keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

LOPULTA SAARESSA

  Viimein lähtö saareen toteutui. Aamulla siis pakattiin tavarat autoon. Ajettiin ensin Mikkeliin ja Urpolan Lidliin. Viikon eväät takapaksissa jatkettiin Anttolaan Hanelin luokse välj'kahville ja onnittelemaan. Jäätä pitkiin usmuutettiin. Oiva keli on autoilla jäätiellä, samaten kuin missä vaan. Kunhan muistaa virtapaikkoja vältellä. Jos niitä ei tiedä, niin ei ehkä kannata merkatulta reitiltä poiketa. 

  Haneli onniteltiin, lahjantynkää ojennettiin, kahvit hörpittiin. Kannatti käydä; saatiin juuri verkosta otettu ja fileoitu hauki mukaan. 

  Hanelilta jatkettiin Paajalansalmea Piekälänsaareen menevälle jäätielle, sitä rantaan, maata pitkin Potinlahteen. Tavarat kelkkaan ja ahkioon, Saarelan rantaan ihmisvoimin. 


  Kyllä noilla viikon pärjää. Lumikengätkin mukana, ihan sen vuoksi, että jos lunta pihalla paljon, mutta ei niitä tarvittu. 

  Perillä kaikki reilassa. Pirtissä 14 lämmintä, kun olin eilen illalla käskyttänyt ilpin pöhisemään. Nyt on lämpöä 20 astetta. Patterit on päällä, uunit kevyesti lämmitetty. Huomenna vähän rankempi puitten polttaminen, niin voi patterit napsauttaa pois tai ainakin pienelle teholle. 

  Vesiavanto on tehty, rappusten päältä lumi ja jää poistettu, polkuja huussiin ja puuliiteriin tallattu. Hernekeittoa on syöty, päiväkahvit hörpitty. 



  Ensi tiistaihin täällä on aikomus olla. Ei ennusteen mukaan kovin kylmäksi keli äidy, mutta pientä lumi-, vesi-, tai räntäsadetta saattaa välillä tulla. Mutta ei niin paljon, ettei sekaan mahdu. Jäällä dallaillaan, pilkilläkin käydään. 
  Naapurin pariskunta on myös maisemissa, tulivat eilen, joten heidän kanssa pilkille mennään. Eikä siinä ole ole kalansaalis pääasia, vaan sosiaalinen puoli on enemmän kuin puolet. 

  Olisihan se saanut arska paistella, nyt tullessa, seuraavina päivinä myös. Kaikkea ei voi saada. Kyllä täällä näineenkin viihtyy. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti