KUIN TOISEKSI VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ

  Eletään kuin toiseksi viimeistä päivää. Huomenna tietysti meno kiihtyy kohti tiistaiaamua ja kotiinlähtöä.

  Eilen illansuussa näkyi aurinko ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Taivas oli sees alkuillasta myös; täysikuu paisteli tähtien lomasta. 

  Tai ei ihan täysi. Tarkistus kertoi, että täysikuu on tänään. Piti tarkistaa mr. Googlelta, sillä tänne tarkoitettu Metsä-Sairilan seinäkalenteri jäi Hollolaan. Sen ohelle ei kotiin jäänyt kuin akkukone. Ei iso moka. Makitan tarkoitus oli toimia kairan vääntimenä. Lihasvoimaa käyttävä kaira sai korvata konevoimaisen. En sitä paitsi kairannut kuin yhden reiän. Tulopäivänä sen tein saunarantaan. Helpompi tuuralla hakata vesiavanto, kun on alkureikä. Edes pilkkireissulla en kairannut; onkipaikka oli täynnä Hanelin poraamia reikiä. 

  Onkipaikasta onkikaloihin. Eilen ei isoa uunia lämmitetty. Siksi ei, että alkoi pirtissä olla aika lämmin, ja uuninkylki ja -pankko olivat niin kuumia, että katsottiin parhaaksi pitää välipäivä. Siksi patakukko menee kohta uuniin. Hilppa sitä valmistelee, minä vedän pian hiilet pois. 

  Aamulla aikaisin meinasin lähteä jäälle kävelemään, mutta lenkki jäi torsoksi. Vaikka illalla oli kirkas taivas, meni se pian pilveen, eikä pakkanen ollut yöllä kuin asteen, parin luokkaa. Oli kuitenkin tehnyt pienen kuoren jään oheen vesipeitteeseen. Se murtui jalan alla, tehden liikkumisesta ikävää. Ja liukasta oli myös. Siksi palasin pian. Päivällä mennään Hilpan kanssa uudestaan kokeilemaan. Siis kävelyä.

  Hilppa on katsellut tiiviisti Taitoluistelun mm-kisoja. Tärkein kisa on kuitenkin tänään. Tikkurilassa kisataan Kultahelmi-kisa, eli Minit-cup 2023-2024 finaali. Kultahelmi-kisa on Mineille järjästettv kilpailu. Finaaliin karsitaan syksyn ja talven aikana osallistujat pääkaupunkiseudun seurojen luistelijoista. Finaalissa on kolme sarjaa: Hopeafinaali, kultafinaali 2015-syntyneille ja nuoremmille, sekä kultafinaali 2014 syntyneille. Kuhunkin sarjaan on karsittu 15-17 osallistujaa. Iiris luistelee kultafinaalissa 2014 syntyneille. Meitä jännittää luultavasti enemmän kuin Iiristä. 

  Viime talvena käytiin muutamia Iiriksen kisoja katsomassa. Tällä kaudella hän ei ole halunnut, että muut sukulaiset kuin oma perhe on katsomossa. Urheilijan toivomusta tulee noudattaa. Onneksi päästiin KaTa:n joulunäytöksessä Iiriksenkin luistelua katsomaan. Samoin mennään la. 6.4. katsomaan kevätnäytöstä PRINSESSA RUUSUSEN SYNTYMÄPÄIVÄ.

  Kevät etenee. Ei varmaan saareen enää toista kertaa jäitten aikana tulla. Mutta jos lähellekään normaaliin tahtiin kevät etenee, niin kuukausi, risat päälle, ja täällä ollaan pihoja siistimässä maata muokkaamassa.

  Pääsiäisen jälkeen alkaakin siemenpottujen, sipulien ja istutettavien siementen hamstraus. Suunnitelmat alkavat olla ainakin hahmollaan. Uutuutena on tarkoitus kokeilla salkopapua. Sille on paikkakin arssinoitu navetanmuurin sisään. Sormet alkavat syyhytä. Se syyhy ei apteekista lääkettä tarvitse. 

KALASSA. MUISTAAKSENI

  Keli jatkuu harmaana, mieli ei. Pienet aamusumut, vähäiset ripottelut kestää, kun pakkaset pysyvät loitolla. Sähkön hinta on siedettävissä luvuissa.

  Muisti on mikä on. Eilen venevajassa äkkäsin, että eihän täällä näy moottorisahaa ollenkaan. Ei omalla paikallaan, ei nurkissa muuallakaan. Katselin tarkemmin. Lehtipuhallin oli myös kateissa. Mietin, mietin. Ajattelin, että lehtipuhallin saattaa olla ylhäällä piha-aitassa, mutta moottorisaha? Tein lisää inventaariota. Vesiautomaatti, millä pumpataan sauna- ja kasteluvedet järvestä, oli myös poissa. Siinä kohtaa palautui jotain hämärää mieleen: oliko laittanut uuden, viime kesänä hajonneen tilalle hankitun pumpun saunakamariin? Katsomaan! No, siellähän se, samoin lehtipuhallin.... ja moottorisaha!

  Siis lopulta muistin, että pumpun olin sinne laittanut, mutta lehtipuhaltimen ja sahan kohdalla oli päässä pelkkää tyhjää. Ihmetyttää. Miksi? Kun ne ovat vuosikausia talvehtineet omalla paikallaan venevajassa. Pääasia, että löytyivät. Ettei saha lojunut jonkun puun juurella metsässä, lehtipuhallin nurmikon laidassa, ja vielä akun kanssa. 

  Toinen muisto muistista. Hilppa sanoi eilen, useamman kerran, että ota aamulla possun lapapaisti jääkaapista pöydälle, kun nouset kahvia keittämään. Minä, että totta kai. Niinpä sitten Hilppa totesi, kun olin jo uunin lämmittänyt, että otin muuten sen paistin pois jääkaapista. Joo. Lapapaisti oli kaikesta huolimatta leivinuunissa kolme tuntia, lanttua, porkkanaa ja sipulia seuranaan samassa padassa. Hyvää oli, vaikka olin unohtanut jääkaapista lämpenemään ottaa. 

  Päivällä käytiin pilkillä. Sadetta enteilevässä kelissä matkaan lähdettiin.

  Hannilat naapurista liittyivät joukkoon. Taivallettiin Kummelisaaren luo. Siellä Haneli jo istui pilkkiä uittaen. Koko kalastuskööri oli pian koolla. 

  Autolla Haneli oli paikalle tullut. Oli ollut jo aiemmin siellä tunnin istumassa, käynyt välillä koirat ja itsensä ruokkimassa, tullut takaisin. 

  "On tällä vähin ahven nykinyt", sanoi Haneli. Siis pilkit järveen. Jonkin aikaa pilkittiin. Haneli poistui melko pian. Ei kauaa mekään oltu, koska alkoi rännänsekaista lunta satelemaan. Mutta saalistakin tuli, meille Hilpan kanssa tarpeet patakukkoon.

  Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että suurin osa saaliista oli Hanelin onkimaa. Isommat, fileekalat, vei itselleen, meille pienemmät. Sain minäkin yhden ahvenen. Yhdestä reiästä vain hetken pilkin. Naapurin Hannu sai kolme, neljä, hieman uutterammalla työllä. Nekin päätyivät meidän ämpäriimme. 

  Uuniruoat saavat huomenna jatkoa. Patakukko menee aamulla muhimaan. Ei ole tosin silavaa laittaa, mutta pekonia on. On myös ruisjauhoja kannen tekoon. Kyllä meitä hellitään!

  Nyt ollaan käyty saunassa. Minä kirjoittelen hieman aloittamaani blogia loppuun. Ja juon Coca-Colaa. Koska kaikella on historia, kaikelle on tarina, niin tässä tapauksessa se on: Cola on peräisin viime kesältä. Se tuli jonkun pitsaostoksen mukana, ja kulkeutui Saarelan jääkaappiin. Syksyllä Cola matkasi Hollolaan, vietti sydäntalven siellä jääkaapissa, ja palasi nyt Avokkaansaareen. Colan kannalta huono homma, sillä se tuhoutui. Toisaalta, jo oli aikakin. Parasta ennen-päivä alkoi olla nurkan takana. En tosin tiedä Coca-Colan ajatusmaailmasta tai mieltymyksistä yhtään mitään, mutta luulisin, että parempi lopettaa elämänsä normaaliin tapaan ja tolkuissaan kuin mytteentyneenä ja vanhentuneena kenellekään kelpaamattomaksi. 

LOPULTA SAARESSA

  Viimein lähtö saareen toteutui. Aamulla siis pakattiin tavarat autoon. Ajettiin ensin Mikkeliin ja Urpolan Lidliin. Viikon eväät takapaksissa jatkettiin Anttolaan Hanelin luokse välj'kahville ja onnittelemaan. Jäätä pitkiin usmuutettiin. Oiva keli on autoilla jäätiellä, samaten kuin missä vaan. Kunhan muistaa virtapaikkoja vältellä. Jos niitä ei tiedä, niin ei ehkä kannata merkatulta reitiltä poiketa. 

  Haneli onniteltiin, lahjantynkää ojennettiin, kahvit hörpittiin. Kannatti käydä; saatiin juuri verkosta otettu ja fileoitu hauki mukaan. 

  Hanelilta jatkettiin Paajalansalmea Piekälänsaareen menevälle jäätielle, sitä rantaan, maata pitkin Potinlahteen. Tavarat kelkkaan ja ahkioon, Saarelan rantaan ihmisvoimin. 

  Kyllä noilla viikon pärjää. Lumikengätkin mukana, ihan sen vuoksi, että jos lunta pihalla paljon, mutta ei niitä tarvittu. 

  Perillä kaikki reilassa. Pirtissä 14 lämmintä, kun olin eilen illalla käskyttänyt ilpin pöhisemään. Nyt on lämpöä 20 astetta. Patterit on päällä, uunit kevyesti lämmitetty. Huomenna vähän rankempi puitten polttaminen, niin voi patterit napsauttaa pois tai ainakin pienelle teholle. 

  Vesiavanto on tehty, rappusten päältä lumi ja jää poistettu, polkuja huussiin ja puuliiteriin tallattu. Hernekeittoa on syöty, päiväkahvit hörpitty. 

  Ensi tiistaihin täällä on aikomus olla. Ei ennusteen mukaan kovin kylmäksi keli äidy, mutta pientä lumi-, vesi-, tai räntäsadetta saattaa välillä tulla. Mutta ei niin paljon, ettei sekaan mahdu. Jäällä dallaillaan, pilkilläkin käydään. 

  Naapurin pariskunta on myös maisemissa, tulivat eilen, joten heidän kanssa pilkille mennään. Eikä siinä ole ole kalansaalis pääasia, vaan sosiaalinen puoli on enemmän kuin puolet. 

  Olisihan se saanut arska paistella, nyt tullessa, seuraavina päivinä myös. Kaikkea ei voi saada. Kyllä täällä näineenkin viihtyy. 

TEKOJA JA SUUNNITELMIA

  Sepä oli taas kostea keli aamulenkkiä dallata. Ei suoranaista vesisadetta, mutta ohutta tihua niin, että lasit sumeana, pipo märkänä, eteni matka. Niillä osuuksilla, mitkä kuljin katujen laitoja tai jalkakäytäviä, piti olla haukkana ohi ajavien autojen ja vesilammikoiden keskinäisestä aseman suhteesta itseeni. Muutamat autoilijat eivät tunnu piittaavan aiheuttamistaan roiskeista. Muutenkin tuli jossain vaiheessa ikävä valitettavasti Avokkaassa olevia kahluuhousuja.

  Ei kotikatukaan kovin hääviltä näytä. Ja routa on taas alkanut nostaa katoksen ajoluiskaa. Taiten pitää sinne ja sieltä pois ajaa. Pohjakosketuksen vaara on olemassa.  

  Kun äsken kaupassa ja kirjastossa käytiin, jätinkin pirssin talon päätyyn. Tuo routaongelma on jokavuotinen. Kukaan ei  tunnu tekevän mitään asian hyväksi. Siksi varmaan, että autokatokset ovat yläpuolella olevan taloyhtiön tontilla. Meidän yhtiöllämme on aikanaan tehty sopimus yhdeksään autopaikkaan. Tuo väli (ainoa ongelmallinen kolmesta), missä meidänkin automme paikka on, on sellainen, että toisella puolella on naapuriyhtiön autoja, toisella meidän. Se varmaan syynä, että koskaan ei ole ryhdytty korjausta suunnittelemaan. 

  Koko katu olisi korjauksen tarpeessa. Se on ensinnäkin aikanaan tehty liian korkealle, niin että kaato on taloon päin. Routa myös katuosuutta koettelee. Kaameita lammikoita keväisin ilmaantuu. Ja monttuja, jotka saattavat olla vaarallisia, ainakin auto renkaille, kun ne ovat lammikon peitossa. 

  Viime syksynä oli kuulemma käynyt jotain virkamiehiä kunnalta katua tutkimassa ja kuvaamassa, sadevesikaivoja merkkaamassa. Ehkä jotain joskus tapahtuu.

  Tällä hetkellä on sellainen ajatus ilmassa, että keskiviikkona lähdetään saareen. Hilpan olo on paranemaan päin. Lääkekuuria on vielä pari päivää jäljellä. Maanantaina tehdään lopullinen päätös. Siihen vaikuttavat Hilpan kunto ja sääennuste. 

  Jos reissu jää tekemättä, voi olla, että vasta avovesillä saareen mennään. Tai ehkä pääsiäisen jälkeen? Kyllä silloin vielä jääkelejä piisaa. Luulen. 

  Mielessä itää toive, että kadun korjauksen suhteen jotain tapahtuu. Työmarkkinoilla puolestaan ei tapahdu. Tai tapahtuu, muttei lähentymistä. On se kumma, ettei hallitus korviaan lotkauta asiantuntijoiden sanoille. Satavarma, ettei tuollainen jääräpäisyys tule tuomaan muuta kuin kaaosta. 

  Niin se on; kun puikoissa ovat EK:n voitelema Kokoomus ja vallan sokaisema Perussuomalaiset, niin kaaoksen todennäköisyys on huomattava. Joten Bob Dylanin sanoihin on hyvä lopettaa: Tämä maa on sinun maasi ja tämä maa on minun maani, totta kai, mutta maailmaa hallitsevat ne, jotka eivät koskaan kuuntele musiikkia.

TAUTIA LIIKKUU

  Pöpöjä pyörii, bakteereita pöhisee. Liisa oli sairaana viis päivää, Iiris kymmenen, Hilppa kolme viikkoa, ja jatkuu yhä. Tytöt onneksi tointuivat, Iiriskin oli tänään jo koulussa ja treeneissä.

  Hilppa sai jonkun pöpön reilut kolme viikkoa sitten. Tauti alkoi kovalla kurkkukivulla. Sitä kesti neljä päivää, sitten tuli yskä ja nuha. Hän oli reilun viikon potemisen jälkeen, kun pää oli niin tukossa. että ei nukkumaankaan oikein pystynyt, yhteydessä Päijät-Soteen sovelluksen kautta, ja sai sieltä ohjeita. Nenä aukesi, yskä jatkui. Olo oli välillä parempi, sitten tuli taas takapakkia. Kun toinen korva meni lukkoon, ja korvakäytävissä oli selkeästi tavaraa, Hilppa aamulla taas chattaili Päijä-Soten kanssa. Aika Hollolan Sote-keskukseen terveyhdenhoitajalle järjestyi heti. Klo. 9:15 sinne hänet vein. Viikon antibioottikuuri tuli. Myös lääkäri oli käynyt tilanteen katsomassa. Eli pitkäkestoinen flunssa lienee kyseessä. Toivottavasti kuuri tepsii. 

  Minä olen pöpöiltä säästynyt. Kaikki vakituiset vaivat ovat ja pysyvät, mutta kausiluontoiset pysyttelevät poissa. Ehkä korkeampi voima, jos sellainen on olemassa, ajattelee, että on tuolla Lehkosen äijällä tarpeeksi kestämistä omasta takaa, joten pidetäänpä pöpöt loitolla. 

  Toivottavasti tosiaan Hilppa lopullisesti tervehtyy antibioottien voimalla. Vaikka saattaa kestääkin, sillä terveydenhoitaja oli hänelle lopuksi sanonut, että jos ei tauti parane 40:n päivän kuluessa, pitää ottaa yhteyttä. Siis pitkäkestoinen on. 

  Ei Hilppa toki petipotilaana ole ollut. Ulkonakin ollaan käyty lenkkeilemässä. Mutta väsynyt hän on ollut. Joka päivä tempaissut tirsat tai kahdet, mikä ei ole lainkaan hänen tapaistaan. 

  Vähän on ollut mielessä, että loppukuusta saareen mentäisiin. No, jos Hilppa on siinä kunnossa, kuten todennäköiseltä näyttää, ja sääennusteet ovat suotuisat, niin varmaan mennäänkin. Päästään samalla Hanelia kunnolla onnittelemaan, sillä hän tasavuosia täytti päivänä muutamana. 

  Lakot ne sitten alkoivat. On meillä paska hallitus. Ja lehdistö. Luulenpa, että kun kesä mennyt on, syksy päälle painaa, niin vaikeaksi käy hallituksen olo. Vastustus varmasti lisääntyy, kun nekin duunarit, jotka ovat persuhöpinään ennen vaaleja uskoneet, tulevat järkiinsä. 

  Minua on pitemmän aikaa mietityttänyt, ketä arvoisa rouva valtiovarainministerin habitus muistuttaa? Äsken se valkeni! 

  Jos tukka hällä musta ois, 

  niin Milla Magia olla vois

KALASTUSTA JA SELITTÄKÄÄ "SELITTELY"

  Eilen soitti ystäväni Make, kysyi lähdenkö pilkille? Huomenna iltapäivällä?  "Voinpa lähteäkin"

  Make on pari kertaa tuonut isoja ahvenia, joten ajattelin, että vaikka minä en ehkä mitään saa, niin hän vetelee taas körmyniskoja meillekin.

  Kahden jälkeen tuli Make minut hakemaan. Ajeltiin Siikaniemeen, Make lastasi ahkion, vaihtoi saappaat jalkaan.  

  Jäällä istuttiin pilkkiä uittaen ennen kolmea. 

  Kuten huomaatte, on minulla oikein nojatuoli. Kun Make ennen kahta soitti, sanoi olevansa lähdössä, hän vielä kysyi kaksi kysymystä: "onko sulla rouskut, onko jakkara?"

  "On, paitsi ei jakkaraa, mutta jotakin sen tapaista".

  Rouskut tietysti tarkoittivat liukuesteitä saappaisiin. Jakkaran asemesta otin varaston hyllyltä mukaan PoriJazziin ostetun matkatuolin. 

  Jäällä ei ollut kovin lämmintä. Vaikka pakkasta oli vain muutama aste, niin sen verran kävi viima, että viluiseksi veti olotilan. Oltiin nimittäin jäällä yli kolme tuntia. Ja kymmeniä reikiä Make kairasi. Koneporalla kairasi, olisi muuten selän päälle käynyt. 

  Entäs kalasaalis? Ei ainuttakaan. Ei sintin sinttiä. Ei, vaikka kaverilla oli luotaimet ja värkit. 

  Kaiken piti olla siis kohdillaan. Mutta Make oli yhden asian unohtanut. Mukana olin minä. Muuta selitystä en keksi, sillä monilta Maken kalareissuilta olin saanut kuvia vauraitten ahventen rivistöistä, meille asti niitä oli mies kiikuttanut. 

  

  Kun takaisin autolle dallattiin, tunnusti Make, että kyllä yhdettämän kala, tai yhden sintin reissuja oli talven mittaan tullut tehtyä aiemminkin. 

  Ei aina onni suosi. Mukavahan ulkoilmassa toki oli turista. Eilen oli muuten samoilla selillä paljon keväisempi keli, kun käytiin Hilpan kanssa jäällä kävelemässä.

  Ja kalaa saatiin yhtä paljon, vaikka ei ollut edes kalavehkeitä mukana.

   Se kalastuksesta. Vielä eräs huomio. Olen pannut merkille valtamedioiden tavan uutisoida. Jos ministerit tai EK kommentoivat lausuntojaan, niin vaikka he olisivat valehdelleen,  he artikkelin mukaan selittävät. Vaikka oppositio tai ammattijärjestöt olisivat puhuneet totta, niin he selittelevät. Tietty ero on verbeillä "selittää" ja "selitellä". Tuollaiset artikkelit kertovat paljon riippumattoman media riippumattomuudesta. 

  Aivan yleispätevänä ei tätä huomioita voi pitää, mutta suuntaus on tuollainen. Eikä huomio ole juuri tähän hetkeen liittyvä, vaan itse asiassa istuvan hallituksen aikana välillä silmiini sattunut. 

  Ihan loppuun päivän mietelause. Bob Dylan biisissään Highlands albumilta Time Out of Mind:

  I'm listening to Neil Young, I gotta turn up the sound 

  Someone's always yellin' "Turn it down" 

ESPOON KEIKKA

  Viikonloppuna tuli Espoosta tieto, että lapset ovat sairaina. Ensin Liisa, sitten myös Iiris. Eilen sovittiin, että tullaan lapsien kanssa aikaa viettämään. 

  Kun aamulla seitsemän aikaan saavuttiin Lähderantaan, olivat lapset jo heränneet. Toosan ääressä olivat. 

  Aika pirteinä ovat, molemmat. Eikä kuumetta ole juuri kummallakaan. Illalla päätetään, jäädäänkö yöksi, vai joko tenavat voivat huomenna palata normaaliin rytmiin; Iiris kouluun, Liisa päiväkotiin. 

  Sumuinen oli ajokeli aamulla. Vakiintuneeseen tapaan ajoin vanhaa tietä Mäntsälään. Se osuus oli ikävämpi, sillä pitkiä valoja ei juuri voinut käyttää, koska ne heijastuivat sumupisaroista rajoittaen näkyvyyden lyhyeksi. Moottoritiellä, jonossa ajaen, ei sumusta enää paljon haittaa ollut. 

  Anna lähti kahdeksan maissa duuniin. Minä menin ajamaan auton aikarajoitetulta vieraspaikalta Tiilikaisten tolpalle. Päätin tehdä pienen lenkin. Jatkoin Pitkäjärventien laitaa reilut kaksi kilometriä. Ihan sillä persolla kävelin, että jos vaikka Saulin näkisin. Jossain lähistöllä perhe asuu. Sen näköisiä asumuksia tien laidassa oli, että hyvinkin kelpaisivat eläköityneelle pressalle. Oli uudempaa ja vanhempaa. Aika paljon isoja paritaloja tai kytkettyjä pientaloja, seassa toki omakotitaloja, joista jotkut olivat tosi suuria ja tosi suurilla tonteilla.  

  Ei näkynyt Salea. Eivät kaikki eläkeläiset tietysti aamuvirkkuja ole. Saulihan on tietääkseni luistelumiehiä. Jos hän noilla tienoilla asustaa, niin jäähallille ja ulkojäälle ei ole pitkä matka. Laaksolahden urheilukeskus on vieressä. Ja asuuhan hän, ainakin lähellä. Siitä on tieto tullut.

  En siis nähnyt herra presidenttiä. Jos olisin nähnyt, olisin toivottanut tervetulleeksi eläkeläisten karttuvaan joukkoon. 

  Vielä palaan edelliseen blogiini. Muutamat kommentoivat, että olin kirjoittanut kauniisti meidän kultahääpäivänämme. Kiitokset siitä. Mutta asia sai minut pohtimaan. Minulla ei ole ylikuvitelmia kirjoitustaidostani.  Ei tosin ole väli- tai alikuvitelmiakaan. Kunhan kirjoittelen. Mutta mieleen tulee, että jos osaisin aina käyttäytyä yhtä kauniisti kuin kirjoitan, niin olisivat asiat hyvällä mallilla.