiin, että maanantaina ilmoitan ajan Jaakolle, niin tämä soittaa minulle. Osaan kyllä jo BIOS:iin mennä, mutta on niin monia kommervenkkejä, ennen kuin kone on valmiudessa lähteä lataamaan juuri oikeasta lähteestä. että on paras tukeutua tukeen. Sitä paitsi mihin sitä tukeutuisi, jos ei tukeen?  Antaa ohjelman siis latautua. Minä alan latautua lounaan loihtimiseen (pala K-Marketin grillikasleria, salaattia, tomaattia ja oliiveja).

  Siinä sinulle, Päivis, taas purtavaa. Onneksi et ole kovin ronkeli appeesi suhteen. Joten lopetan, ennen kuin tympäännyt täysin. Palailen taas, varmaan ainakin kerran ennen joulua. Kerää voimia tuleviin koitoksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti